Matkustan ympäri maailmaa, laukussa vaippa ja soseita vaan

Terveisiä Välimeren rannalta! Saavuimme kohteeseen myöhään torstai-iltana ja eilisen mentyä puolihojaannuksissa kaikesta matkustamisesta aletaan tänään jo olla vahvemmin kiinni elämässä. Ajattelin kirjoitella pikaisesti muistiin tähän astiset matkustuskokemukset, koska ne luultavasti vaipuvat nopeasti unholaan, tai vähintäänkin vaihtuvat huonompiin paluumatkan koittaessa.

Taitaa olla olalle taputtamisen paikka, kun niin hienosti selvittiin Lempin kanssa junasta ja lentokoneesta. Ennakkoon luomani worst case scenario ei toteutunut kummassakaan matkustusvälineessä ja luultavasti nämä on nyt niitä hetkiä jos koskaan, että pitäis käydä uhraamassa jollekin korkeammalle taholle siitä hyvästä, että hommat meni todellakin putkeen.

JUNAMATKA 

Seinäjoki - Tikkurila

2,5h

Varasin liput hyvissä ajoin perhehytistä, jossa on neljä vierekkäistä istumapaikkaa ja kuvassa näkyvä leikkipiste mukuloille. Matkan lähestyessä aloin tiuhenevaan tahtiin kyttäämään VR:n varauspalvelusta hytin tilannetta ja suureksi kauhukseni oman paikkani lisäksi myös muut hytin penkit alkoivat muuttua punaisiksi, eli varatuiksi. 

Worst case scenario: Hytin kaikki paikat on ostettu ja lopulta Lempin lisäksi sinne änkee ainakin kuusi muutakin lasta, joista suurimmalla osalla on joku tarttuva tauti ja ihan hirveästi energiaa ja kova ääni. Istun vaivautuneena muiden mammojen vieressä, jotka paheksuen katsovat, kun annan Lempin pyöriä lattialla ja nuolla antaumuksella penkinreunoja. Muiden lasten tallottua Lempiä yli puoli tuntia nostan mukulan syliini ja yritän jatkaa matkaa pitämällä vastalauseita suoltavaa  ja kaarelle vääntyvää Lempiä hellästi lukkohalauksessa. Tuskanhiki valuen kerään varttia myöhemmin kassini ja tungen Lempin Tulaan ja menen "käymään vessassa", mutta todellisuudessa lähden etsimään vapaita paikkoja naapurivaunusta enkä koskaan palaa.

Todellisuus: Hyttiin astuessani minua on vastassa ihana, aurinkoinen kuusikymppinen nainen ikkunapaikalla. Hän kertoo hymyillen, että varasi paikan perhepaikoilta vahingossa. Puran kamani ja lapsen lattialle ja juttelemme niitä näitä rouvan kanssa Tikkurilaan saakka. Hän on lähdössä Afrikkaan seuraavana aamuna samoihin aikoihin kun minä. Lempi leikkii (lue: imeskelee käsiänsä ja  lelujansa) tyytyväisenä lattialla viltin päällä koko matkan ja alkaa krätistä vasta, kun teen lähtöä hieman liian aikaisin ja Tulassa tulee hiki. Lähtiessä toivotamme rouvan kanssa toisillemme hyvää matkaa.

5/5

LENTOMATKA

Helsinki - Izmir

3,5h

Jätin check inin tekemättä ennakkoon, koska kuvittelin voivani siellä tiskillä pyytää sellaista paikkaa, että vieressä olisi tyhjää. Ei onnistunut ja marssimme koneeseen ysirivin ikkunapaikkaa metsästämään. Olin varautunut täydellä maitopullolla, parilla valmis-Nanilla ja smoothiepussilla.

Worst case scenario: Joudumme penkkirivin keskimmäiselle paikalle. Lempi pyörii sylissä taukoamatta, yrittäen tarttua vuorotellen kumpaankin vierustoveriin ja vääntäytymällä kaarelle aina kun yritän rauhoitella ja saada sitä nukahtamaan. Nousussa alkanut huutoitku jatkuu vähintään puoli tuntia ja alkaa uudelleen heti, kun lentokone on tiputtanut korkeutta ensimmäisen kymmenen metriä laskeutumisvaiheessa. Yritän välillä kävellä lentoemäntien ja kanssamatkustajien tuskaksi edestakaisin keskikäytävää raivoava hikiniska repussa. Tässä vaiheessa on jo vaikea sanoa kumpi meistä on hikisempi ja kumpaa vituttaa enemmän. Kun Lempi vihdoin rauhoittuu ja joudun vierustoverin ensin herättämällä ahtautumaan takaisin meidän keskipaikalle ruokkiakseni hänen korkeutensa, leviää sosepussi hänen syliinsä, maidot lirahtavat Kånkeniin ja lapsen selässä kasvaa uhkaavasti epäilyttävän rusehtava ja märkä läntti.  En ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin selviytyä kun vihdoin laskeudumme Izmiriin.

Todellisuus: Ysirivin ikkunapaikalle istuessa viereiset penkit pysyvät pitkään lupaavasti tyhjänä. Viimeisten joukossa niihin kuitenkin istahtaa kuusikymppinen pariskunta ja rouvan kanssa ehdin jo keskustella Turkin edullisista langoista hänen ensin bongattua Lempillä jalassa olevat junasukat. Lähdön lähestyessä huomaamme, että viereinen penkkirivi on kokonaan tyhjä ja mitä tapahtuukaan: pariskunta ehdottaa itse, että voisivat siirtyä sinne niin, että meille jäisi enemmän tilaa touhuta!
Halleluja! Olin tietty ekstaasissa, ja pian pian koneen noustua pariskunta loikkasikin käytävän yli ja me saimme levittää kaiken irtaimistomme pitkin penkkejä.

Nousu meni hyvin Lempin juodessa maitoa ja pian sen jälkeen hän nukahti ja totesin, että olisin voinut ihan hyvin ottaa kirjan mukaan. Mitä helkkaria tekisin nyt koko matkan, kun olin varautunut vain vääntämään lapsen kanssa? :D Parin tunnin paikkeilla lapsi heräsi ja istui loppulennon keskipenkillä pupeltaen lennon tarjoilukuvastoa ja näpläten leluja. Tietenkään kakkevaipalta emme välttyneet, mutta vaipanvaihto sujui koneen vessassa oikein hienosti.

4/5

AUTOMATKA

Izmir - Marmaris

3h

Sisko haki meidät Izmirin kentältä ja jatkettiin loppumatka autolla. Luojan kiitos ei tarvinnut sekoilla bussilla! Sisko oli ihanasti saanut hommattua meille turvakaukalonkin ja alkuvaikeuksien jälkeen onnistuttiin jopa asentamaan se takapenkille. Lempi tuupertui alta aikayksikön, mutta herättyään parin tunnin päästä alkoi KRÄTYILY. Ilmeisesti oli hiki ja matkustaminen rupesi tympimään, ja viimeiseksi tunniksi siirryin takapenkille toimittamaan seuraneidin virkaa. Kuten kuvasta näkyy, oli neiti aika nääntynyt :D

Automatkasta mulla ei ollut kuin optimistisia odotuksia, koska alunperin tarkoitus oli tulla bussilla ja sen vaihtuminen autoksi oli lottovoitto. Paluumatka tehdään samalla kuviolla ja toivon todella, että käy yhtä hyvä säkä kuin mennessä kaikkien näiden juttujen kanssa. Luultavasti ei käy, mutta aina voi toivoa.

Seitsemän

Tyypillä tuli joku päivä sitten täyteen seitsemän kuukautta.

Me kun ollaan nykyään näinkin aktiivisia netskussa, että kuudes kuukausi jäi kokonaan välistä, niin kirjataan nyt sitten ylös seitsemännen kuukauden tärkeimmät JUTSKULIINIT, niinkuin me täällä mössöaivotodellisuudessa tavataan sanoa.

This is Lempi, 7 kuukautta:

Hänellä on (melkein) ensimmäinen hammas.

Hän osaa puolivahingossa mennä makuulta istualleen.

Hän nousee herättyään konttausasentoon ja alkaa nytkytellä.

Hänen lempiruokiaan ovat spagetti bolognese ja luumusose.

.... ja superkivaa on juoda vettä nokkamukista.

.... ja metsästää Talk-muroja prikalta.

Hänen on usein kuitenkin vaikea keskittyä syömiseen, koska on kiinnostavampaa imeskellä syöttötuolin pehmustetta, nousta seisomaan prikkaa vasten, katsoa mitä lattialla tapahtuu, katsoa mitä selän takana on, yrittää napata sosepurkki/puurolautanen mamman kädestä, kurkotella nokkamukia pöydältä, tarkistaa uudestaan, että mitä siellä selän takana olikaan ja tuijottaa kaukaisuudessa leijuvia pölyhiukkasia minuuttikaupalla suu tiukasti kiinni.

Häntä ärsyttää kun mamma haluaisi koko ajan halailla ja olla lähellä ja lääppiä.

Hän liikkuu ympäri lattioita kierimällä ja peruuttamalla.

..... yleensä pöydän alle jumipaikkaan krätyilemään.

Hän istuu hienosti tuetta, mutta sitten kuitenkin vahingossa välillä kaatuu.

Häntä naurattaa kun hänen jalkojaan purraan.

.... ja kun mamma sanoo PÖÖ, kun hän on ensin katsonut silmiin, sitten katsonut hetken pois 

ja sitten katsonut taas takaisin silmiin.

Hänen vaatekokonsa on 68/74.

Hänen päänsä kääntyy manaajatyylisesti 360 astetta jos se auttaa näkemään telsun paremmin.

Hän menee nukkumaan yhdeksän jälkeen ja herää nytkyttelemään 

normaalisti joskus kahdeksan ja yhdeksän välillä.

Matkalle beibin kanssa

Mulla oli jo raskausaikana toiveissa, että päästäis Jukan ja mukulan kanssa reissuun ennen kuin lapsi alkaa kävellä ja muuttuu ihanasta paikallaan pysyvästä pötkylästä perässäjuostavaksi ikiliikkujaksi. Mun mielikuvissa loma lakkaa olemasta loma useiksi vuosiksi siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee liikkeelle: ei enää rentoa hetkeä vaan silmä kovana maantiekiitäjän perään katsomista. Äitiyspäiväraharealismi kuitenkin hautasi nämä toiveet jo alkuvuodesta ja oonkin käännellyt kalenterisivua seuraavaan samalla sivusilmällä seuraillen lattialla akselinsa ympäri pyörivää Lempiä, ja tuntenut reissusuunnitelmien vajoavan yhä vain alemmas ja alemmas to do -listalla. Ohi meni uus matto, ohi meni omenapuun taimet ja läppärin uus ssd-levy. Oikeesti on tosi turhauttavaa, että vaikka kuinka kärvistelis ruokakaupassa ja ostais säästellen, niin silti tulee aina joku helkkarin sähkölasku joka pilaa koko kuukauden ja taas jää säästämättä.

NO. Tulipa sitten siskonpoika Yy Turkista Suomeen ja kävin hänen kanssaan viikko sitten keskustelua liiran kurssista, joka on ihan älytön. Tällä hetkellä euro on vähän reilu seitsemän liiraa, eli periaatteessa jopa mun äitiyspäivärahalla olisin Turkissa massipäällikkö. Pikaisesti käytiin läpi mitä maksaa euroissa Burger Kingin Whopper, alakerran kaupasta ostettu uunituore ranskanleipä, kotiinkuljetettu pizzasatsi tai pullo olutta ja next thing I know olinkin jo SunExpressin sivuilla selailemassa lentopäiviä.

Lähdetään Lempin kanssa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen reissuun kahdestaan, lentoina sesongin viimeiset lennot lokakuun alussa. Kaksi viikkoa siskon parvekkeella vaakatasossa voittaa ihan helposti kaiken muun mitä lokakuussa voisi tehdä. Mikä parasta, siskollakin alkaa loma niihin aikoihin, eli saadaan hänestä seuraa niin kylillä käppäilyyn kuin luultavasti sinne parvekkeellekin.



Oonkin tässä sitten viimeiset pari päivää selvittänyt näppäimistö kuumana, että mitä kaikkea tarttis ottaa huomioon kun matkustaa vauvan kanssa:

- Mitä voin ottaa koneeseen mukaan? Korvike tetrana vai jauheena? Hehe juuri kun kirjoitin tämän niin tajusin miltä näyttää, kun yritän osua jauheella tuttipulloon Lempin istuessa mun sylissä. Toisaalta, samalta se näyttää kun yritän osua tetralla tuttipulloon Lempi sylissä...

- Olisko ikkunapaikka parempi kuin käytävä? Käytäväpaikalla on tiellä, kun viereisille matkustajille tarjoillaan ruokia sun muuta särvintä (kuvittelen tässä kohtaa itseni välittämässä naapurin prikkaa eteenpäin samalla, kun Lempi tarttuu siihen ja kiskaisee sen kaiken sisällön päällensä) ja on koko ajan kahden tulen välissä. Itsehän en ottanut ruokia ollenkaan, kun siitä ei ainakaan mitään tulisi. Ikkunapaikalta taas on vaikea lähteä minnekään, mutta sentään toisella puolella olisi seinä ja ikkuna. Ajattelin kysyä kentällä, että olisiko jotain paikkoja niin, että olisi vieressä vapaa penkki. Luulis olevan. Lokakuussa Izmiriin.

- Kiinnostaa myös lentokenttäbussin death rate välillä Izmir-Aydin. Mitään turvakaukaloahan tuskin on, koska Turkki. Onneksi ees ajetaan valoisaan aikaan. Ja tarkemmin ajatellen en oikeastaan halua tietää :D

- Pitääkö mun ostaa mukaan apteekista koko lastenlääkehylly, vai pärjäänkö parilla tärppitropilla? Lueskelin eilen jotain blogia jossa mainittiin puuduttavat korvatipat nousuja ja laskuja silmälläpitäen. Toisaalta oon muutamastakin paikasta lukenut ettei näin pienillä lento vielä korviin käy, koska aukile. Kaipaan omakohtaisia kokemuksia! Anybody? Ja joo, tiedän, pitäisi juottaa nousun ja laskun yhteydessä, mutta jos vanhat merkit paikkaansa pitää, niin Lempiä kiinnostaa siinä vaiheessa ihan joku muu kuin tuttipullo.
Mukaan otan ainakin Relatipat ja panadolia. Mitä muuta?

- Tarvinko Jukalta lupalapun lapsen maasta viemiseen? Kauhukuva: passintarkastuksessa setä katsoo meitä tuimasti ja kysyy, onko lapsi minun. Vastaan, että on. Setä ei usko ja evää meiltä pääsyn lennolle. "Teillähän on eri sukunimikin." Tää on kauhukuva vain Helsingin päässä, Turkissahan sitä vois ottaa vain paluubussin takas siskon luo :D

- Miten toi lapsi viihtyy oikeesti koko matkan ajan sylissä? No se on helppo vastaus: huonosti. Oon toiveikas, että pääsisin jo päivää aikaisemmin Helsinkiin, ettei tarvisi matkustaa koko matkaa putkeen yhden päivän aikana. Mulla on vetämässä yksi majoitushakemus, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu tarjoajan toimesta. Vapaaehtoiset majoittajat ilmoittautukoon siis nyt, tai vaietkoon iäksi! Muuten tulee tooooodella pitkät 12 tuntia, ja Lempihän ei oo mikään sylikissu.

- Rattaat mukaan vai ei? Mä ajattelin pärjätä matkapäivät repulla ja sitten katella paikanpäältä jos löytyis jotku kahden markan rattaat jotka kestäis sen kaks viikkoa.

- Matkasyöttötuoli kohteessa vietettävää aikaa silmälläpitäen. Tarvin TÄLLASEN.

Onhan näitä. Onneks on vielä myös aikaa. Meanwhile otan vastaan kaikki vinkit liittyen lentokone- ja junamatkustamiseen alle vuotiaan kanssa. Suurimmaksi kompastuskiveksi tässä varmaan tulee tuo sylissä viihtyminen, jota varten saatan asentaa kännykän täyteen kaikkia aivoja syövyttäviä piirrettyjä ja jakaa lähimmille penkkiriveille korvatulppia.

Jos ei ajattele näitä pakollisia lapseen liittyviä kysymysmerkkejä, tai vaikka sitä, että mitä jos lentokenttäbussi ajaa jyrkänteeltä alas, niin oon reissusta ihan tärinässä. Minä rrrrrakastan Turkkia. Käytiin viimeksi siskon luona viisi vuotta sitten ja kuvat ovat muistoja siltä retkeltä. Saattaa olla aistittavissa, että eniten kiinnostaa ruokapuoli :D Oon surffannut paikallisen supermarketinkin nettisivuja ja tsekkaillut, että mitä maksaa keksit ja kakut ja suklaat ja herkut :D Yyn avustuksella tarkastin myös suositeltujen ravintoloiden ja kebabpaikkojen menut. Uuuuuuu miten paljon mä syönkään! Haaveissani herätään Lempin kanssa aikaisin ja lähdetään käpyttelemään johonkin ihanaan aamupalapaikkaan aamiaiselle.... Todellisuudessa luultavasti raahaudutaan kymmenen aikaan alakertaan kaivamaan jääkaapista marmeladia ranskanleivän päälle ja keittämään vettä nescafelle. Ihan sama! Voi nekin vetää partsilla tuijotellen merelle <3

Siskolta ilman lupaa lainattu kuva.

Korvikkeesta kiinteisiin

Ei muuten kannata lähteä beibin kanssa puutarhamyymälään jos varjossa on yli 30 astetta lämmintä. Käytiin äsken Lempin kanssa Hankkijalla ja tuli suht nopeesti selväksi, ettei häntä kiinnosta metsästää tarjouksessa olevia pallotuijia eikä miettiä mikä havu sopisi parhaiten porraspään istutusaltaaseen, ja ihan vähiten huvittaa arpoa kaikkien syysomenalajikkeiden joukosta sitä parhainta. Hän haluaa ilmastoinnin, hän haluaa päikkäreille, hän haluaa nyt heti v*ttuun sieltä myymälästä. 

Visiitti oli siis lyhyt mutta hedelmällinen, sillä tuvan päädyllä odottaa nyt 2kpl omenapuita ja 2kpl kärhöjä istutusta. Se taas tapahtuu joko ensi yönä siihen aikaan kun naapurit ovat jo nukkumassa, että voin kaivaa niille kuoppia alasti, tai sitten sinä kuukautena kun lämpömittari on lähempänä nollaa kuin kahtakymmentä.

Meidän viikko sitten viisi kuukautta täyttänyt nahkanugetti sai torstaisella neuvolakäynnillä jälleen satsin rokotuksia ja allekirjoittaneen rajattomat huokailut puntarilla: 7700 grammaa, eli kuukaudessa hurjat 1,1kg plussaa! Olen niin onnellinen! Korvike is best! 

Oli neuvolan tädin kanssa puhetta kiinteiden aloittelusta. Totesin vaan, että mennään ihan omalla painolla. Lempi on nyt soseita ja maissinaksuja maistellut kuukauden verran, ja ollaankin käyty läpi varmaan jokainen nelikuiselle sopiva sosepurkki lastenruokahyllyltä. Tein itekin ensimmäiseksi maistelukerraksi bataattisosetta (yritin tilapäisessä mielenhäiriössä olla Vuoden Äiti), mutta se oli Lempin mielestä ihan hirveetä kuraa ja loppusatsi odotteleekin edelleen pakastimessa luultavasti seuraavaksi roskikseen siirtymistä. Jotain ohjeistusta näiden eri soseiden maisteluun vissiin on, että pikkuhiljaa pitäis antaa uusia makuja ja muutama päivä putkeen, sitten vasta seuraavaa jne, mutta mä oon antanut alusta asti vähän sitä sun tätä ajattelematta sen kummemmin, että paljonko on aikaa kulunut edellisestä. Kuvitellisin, että jos jotain allergiaa tulee, niin kai se nyt tulee saman päivän aikana eikä viikon päästä....

Ainut sose, joka on ihan oikeasti uponnut, on ollut eilen korkattu karjalanpata. Hän ihan avasi pienen suunsa lusikkaa varten, mitä ei oo vielä minkään muun soseen kohdalla tapahtunut! Vähän pelkäsin että mitä maha sanoo tästä täyskurvista lihaan ja perunaan kaikenmaailman kuningatarsoseiden jälkeen, mutta ihan turhaan: tänään about viikon tauon jälkeen hän töräytti heti kahdet kakkeloidit! Kiinnostuneille kerrottakoon, että kakka on nykyään savimaista, tummanharmaata ja kamalan hajuista. Koostumus on myös todella jännittävä: kun se kerran pikkuiseen pakaraan osuu, niin se ei siitä ihan heti irtoa vaikka kuinka yrittäisi hanan alla hinkata. Oon toiveikas että se pian muuttuu ihan oikeaksi pieneksi pökäleeksi.

Soseiden ja maissunaksujen lisäksi neidille on tarjoiltu verkko- ja silikonituteista eri meloneja, mustikkaa, banaania ja yllä olevassa kuvassa juuri (vain hieman kirpakkaa) vadelmaa. Nää food feederit on ihan sikakäteviä nyt, kun beibiä ei vielä voi istuttaa syöttötuoliin sormiruokailemaan, mutta kuitenkin voi antaa välillä jotain jääkaappikylmää imeskeltävää. Lempi ainakin tykkää, ja näiden kanssa marjojen syöminenkin on aika siistiä puuhaa.

Mmmm.... Melonia.....

Neuvolasta ei irronnut vielä syöttötuolilupaa, mutta eipä tuo haittaa. Mua oikeasti jo valmiiksi hirvittää sormiruokailun aloittaminen, koska oon ihan varma että tää pikkusankari vetää keuhkoihinsa jonkun porkkanan pätkän. Ihan hirvee ajatuskin joku tukehtumistilanne! Oon katsonut ensiapuvideotkin läpi varmaan sata kertaa, mutta voihan se saakelin porkkana sinne silti jäädä vaikka kuinka hakkais selkää. Jos olisin fiksu niin jatkaisin soselinjalla, mutta sormiruokailu kuitenkin kiinnostaa niin kauheesti. Onhan se mukulallekin mielekkäämpää jos saa ite näprätä ja fiilistellä niitä safkoja, puhumattakaan Saulista joka luultavasti juurtuu tonne syöttötuolin viereen :D

Tää koko kiinteiden aloittaminen kokonaisuudessaan lähentelee mun puuroutuneille mutsiaivoille tähtitiedettä: kaikkia sääntöjä ja järjestyksiä ja muuta ajateltavaa ja huomioon otettavaa. Mitä saa antaa nelikuiselle, mitä puolivuotiaalle, mitä vasta sitten kun lapsi täyttää vuoden. Koska saa anta lihaa ja mites sen puuron kanssa. Onko sitä puuroa siis pakko antaa?? 

Yritän ottaa lungisti. Tämmönen tahti tuntuu hyvältä ja vaikka sitä puuroakin jo saisi antaa, nii ei oo ihan vielä suunnitelmissa. Ehkä se sitten jonain aamuna vaan iskee: pakottava tarve keittää aamupuuroa lattialla pyörivälle neitykälle. Sitä odotellessa napsautan auki seuraavan sosepurkin ja todellakin tarjoan sitä kaikkien ohjeiden vastaisesti SITTERISSÄ ISTUVALLE LAPSELLE.

Mitä onks jotain kuumia päiviä ollu?

Voi morjes näitä kelejä. Kesä ei kuulu mun lempivuodenaikoihin juurikin tämmösten hikisten aurinkopäivien vuoksi. Miten nihkeetä on tehdä ruumiillista työtä kun mittari näyttää yli 20 astetta plussaa? No ihan sikanihkeetä.

Tänä kesänä kuitenkaan ei oo tarvinnut LUOJAN KIITOS töitä tehdä ja uskon vihdoin, 35 vuoden ihmettelyn jälkeen, tavoittaneeni kesänrakastajan sisimpiä tunnetiloja. Täähän on siis ihan jees! Nytkin mittari näyttää varjossa 31,5, mut hei, SE ON JEES! Tokikaan mä en voi lähteä koiran kanssa lenkille ennen iltayhdeksää, ja onkin suoranainen ihme ettei Sauli oo vielä esim. muotoillut meidän kulmasohvaa uusiksi. Ei puhettakaan vaunuttelusta, enkä edes muista koska ollaan viimeksi reputeltu. Jos ulos rohkenee päiväsaikaan mennä on kimpussa satapäinen paarmaparvi, ja auringon kärventäessä päänahkaa harmittaa taas, ettei tullut ostaneeksi sitä ihanaa, leveälieristä hellehattu H&M:ltä alkukesästä. Nyt olis käyttöä.

Kylvettiin nurtsi kesäkuun alussa. Sen jälkeen siihen on letkutettu menemään ainakin toistatuhatta kuutiota vettä. Ilta toisensa jälkeen kasteltu ja päivisin seurattua ikkunasta kuinka pikku jyväset siellä taistelee hengestänsä kuivan maan halkeillessa niiden alla. Nyt piha on jo vihreä, ja jos oikein siristää silmiä pieniksi viiruiksi, niin ei huomaa, että 90% vihreydestä on peräisin rikkaruohoista.

Sisällä on sentään viileä. Yksi sana: ilmalämpöpumppu. Vähäsen teettää meikälle huonoa omaatuntoa sen päälle laittaminen, koska sähkönkulutus ja ennenkaikkea sähkölasku. Tänä kesänä varmaan mieleenpainuvimpia hetkiä tulevat olemaan vesi- ja sähkölaskun avaamiset :D

Lapselle ei kotona ollessa juuri muuta pueta kuin vaippa. Toki ilmalämpöpumppu hönkii olkkarin äkkiä niin viileäksi, että neitikin kaipaa jo jotain henkäyksenohutta ja läpikuultavaa yllensä. Liikkumista kotoa yhtään minnekään ollaan lahjakkaasti vältelty jo useampi viikko. Kyläilyt hoidetaan silloin kun käytössä on ilmastoitu auto, ja edes pikainen käynti Hankkijan puutarhamyymälässä on siirretty toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan. 

Petari on ollut kuivumassa lähes päivittäin päikkäripissuvahinkojen vuoksi.

Huomaa kuvassa myös vihertävä läikkä patjassa, joka on kaunis muisto kaksiviikkoisen Lempin 

lahkeesta falskanneesta limakakasta <3 

Etupihan terassilla on osittain varjoa puoli kolmeen asti, jonka jälkeen varjokaistale hiipii niin lähelle talon seinää, ettei Lempin kanssa siihen enää jakseta ahtautua. Vähän aikaa sitten siirrytiin tältä päivältä sisätiloihin, kun ensin Lempi otti hetken huovalla ilmakylpyjä, sitten pulahti kylmään punkkaveteen ja lopulta päätti sessiot pisuttelemalla pyyhkeelle. Illalla otetaan sama homma uusiksi luomalla varjopaikka sirkkelipöydän ja kuivumassa olevan petauspatjan avulla.

Mökkeiltiin viime viikonloppuna ja siellä dippailin Lempiä suoraan mereen, kun en jaksanut erikseen lämmittää pesuvettä. Merivesikin oli niin naurettavan lämmintä, että kävin itsekin uimassa ties kuinka monen kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vähän Lempi henkeä haukkoi kun veteen sitä laskin, mutta se ei menoa haitannut ja tyyppi olis viihtynyt rantahiekassa varmaan koko päivän. Perjantai-ilta lilluttiin Jukan kanssa paljussa kun ensin saatiin mukula nukkumaan, ja lauantaina veden laskettua alle puolen nappasin Lempin kainaloon ja käytiin vielä kaksin paljussa paimentamassa kumiankkoja. Pari kertaa hörppäsi merivettä ja vähän jännitti, että tuleekohan kunnon ripulitulitusta. Säästyttiin!

Ollaan säästytty aika hyvin myös kuumuuden aiheuttamilta vaivoilta, kuten hikinäpyiltä ja hautuvilta pyllynkannikoilta. Kelit ei oo onneksi vaikuttaneet edes neidin uniin, vaan päikkäreitä posotellaan menemään ihan yhtä tyytyväisinä kuin ennenkin, vaikka usein herätessä hällä onkin selkä ihan märkänä.

Loppuyhteenveto: kesä on jees jos ei tarvi tehdä mitään tai mennä minnekään. Syksy, olet kuitenkin edelleen lempparini! Tervetuloa tänäkin vuonna <3

Moikka mökiltä!

Tapahtuipa eilen, että päätin lähteä extempore Jukan vanhempien mökille pariksi päiväksi. Otin mukaan lapsen ja koiran ja taas ihan liikaa syötävää ja ainakin 20 ylimääräistä vaippaa. Ajelin reilun tunnin päähän tähän ihanaan merenrantakohteeseen, tein läpsystä vaihdon appivanhempien kanssa ja vapautin Saulin luontoon. Tyyppi veti ens alkuun oikein kunnon bullihepulit, jonka jälkeen ei liikkunutkaan 24 tuntiin millään muulla tavoin kuin täysiä juosten.

"I tried taking pictures, but they were so mediocre. 

You know, every girl goes through a photography phase. Like horses... 

Taking dumb pictures of your feet."

Minä r-a-k-a-s-t-a-n mökkeilyä. Voisin oikeesti muuttaa tänne! Ihan sama onko juoksevaa vettä vai ei, I love it. Ainut mikä tässä vähän vastustaa on mun öiset pelkotilat. Ok, ei öiset, vaan ihan-kaiken-muun-ajan kuin aamu- ja päiväsajan pelkotilat. Kun illansuussa varjo mökin pihamaalle lankeaa, niin Tean käsi jo sälekaihtimen namikkaa hapuilee ja oven lukkoon laittaa. Olen 100% varma, että juuri tätä mökkiä tälläkin hetkellä vaanii joku HÄMÄRÄMIES metsän siimeksessä. Tai joku eksynyt suunnistaja on laahustamassa hitaasti mutta varmasti just nyt tuolla mökkitiellä. Sillei toista jalkaa vähä laahaten, pää kenossa, suu auki ja silmät lasittuneina.... Näähän on tuttuja tyyppejä jo 20 vuoden takaa partioleireiltä :D Terkkuja vaan Mimmille ja Herpalle! Onks näkyny??

Meidän pääsuojelija sinkoamassa taas ei minnekään

Vahdin näitä kaloja tässä. Mutta vain mahaan asti.... vain mahaan asti.

Ennen sai turvaa yhdestä tai kahdesta koiran kokoisesta koirasta, mutta toista se on tänään kun on vain toi hepuloiva rimpula-Sauli, joka oli yksi syy siihen, että sain tykytyksiä viime yönä kello 02: heräsin siihen et herra istuu sängyn vieressä, tuijottaa ja heiluttaa häntää -> erittäin epätyypillistä. Ilmoitin, että tässä todellisuudessa en oo missään muodossa päästämässä sitä ulos tähän aikaan ja passitin takas nukkumaan, mutta valvoin varuiksi kuitenkin kolmeen kuulostellen, että ihan ku joku olis kokeillut oven kripaa, ja pelokkaana vilkuillen makkarin säläreiden pikkuisia reikiä, että ei kai tuolla pihalla just joku vilahtanut. 

Oikeesti jos toi koira tekee saman tempun ens yönä, niin sen päivät on luetut.

Neiti on viihtynyt pihalla koko päivän, kävi vain päikkärit nukkumassa sängyssä. Ihan selvästi sekin nauttii näistä lämpimistä päivistä, kun saa ulkosalla pötkötellä, nihkeitä hikivarpaita löyhytellä ilmassa ja ihmetellä korkeuksissa heiluvia koivunlatvoja. Järjesti hän pitkästä aikaa myös oikein kunnon kakkayllätyksen ja töräytti täyslahkeellisen suoraan sitteriin. Luojalle kiitos irrotettavista päällisistä, joita huljuttelin meressä Saulin ensin suoritettua oma-aloitteisesti likaisimman esipesun sillä välin, kun itse dippailin Lempin pyllyä vesisaaviin. Onneksi oli eilen lämmitetty vesi edelleen kuumaa, ettei tarvinnut huljutella Lempiäkin meressä.

Maha täynnä kaketta on mukava hetken pötkötellä auringossa

Rentoutuminen tällä reissulla paljastui toiveajatteluksi. Kun Lempi on hereillä puuhastelen tietty sen kanssa ja esittelen hänelle kappaletta kauneinta Suomea (ihan niinku se siitä mitään vielä ymmärtäisi, mutta nuorena on vitsa jne). Kun hän nukkuu pesen sitteriä meressä, täyttelen vesisäiliötä ja sytytän siihen uuden tulen, lakaisen enimpiä hiekkoja lattioilta, kyttään silmä kovana Saulia ettei kotka tule ja nappaa, pesen tukan ja syön. Ehdin kyllä ottaa pitkästä aikaa kuvia muustakin kuin Lempistä (eli omista jaloista ja Saulista. Mikähän tos jalkojen kuvaamiseski on), juoda muutaman kupin kahvia ja ruskettua. Aikani saunamökin rappusilla spagettimaisesti istumaattuani ja maailmanmenoa ihmeteltyäni totesin ajan olevan kypsä ruumiilliselle työlle. Nousin, tartuin rautaharavaan ja tasoittelin hieman liian innokkaasti rantaan ajettua hiekkaa, jonka seurauksena rautaharava meni poikki. Viimeksi täällä ollessani lipsautin ruokalautasen keittiön lattiaan. Vähän jännittää, että tuleeko enää seuraavaa kertaa :D

 

Vähäks oon ihana kun en yritä koko aikaa repiä näitä laseja veks!

Nyt Lempi on jo yöunilla ja Saulikin tajuttomana kuuluis kuorsaavan sohvan vieressä. Mä teen vähän iltapalaa ja katson hetken töllöä, sitten kömmin Lempin viereen odottamaan aamua. Just juttelin Jukan kanssa puhelimessa kun kuului taas jostain semmonen ääni, että IHANKU JOKU OLIS TUOLLA TERASSILLA!!! Mä vihaan tätä!! MIKSI TERÄVÖIDYTTE AISTIT!!!

Neiti 4kk

En lähde nyt toitottamaan taas sitä, että miten nopeesti aika menee ja surettaa ja ooh joko on sitä ja tätä, jne, eli todettakoon vain neidin täyttävän tänään 4 kuukautta.

Tässä hienossa iässä hän:

- Kääntyy selältä vatsalleen. 

Voitte kuvitella tilanteen: vauva kääntyy selältä vatsalleen, kannattelee siinä aikansa päätään kunnes niskat väsyvät, lyö muutaman kerran naamarin lattiaan ja alkaa sitten huutamaan, koska ei jaksa enää kannatella sitä päätä, mutta kun ei saakeli soikoon osaa vielä kääntyä takaisin selälleen. Huudon kutsumana Mamma rientää paikalle ja pelastaa mukulan tilanteesta, vain saadakseen osakseen pahaa silmää ja todetakseen, että tyyppi kääntyy samantien uudestaan mahalleen. Tämä sama toistuu ja toistuu ja toistuu ja.... Yleensä laitan jossain vaiheessa jotain kättä pidempää sen kylkeen, ettei yksinkertaisesti enää pysty kääntyä, kun eihän se raukka osaa tehdäkään sitä kun vasemman kautta :D Haha!

- Ei saa enää ÄMMÄÄ, eli äidinmaitoa. Koska hänellehän ei enää tissi kelpaa, koska pullo is best ja sitä myöden alun tehokkaan pumppailun jälkeen annoin itselleni luvan lopettaa imetyksen. Ei kai se siihen kuole.  ...   ... ? Korviketta siis kuluu.

- Sai tänään maistaa porkkanasosetta! Höyrytin, haarukoin mössöksi, linttasin lusikalla koska haarukka jätti knöölejä (joihin lapsi tukehtuu), survoin sauvasekoittimella koska lusikka jätti knöölejä (lapsi tukehtuu), mietin, että höyrytinkö liian vähän aikaan kun ne pikkupikkuknöölit vaan on ja pysyy, etsin neuvoja mammaryhmästä, googlasin "4kk vauva sose koostumus", junttasin puunuijalla ja luovutin: ei kai se siihen tukehdu.
Tarjoilimme sosetta Hänen Paukkupyllyisyydelleen korvikkeen jälkeen jännittyneissä tunnelmissa: voi miltähän sen naama näyttää kun se maistaa!! No, sose meni suuhun, neidin naama meni ruttuun ja hänen kielensä hienovaraisesti kolasi soseet takaisin suun ulkopuolelle. Tämä toistettiin muutaman kerran, jonka jälkeen todettiin, että jäädään odottelemaan parempia valmiusaikoja.
Ostin kuitenkin varovaisen toiveikkaana kaupasta luumusosetta, ehkä vika oli siinä rakeisessa koostumuksessa...

Mumma: "Tiedäthän, että lupiinit on myrkyllisiä?"

- On eniten kiinnostunut omien sormien ja käsien imeskelystä. Meillähän ilmenee tätä samaa touhua niin ihmis- kuin koiralapsella. Sillä erolla Saulin tassujen imeskelyyn, että Lempin käsien kurkkuun tunkemista ei yritetä estää sivelemällä niihin tabascoa ja laittamalla muovitrönöä kaulaan ja huutamalla n. 100 kertaa päivässä ei. Koska ilmeisesti se, että lapsi imeskelee sormia 24/7 on ihan ok, kun taas se, että koira nuolee tassua 24/7 on neuroosi ja koko tassu tippuu kohta veks tai ainakin kehittää hiivatulehduksen. Go figure.

No jos mä vähä näitä käsomnomnom
(Mumma huom! Ei oo lupiineja suussa!)

- Pälpättelee ja kiljahtelee ja kikertää. Viimeisen viikon aikana hänen sana-arkkunsa on auennut sepposen selälleen ja joskus harvoin, kuten tänään, sieltä riittää juttua myös mammalle :)

- Nousi neuvolassa sekä painossa että pituudessa YLÄKÄYRÄLLE JEEEEE MULLA ON PUNKERO VAUVA!!! .... ja käyttää vaatekokoa 62.

- Nukkui ensimmäisen yönsä viime yönä omassa sängyssä! Hänhän on tähän asti nukkunut mun kanssa lusikassa, mutta koska hän on nyt jo Iso Tyttö (myös fyysisesti) eikä yöllä laiteta enää tissiä suuhun, niin hän siirtyi vihdoin omaan sivuvaunupinnikseen. Tykkäs kai. Ainakin nukkui.

Kävin äsken viemässä neidin yöunille kun alkoi mennä vähän ylikierroksille Huvilan ja Huussin jälkeen (taas). Käveltiin hissukseen makkariin ja lauloin samalla meidän tuutulaulua, Päivänsädettä ja Menninkäistä. En tiiä mikä siinä on, mutta mua alkaa joka kerta itkettää kun Lempi rauhoittuu mun lauluun. Ehkä siksi, kun yleensä mun käsketään lopettaa jos laulan, koska äänihän on kamala :D Mutta pääasia että Lempi tykkää! Se katselee vaan ja kuuntelee, silmät jo vähän lupsuu ja pikkuiset sormet puristaa sormea täysillä, ja mä yritän saada laulun loppuun vaikka silmät on sumeat ja räkäkin jo valuu, eikä äänikään tahdo kulkea. Yhyy. Hän on mun ihana nelikuinen Päivänsäde <3

Vuosi plussasta: mitä se vaati

Lapsettomuushommissa suht yleistä on se, ettei niistä puhuta ennenkuin niissä on onnistuttu. En tiiä miksi. Kun itse suhtauduin hoitoihin alunperin seikkailumielellä, ja sillei, että ei se oo maailmanloppu vaikkei sieltä mitään tulisikaan, niin edelleen ihmettelen sitä, että miksi sitten väänsin melkein räkäitkua kun kerroin niiden alkamisesta äidille ja siskolle, tai murruin kyyneliin myös naapurin juhlissa kun sanoin asian ääneen. Muuten kun ei mikään siinä vaiheessa vielä tuntunut miltään. Olikohan kyseessä joku epäonnistumisen tunne takaraivossa mitä ei itse tiedostanut, vai ihan vain se, että kertoi itsestään jotain niin henkilökohtaista jollekin toiselle, että oli hetken niin kauhean haavoittuvainen.

En tiiä. Meillä lähipiiri oli alusta asti tietoinen hoitotilanteesta, ja kun testi näytti plussaa niin oli jo ihan sama, että kenelle tästä kertoisi. Ei enää äänikään värissyt. Kun asiasta somessa ekan kerran kirjoitin, oli myös yllättävää miten paljon kohtalotovereita omasta kaveripiiristä löytyy. Olisinpa tiennyt siitä silloin, kun itse olin vasta lähdössä koko touhuun mukaan ja kysymyksiä oli kamalasti!

Osa kahden kierroksen piikeistä

Meillä koko ruljanssi alkoi 2015 ja päättyi 2017 raskauteen. Läpi käytiin kaksi pitkän kaavan hoitokertaa, kaksi punktiota, yksi tuoresiirto ja yksi pakastealkionsiirto. Rahaa kului lääkkeisiin jotain alle 1000 euroa omasta pussista (kiitos Kela ja se, että sain molempien kiekkojen lääkkeet yhden vuoden omavastuun alle), lisäksi tuli tietty matkat TYKSiin ja TAYSiin, sekä yöpymiset hotelleissa ja kerran myös Silja Linella, joka oli hotellia halvempi (vaikka tuli loppupeleis tietty sikakalliiksi) :D  

Hedelmöityshoitorumba 2015-2017:

2015

- Keväällä neuvolan kautta lähete naistentautien polille, kun ei vaan omin konstein onnistu.

- Marraskuussa ensimmäinen suunnittelukäynti lääkärillä, joka toteaa mun ainokaisen munasarjan väsyneeksi, endometrioosin runtelemaksi ja ennustaa aikaisia vaihdevuosia. "Jee". Koska munasolukello näiden vuoksi kohdallani tikittää lähellä keskiyötä, päästään suoraan IVF-jonon kärkisijoille kulkematta inseminaation kautta. 

- Aloitan Visannen 1tbl/pv jarruttamaan endometrioosia.

2016

- Maaliskuussa endokontrolli: 

"Munasarjakapasiteetti on alentunut, joten leikkaushoitoa ei suositella tässä vaiheessa". 

Munasarjan endo on kasvanut, joten ensimmäinen hoitokierros aloitetaan ilman endoleikkausta "pitkällä kaavalla", mikä tarkoittaa Visannen lopetusta ja Synarelan sumuttelua viikkotolkulla sieraimiin, että saataisiin määriteltyä tarkemmin munasolujen keräyshetki. Synarela ajaa oman hormonituotannon alas ja luo kroppaan keinotekoiset vaihdevuodet asiaankuuluvine oireineen, jotka onneksi mun kohdalla oli aika olemattomat kuumia aaltoja lukuunottamatta. Synaa sumuttelin pari kuukautta, jonka jälkeen siirryttiin astetta kovempiin aineisiin:

- Toukokuun lopussa Puregon: "Useiden munarakkuloiden kypsyttämiseen keinoalkuisessa lapsettomuuden hoidossa" vs. normaalisti kuukautiskierron aikana irtoava yksi munasolu. Piikkinä vatsanahkaan kerran päivässä kymmenen päivän ajan.

Näihin aikoihin käytiin pari kertaa follikkelikontrollissa, eli yytsimässä ultraäänellä, että miten Puregon puree ja montakohan solua sieltä olis mahdollisesti tulossa.

Lopuksi vielä punktiota edeltävänä päivänä pistetään Pregnyl, jonka vaikutuksesta munasolut irtoavat. Tää oli ehkä pahin juttu hoitojen aikana, koska Puregonin kynämäisen piikin sijaan tää Pregnyl-piikki oli semmonen kunnon sairaalaruisku. Sen pistäminen omaan nahkaan oli aina taistelun takana, kun järki sanoo, että et todellakaan pistä itseäs tolla, mutta kun on vähän pakko -> kyyneliä.

- Kesäkuussa punktio TAYSissä. 

Punktio tarkoittaa sitä, että saan kipulääkkeitä ja rauhoittavia, ja sitten alapään seinämien läpi mennään piikillä munasarjoihin, josta imuroidaan irronneet munasolut (6kpl) sinne ruiskuun, siirretään kypsät munasolut (4kpl) viljelymaljoille lämpökaappiin ja niiden seuraksi lisätään pestyjä siittiöitä (jotka mies on joku hetki aiemmin käynyt synnyttämässä osaston seksihuoneessa hihi), joiden tarkoituksena on luonnollisesti huolehtia munasolujen hedelmöittymisestä. Jep, ne on pestyjä. Vau. Sitten särkylääkkeet mukaan ja nokka kohti kotia odottelemaan myöhemmin samalla viikolla tehtävää tuoresiirtoa. 

Meillä punktio tehtiin endometriooman läpi, mikä luultavasti osaltaan vaikutti siihen, että jouduin seuraavana päivänä yön yli tiputukseen sisäisen tulehduksen vuoksi ja sen jälkeen joka-aamuiselle verikoe- ja tiputusreissulle keskussairaalaan. Jos tulehdus ei lopu, niin alkionsiirto peruutetaan. Tuoresiirtopäivän aamuna käyn sairaalassa viimeistä kertaa verikokeessa, joka näyttää kaiken olevan ok ja mun kelvollinen siirtoon! Jee!

Osastolla odottelemassa antibioottitippaa.

Neljästä munasolusta hedelmöittyi yksi, joka oli tarkoitus siirtää kohtuun neljäntenä viljelypäivänä. Torstaiaamuna olimme lähdössä kohti Tamperetta ja olin vielä pikaisessa suihkussa labrareissusta kotiuduttuani, kun kuulin puhelimen soivan ja Jukan vastaavan. Niinpä tietysti: TAYSista soitettiin ja kerrottiin, ettei muuten tarvikaan tulla: 

"Muodostunut alkio hyvin hidas ja huonolaatuinen. Näin ollen siirtoon ei päästä."

Henkinen romahtaminen tuli itselleni yllätyksenä, kun pettymyksen tunne vyöryi yli järkyttävänä aaltona ja vedin kämpässä pikakävelyä edestakaisin kykenemättä purkamaan tunteitani mitenkään. Reaktio säikäytti, koska en olisi uskonut tuntevani niin voimakkaasti ja kun en oikein osannut järjestää päässäni käsitystä siitä, että mikä tässä nyt niin itkettää ja ahdistaa. Kokemus oli kaikenkaikkiaan todella perseestä.

- Epäonnistuneen hoitokerran seurauksena TAYSin ja VKS:n lääkärit ovat yksimielisiä siitä, ettei uutta hoitokierrosta suositella ennenkuin endometriooma on poistettu.
Endometriooman leikkaaminen ei houkuttele, koska se vaikuttaa aina heikentävästi munasarjan toimintaan, joka itselläni on lähtökohtaisesti jo melkein pakkasen puolella. Koemme kuitenkin, ettei vaihtoehtoja ole ja lääkäri lohduttaa, että jos leikkaus aiheuttaa munasarjan kuukahtamisen, niin jatketaan sitten lahjasoluilla. 

- Heinäkuussa lähdemme lähetteen kanssa TYKSiin endospesialistille suunnittelemaan leikkausta. Siellä lääkäri ihmettelee miksei endoa vain tyhjennetä, jolloin punktio sen läpi onnistuisi todennäköisesti paremmin, etenkin kun haluaisimme ensisijaisesti päästä jatkamaan hoitoja vielä omilla soluilla. Pyydämme hoitokonsultaatiota TYKSistä ja olemme myöhemmin infertiliteettipuolelle puhelinyhteydessä. Päädymme vaihtamaan sairaalaa ja tipumme IVF-jonon hännille. 

- Marraskuussa ensimmäinen suunnittelukäynti TYKSiin, jossa suunnitellaan seuraavaa hoitokierrosta ja siihen liittyvää endon tyhjäystä laparoskooppisesti. Käteen reseptiläjä ja kotia kohti odottelemaan jonon lyhenemistä. AAAARGH.

2017

- Helmikuussa Synarelan aloitus ja Visannen lopetus.

Reippaana laparoskopian jälkeen TYKSissä.

- Maaliskuussa endometriooman tyhjennys nukutuksessa laparoskooppisesti vatsanpeitteiden läpi (TYKS). Tovi tämän jälkeen 10 päivän piikittelyruljanssi ja jälleen punktioon, josta sillä kertaa saaliina hurjat 12kpl munasoluja, joista kypsiä 10! Itse punktio oli TYKSissä kurjempi kuin TAYSissa, koska Jukka ei saanut tulla toimenpiteeseen mukaan (no onko joku ihme ettei saliin mahdu, kun siellä oli muuten tuplasti enemmän hoitoporukkaa kun TAYSissa) ja jännitin operaatiota edellistä enemmän, koska osasin odottaa että se vähän sattuu. Makasin pöydällä ja itkin koko toimituksen ajan for no reason ja hoitaja pyyhki hellästi mun kyyneliä ja lohdutteli. Punktiota tekevä lääkäri kertoi kun siinä kyyneleitäni ihmettelin, että mulle annettu rauhoittava kuulemma aiheuttaa itkuisuutta. En sitte tiedä pitikö paikkaansa, mutta hanat oli kaakossa alusta loppuun.

Viljely toteutettiin nyt sekä IVF:nä, että ICSInä.
ICSI, eli mikrohedelmöitys, tarkoittaa sitä, että poimitaan miehen seksihuonesatsista yksi siittiö joka sitten pökätään suoraan munasolun sisälle. 

Onnistumisratio toisella hoitokierroksella: 

"IVF-ryhmässä hedelmöittynyt 3/6 ja ICSI:ssä 1/4 kypsästä munasolusta. 

Tuorealkionsiirto 30.3. Pakkaseen 2+1 alkiota."

Tuorealkionsiirrossa muutaman päivän ikäinen alkio siirretään kohtuun ohuella katetrilla. Itse siirto ei tunnu miltään, mutta allekirjoittaneella aiheutti suurta tuskaa määräys "täydellä rakolla saapuminen", jonka otin hieman liian kirjaimellisesti ja join vähän liikaa kahvia matkalla ja olin varma että räjähdän sen lääkärin naamalle joka alkiota siirsi. Koko toimitukseen aikaa menee huoneeseen pääsemisen jälkeen n. 10 minuuttia kaikkine lätinöineen ja kannattaa varautua siihen, että siellä on puoli sairaalaa tuijottamassa alapäätä labrapojista lähtien. No ehkä vähä liioittelin, mutta oli niitä ainakin neljä. Toisaalta tässä vaiheessa oot jo aika tottunut siihen, että on jengiä kyyläämässä sun alapäätä.

- Huhtikuussa sovittuna testipäivänä labra näyttää negaa. Uutinen ei ole kuitenkaan musertava, sillä pakastimeen jäi muutama alkio ja näin ollen ei tarvitse heti alkaa miettimään kolmatta (ja viimeistä Kelan tukemaa) hoitokierrosta lääkkeineen ja piikkeineen, eikä ennenkaikkea tarvitse ODOTTAA taas puolta ikuisuutta että jotain tapahtuisi. Olen negasta yhteydessä Turkuun, ja siellä aletaan heti suunnitella pakastealkion siirto, eli PASia.

Vaihteeksi kohti TYKSiä! Saulihan ei tykkää.

- Toukokuussa PAS-suunnittelukäynti Turkuun. En sano, että sen olisi voinut yhtä hyvin hoitaa puhelimessa, mutta sanon kuitenkin, että olis sen varmaan voinut yhtä hyvin hoitaa puhelimessa sen sijaan, että ajellaan 300km yhteen suuntaan vartin takia.

- Kesäkuussa ekalla viikolla mennään pakastimelle.
Yhdessä pakastetut kaksi heikompaa alkiota eivät virkoa sulatuksen jälkeen ja paniikkipikakävelyä Käpälämäellä aiheuttaa myös sairaalan ilmoitus siirtää siirtopäivää yhdellä eteenpäin, että jäljellä oleva alkio saisi kasvaa vielä hieman isommaksi. Paniikkia siksi, koska pelkäsin kuollakseni että se ainokainenkin väsähtää ennen siirtoa ja taas perutaan koko keikka. Panikoin onneksi turhaan.
Menomatkalla pysähdytään Eurajoella ja ostan apteekista foolihappoa, koska sitä kuulemma kannattaa ottaa.

"Sulatettu kaikki kolme alkiota, 2 IVF-alkiota pysähtynyt. ICSI-alkio kaunis blastokysti."

- Labratestipäiväksi annettiin 19.6., mutta koska työmoraali niin menin vasta 20. Jälkikäteen ihan käsittämätöntä että maltoin lykätä päivällä :D Tein virallisena päivänä kuitenkin sen kalliimman digitaalisen kotitestin (ja vain noin 20 ovulaatiotikkutestiä sitä ennen), joka näytti vahvasti plussaa. Seuraavana päivänä labratulokset varmistivat asian. Alkio oli kiinnittynyt!

Vuosi sitten tänään.

Pakkasakka Lempistä  kuuluu siis kaikki kiitos lääketieteelle ja kotimaan sairaanhoidolle. Kun asiaa oikein funtsii, niin on se kyllä käsittämätön juttu, että toi mini-ihminen on kasvatettu maljassa ja ollut pakastettunakin, ja sitten se oli vielä ainut joka siitä kaikesta selvisi. Ja ihan loppuun asti! Sitkee likka se on. Lempi.

Vaikka meidän hoitotaival oli suhteelisen lyhyt ja helppo, niin voisin väittää tietäväni, miten raskasta ja kamalaa se voi jollekin olla, ja annan kaiken sympatian hoitoja läpikäyville tai niihin meneville. Julkisella puolella hoidot menee niin pitkässä juoksussa, että voi gaad miten kärsivällinen pitää pystyä olemaan. Oon "aika" kärsimätön luonne ja tää koetteli eniten, että elämä on jatkuvaa odottamista: koska alkaa menkat? Koska tulee seuraava kutsu polille? Koska päästään kierrokselle? Koska loppuu sairaalan kesäsulku? Koska tapahtuu ovulaatio? Koska tehdään siirto? Koskahan ne soittaa jos ei tarvikaan tulla? Koska voisi jo tehdä testin?

Kierros on uuvuttava, lääkkeet voivat pistää pään sekaisin ja jotenkin pitäisi vielä ulkopuolisille esittää, että kaikki on ihan ok. Kun kaikkea seuraa pahimmassa tapauksessa kerta toisensa jälkeen lamaannuttava pettymys ja matto vedetään alta testin näyttäessä taas negaa, vaikka olit kuinka optimistinen ja ihan tosissaan yritit, vaikka olit jo ihan varma että oli jotain raskausoireitakin. Mietit, että vieläkö uskaltaisi kerran yrittää? Pitäisikö pitää pieni tauko? Pitäisikö kokeilla syödä enemmän kalaa? Auttaisiko, jos lopettaisin juoksemisen? Vertaistukiryhmissä toivotellaan tarrasukkia ja plussatuulia, toisessa ketjussa puretaan parhaan ystävän raskauden aiheuttamia pakahduttavia epäreiluuden ja vihan tunteita: "Onnittelin, vaikka oikeasti olisin halunnut juosta pois, raivota ja karjua keuhkoni pihalle. ONKO KOSKAAN MEIDÄN VUORO??"

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille.

Läheisille pari vinkkiä:
- älä sano "kyllä se siitä"/"kaikella on tarkoitus"/voi nauttikaa nyt vielä kun ootte kahdestaan"/"mekin yritettiin ainakin puoli vuotta ennenku tärppäs"/"ei tää elämä kuule lasten kans niin kivaa aina oo, hehheh"/"no mutta ens kerralla varmasti onnistuu!"
- sano "jos haluat jutella, niin mä oon tässä."

Simpukka-yhdistys (hyvä vertaistukifoorumi)

Suljettu Simpukka (FB)

Vauvan tulo yllättää monella tavalla

Siskontyttö oli Suomessa lomalla katsomassa Lempiä, ja hän esitti mulle mökkeilyn lomassa visaisen kysymyksen: mikä lapsen saamisessa on ollut kaikkein yllättävintä? En osannut ihan heti antaa kattavaa vastausta, mutta nyt tovin asiaa mietittyäni olen koonnut tärkeimmät:

1. Synnyttäneiden osastolla on vauvan kanssa oman onnensa nojassa.
Tai no, hälynapin päässä avusta tietenkin. Odotin, että siellä meidän yksiössä olisi ravannut tiuhemmin henkilökuntaa tarkastamassa tilannetta, mutta eihän siellä öisinkään käynyt kukaan kertaakaan! Kova luotto hoitoalalla tuoreisiin äiteihin :D

2. Imettäminen on show koko rahalla ja Imetyksen Tuki Ry on tarpeeseen syntynyt yhdistys.
Oletus: Tissi laitetaan lapsen suuhun ja lapsi syö ja kasvaa ja on tyytyväinen.
Todellisuus: Tissi yritetään saada lapsen suuhun, mystinen imuote on väärä ja tissiin sattuu niin helvetisti ettei mistään tuu mitään. Nänneistä vuotaa verta ja puret harsoa ettet itkisi ääneen. Spekuloit Imetyksen Tuen FB-sivuilla, että onko lapsella mahdollisesti korkea kitalaki tai kireä kielijänne. Otat käyttöön rintakumin, joka osoittautuu maailman parhaaksi keksinnöksi. Kotona kaikki sujuu jo hyvin, lapsi on tyytyväinen ja maitoa tulee pakastettavaksi asti. Murehdit kuitenkin jatkuvasti maidon riittävyyttä kun huomaat, että kuukauden jälkeen meijerituotanto on laskusuuntainen ja rinnat ovat muuttuneet läpyköiksi. Kaiken huipuksi lapsen painokäyrä ei ole nousujohteinen, jolloin hamstraat hysteerisenä kaupasta lavallisen korviketta ja tyrkytät pulloa suuhun joka käänteessä. Kaiken korvikesekoilun sivuvaikutuksena toisen rinnan maidontuotanto hiipuu kokonaan, etkä oikeastaan edes muista koska olisit viimeksi tarjonnut sitä mukulalle. Eihän sillä muuten väliä, mutta jotenkin häiritsee kun rintojen kokoero ilmaistaan nyt kuppikokoina. Lopulta kolmen kuukauden jälkeen tissi on enää välipala korviketetravuoren kasvaessa roskakorissa. Olet lakannut murehtimasta sitä, että onko lapsen tulevaisuus pilalla kun se ei saa yksivuotiaaksi rintamaitoa. Iloitset, kun mukula imaisee nikottelematta täyden pullollisen lämmittämätöntäkin korviketta ja arkesi helpottuu sen myötä entisestään.

Pakkaaminen reissuun lähtiessä.

Tässä yhden mökkiyön varustus.

3. Lapsen saamisessa kipeintä ottaa maidonnousu.
Kotiutumisesta seuraavana päivänä ei jäänyt epäselväksi, että onko maito noussut rintoihin vai ei. Jouduin ottamaan pari askelta takaisinpäin kävellessäni aamulla puolialasti peilin ohi: excuse me, mutta mitä helvettiä mun tisseille on tapahtunut? Kivikovat, KULMIKKAAT, kuumat ja kipeät megatissit, joissa nännit sojottivat suoraan alaspäin ja tissit painoivat sivusuunnassakin käsivarsiin, tehden erehdyttävän harhatuntemuksen, että kantaisin kuumavesipulloja kainaloissa. Seison illalla kuumassa suihkussa ja väännän äänetöntä räkäitkua, koska en saa tisseistä tippaakaan maitoa pihalle pumpulla tai käsin. Lapsesta ei ole apua, sillä se syö tasan kaksi ruokalusikallista päivässä. Särkee ja on kamalaa. Tuntuu, että iho repeää. Onneks tää kesti vain sen maanantain. Ihan hirveetä.

4. Äidiksi tuleminen ei tarkoita sitä, että valvoisit yöt.
Tää on ny tämmönen asia mistä varmaan eniten kuuli raskausaikana: "Nuku nyt kun vielä voit!" "Et kuule syntymän jälkeen nuku kolmeen vuoteen, hehheh." Hohhoijakkaa. En-PÄ.
Koputan puuta ja kerron, että meillä on nukuttu ja nukutaan edelleen ihan sikahyvin. Onhan tässä väsy ollut, muttei siksi etten saisi nukkua, vaan siksi, että pitää herätä kerran tai kaksi yöllä laittamaan tissiä tai tuttia suuhun, tai kääntämään beibi kyljelleen, että pieru pääsee pihalle. Veivataan Lempin kanssa nykyään keskimäärin 10 tunnin yöunia. Pari heräämistä? Who cares.

5. Vaunuilla ei tee mitään jos on kantoreppu.
Meillä on Tula, enkä oo sen ostamisen jälkeen käynyt vaunulenkillä kuin muutaman kerran. Koiran kanssa ihan ehdoton kun ei riitä kädet eikä kärsivällisyys vaunun ja remmin kanssa kikkailuun. Kätevä myös vaikka kauppareissulla. Meillä mukula nukahtaa yöunille reppuun lähes joka ilta, kun viimeisenä hommana 21-23 välillä kastelen nurmikon ja Lempi on repussa messissä. 5/5. Worth every penny.

6. Äidiksi tuleminen tarkoittaa sitä, että et ehdi enää __________(täytä tähän mikä tahansa asia mitä teit ennen).
Tää on niin kauheeta. En tajuu miten ei ehdi tehdä mitään, vaikka Lempi nukkuu päikkäreitäkin niin hyvin! Siis niinku EI MITÄÄN. Luulin, että ehtis ees jotain, mutta ei. Esim. tätä postausta on kirjoitettu nyt about viikko. Jep, surullista :D

Koulutehtävien tekeminen? EI.
Pyykin viikkaaminen? EI.
Roskien vieminen? EI.
Saarekkeen öljyäminen? EI.
Lehden lukeminen? OH PLZ.

Oon kuitenkin kolmen kuukauden aikana oppinut käymään suihkussa minuutissa, tekemään hämmästyttävän määrän asioita yhdellä kädellä ja päättelemään Lempin kulmakarvojen asennosta, että milloin ehdin käymään salamannopeasti vessassa niin, ettei se oikeastaan edes huomannut että olin poissa. Kaiken huipuksi mimmi on nyt oppinut kääntymään, eli en voi jättää sitä edes sekunniksi hoitopöydälle. Aaaargh!

Reppumuijat

7. Vauva on aina herättyään hyvällä tuulella.
AINA. Aina!! Siis miten ihanaa kun on elämässä tommonen mini-ihminen, joka JOKA AAMU ENSIMMÄISENÄ ALKAA HYMYILLÄ KUN NÄKEE MUT!! <3 <3 <3 Parasta! Me aina aamuisin köllitään sängyssä hetki ennenku noustaan, kun hän on niin niin ihana että tekis mieli pussailla hänet kuoliaaksi. *sydänsilmähymiöitä*

8. Vauvalle ei saa laittaa aurinkorasvaa.
Kuvitelkaa! Ei saa laittaa alle 1-vuotiaalle aurinkorasvaa!

9. Vauvan varpaankynnet kasvavat niin hitaasti, ettei niitä tarvitse leikata edes kolmannen kuukauden pyörähdettyä kalenterissa. 
Sormenkynsiä kuitenkin sais olla napsimassa jokatoinen päivä. Valitettavasti on vähä kaikkee muutakin hommaa silloin kun Lempillä on taju kankaalla. Esim. tää blogi. Vauvan megakynnet vs. blogi. Nää on valintoja.

10. Vauva ei väännä joka päivä kaketta.
Kuvitelma: Lapsi puskee joka päivä pasketta niin että lahkeet vaan lepattaa ja äitiyspäiväraha kuluu vaippoihin. Lakanat uivat aamuisin riebalissa, eikä sen mukulan kanssa voi edes lähteä minnekään kun jo valuu repun reunasta ruikkuvana.
Todellisuus: Vasta kuudennen pyllyhiljaisuuspäivän tienoilla alat miettimään, että koska pitäis olla huolissaan. Satunnainen pieru pitää sinut kuitenkin varovaisen tyytyväisenä tilanteeseen.

11. Raskauden jälkeinen vartalo on kamala.
"Ole ylpeä vartalostasi ja siitä, että se on luonut uuden elämän!" Joopa joo. Katselin sairaalassa itseäni peilistä ja totesin, että ei menny ihan nappiin. Koitin vetää vatsaa sisälle ja vaikka kuinka vedin, niin peilikuvassa ei tapahtunut muutosta. Jännitin vatsalihaksia ja kokeilin painella niitä sormella vain todetakseni, että ne on nyt jossain huitsinnevadassa eikä mun mahassa. Istuminen varttia pidempään oli hankalaa, koska selkä kipeytyi, ja ensimmäiset kouluviikot oli siitä syystä kamalaa tuskaa. Myös autolla ajamisesta tuli selkä kipeäksi. Tuoleilla valuin kuin spagetti ja yritin epätoivoisesti saada edes jonkunlaista ryhtiä aikaiseksi vain taittuakseni huomion herpaannuttua uudestaan kaksinkerroin.
Jälkitarkastuksessa lääkäri siunasi erkauman olemattomaksi ja antoi luvan kuntoilun aloittamiseen. Mutta hei, nyt seriously, katso kohta 6.

12. Sektiosta toipuminen oli vastoin kaikkien muiden odotuksia a walk in the park.
Tietty suoria vatsalihaksia ei saa tehdä tyyliin vuoteen, mutta en laske sitä miinukseksi :D
Voi luoja miten paljon toitotusta sai ennen sektiota kuulla siitä, miten siitä toipuminen on niin kamalaa ja miks sä ny sillei kun jos alakautta niin sä kävelet sieltä salista ite pihalle ja oot heti toimintakunnos ja sillei on niin paljon parempi kun pystyt hoitamaan vauvaakin ite.

No oishan se kamalaa jos:
a) ei mieluummin makais sängyssä vauva kainalossa ja ottais lungisti kun sua lykitään ympäri sairaalaa takas vuodeosastolle, tai
b) ei malttais olla hyysäämättä mukulaa heti ekana päivänä kellon ympäri, vaikka saa tehdä sitä seuraavat 10 vuotta 24/7.

Mulla tulehtui haavakin kahdesti, mutta silti sektio ei oo vaikuttanut mitenkään mihinkään. Niinku huonosti. Ei mua oikein harmita, etten voinu viedä kuukauteen roskapussia roskiin tai vaihtaa ekana päivänä Lempille vaippoja. Sektio FTW!

13. Imetysdieetti on huijausta.
En voi painottaa tätä tarpeeksi: ((((_ei toimi_)))). Vaikutusta saattaa olla ruokavaliolla joka koostuu pääasiassa suklaasta ja sipseistä, tai sillä, että ks. kohta 2, mutta on silti tosi surullista että laskin kaikki korttini tän varaan kun raskausaikana ahdin huoletta naamaani pizzaa, sipsiä ja karkkia. Nyt kaduttaa. En oo ihan varma kerroinko jo siitä, kun pakkasin kaikki tavoitefarkut vintille pahvilaatikkoon: hyllyyn ei jääny yksiäkään :´´´´D Hahahahahahahah :´´´´D :´´´´(((

Lapsi sai nimen ja äidillä on nyt vähän kiire

Löydätkö itsesi usein makaamasta sohvalta ja valittamasta, kun ei oo oikein mitään tekemistä? Ei hätää! Löytyy konstit! Saa lapsi ja heitä hyvästit ihan kaikelle muulle!

On ollut tässä pikkusen haipakkaa kun sisko kävi Suomessa Lempiä katsomassa. Ei olla beibin kanssa oikeastaan muuta kotona tehty viimeisen parin viikon aikana kuin nukuttu ja mitä nyt iltaisin on ehtinyt voivootella, kun ei ehdi tehdä mitään. Eve lähti eilen takaisin, joten nyt voimme palata normaaliin päiväjärjestykseen :D

... Jos sitä voi normaaliksi sanoa, sillä kotimme yllä leijuu sakeana mystinen pelon ilmapiiri: Lempi sai eilen 2kk-neuvolassa ensimmäisen rotarokotteen, joka mun ennakkokäsityksen mukaan aiheuttaa sisäelinten tuskaisen sulamisen yhdeksi möykyksi ja lopulta kahden viikon väännön ja itkun jälkeen sen turahtamisen kertalaakista vaippaan. Ja imeliä rotapieruja. Ja sitä itkua.
27 tuntia rokotteen saamisen jälkeen on takana n. pari tuntia suoraa itkemistä ja muutama tunti yleistä epämukavuutta. Ei siis vielä merkkejä sisäelinten sulamisesta. Äiti-ihmisen paniikkiherääminen kello 04:30 lapsen hysteeriseen huutoitkuun on nyt kuitenkin päästy kokemaan, ja se oli just niin kamalaa kun vain oon pystynyt kuvittelemaan. Onneksi neityli rauhoittui yllättävän nopeasti ja saatiin jatkaa unia yhdeksään asti.

2kk-neuvola oli muutenkin ihan peestä, sillä kauhulla odottamani punnitus meni just niin huonosti kun odotin: painoa tullut kuukaudessa alle puoli kiloa *itkunaamoja*. Neuvolatädin mukaan syytä huoleen ei ole, mutta saatiin kuitenkin uusi aika painokontrolliin parin viikon päähän. Varmaan enemmän mun mielenrauhan takia :D Mutta siis miten lujaa menee hermot kun tää on tämmöstä jatkuvaa epävarmuutta siitä, että onko nää tissit oikeesti maitobaari vai vaan koristeena tossa (hehheh no ei niitä enää voi kyllä koristeiksi sanoa :D). Lapsi vaikuttaa tyytyväiseltä, eli voihan se olla että tää on vain jotain mun mielikuvitusta kun alkuviikkojen pakkautuneet sokeripakettitissit on poissa ja jäljellä on nää läpykät. Mutta alle puoli kiloa on silti liian vähän. Tilasin punkerovauvan, en rimpulaa!
Otin siis heti käyttöön tehostetut ruokailut, eli tissiä suuhun vaan aina kun se tarpeeksi aukeaa :D

Koulussa menee niin huonosti etten lähde edes purkamaan. Onneksi on enää kaksi lähiviikkoa jäljellä ennen viimeisiä tenttejä, niin ei tarvi enää murehtia a) syitä lapsen krätyilyyn mun koulupäivinä, b) maidontuotannon hiipumisesta lähipäivien jälkeen, tai c) sitä, että oon oikeesti vaan tyhmä enkä tajua mitä ne siellä yrittää opettaa.

Ihan toiveajattelua oikeesti että pystyis handlaamaan koulun 100% täs kotona ollessa. En oo esim. kahteen kuukauteen tehnyt yhtään tehtävää kotona, mikä on aika huolestuttavaa, jos yhteen kurssiin pelkästään on laskettu jotain 80 tuntia omatoimista opiskelua :D Kerran aloitin betonitekniikan tenttikysymysten läpikäynnin. Ehdin vastata yhteen ja sit kuuluikin jo pinniksestä kiekaisu.

Voisin mä tietty tehdä niitä hommia nytkin tän blogiin kirjoittamisen sijaan mut hei, gimme a break. Näitä juttuja on paljo kivempi lukee viiden vuoden päästä kuin esim. valmistua joskus. Plus että piti julkaista Lempin virallinen nimi ihmisille, sillä tänään tuli viimein seitsemän viikon odottelun jälkeen vahvistus siitä, että nimi on hyväksytty ja samaan syssyyn valokuvaamon kuvat jotka neidistä otettiin viikon vanhana!

Saanko siis esitellä:

Laila Vieno Elegia <3

IIIIIIK! En kestä kun HÄNELLÄ ON NYT OIKEA NIMI!!

Aurinkoista viikonloppua ja Vappua ja mitä kaikkea tässä nyt on edessä lähipäivinä!

Lempikin sai ensimmäisen vappupallonsa tänään kun seurasin somesta, että on kova hitti sitoa se pallo vauvan jalkaan ja hän sitten ihan itse itseään viihdyttää potkimalla ja ihmetelemällä pallon heilumista. Ei ollut ensikokeilulla hitti vaikka olin toiveikas, että makaisi siinä lattialla pallo jalassa tuntikaupalla :D Kokeillaan illalla uudestaan.

Hajanaisia havaintoja

- Ei kannata googlettaa kätkytkuolemaa ennen nukkumaanmenoa. Mikä kamala reality check olikaan tajuta, että sen sijaan, että oltais kätkytrintamalla siirrytty kuukauden iässä jo turvallisemmille vesille, niin riskialttein aikahan on VASTA EDESSÄ! Nyt tarttis pikaisesti jotain tilastoa, että millä todennäköisyydellä kätkyt vois osua kohdalle, koska tilastot on totta ja auttavat mua nukkumaan öisin. (Edit. Löysin tilaston: kymmenisen kätkytkuolemaa vuodessa. Todennäköisyys osua meidän kohdalle: pieni. Nukutaan taas!)

- Nyt kun ollaan Lempin kanssa jo kolmesti autoiltu ihan kahdestaan (FREEDOM!!), niin uusi huoli on syntynyt: koska mukula on takapenkillä naama tulosuuntaan päin, niin miten voin ajon aikana varmistua siltä, että se ei tukehdu lämpöpussin reunaan tai vaikka tuttiin? Viikonloppuna mökille ajellessa tehtiin Jukan kanssa se väistämätön, eli pysähdyttiin puolessa välissä matkaa tarkistamaan, että lapsi on elossa.

Ensimmäistä kertaa kaupassa. Lempi is not amused.

- Käytiin toissaviikolla 1kk-neuvolassa: paino noussut syntymästä 800g, eli oon pelännyt turhaa ettei maito riitä! Mamman mieltä hivelivät tätien kehut rauhallisesta tytöstä ja hänen ihanien sulokasvojensa estoton ihailu. Lähtiessä odotushuoneessa juttelin Lempille ja joku lapsi kuuli ja huusi silmät suurina äidilleen: "se sanoi sen vauvaa hirviöksi!" :D Meillä on nää hellittelynimet vähä tämmösiä.

- Ollaan vaunuteltu lähes päivittäin. Onhan tää maalla asuminen sillei tylsää, että lähteä voi vain yhteen suuntaan ja palata pitää samaa reittiä. Kaupungissa olis ihanasti kaikkia eri ilmansuuntia avoinna ja jokainen lenkki olis potentiaalinen seikkailu... Vaunulenkkeihin lisähaastetta tuo onneksi hieman liian innokkaasti vaunuja suojeleva Sauli, jonka kanssa ihmisten ohittaminen asiallisesti on muuttunut vaikeammaksi. Parasta on tietty paikoilleen tuijottamaan jähmettyvät lapset, jotka on Saulille ihan liikaa ja aiheuttaa kamalaa remmissä repimistä ja apistelua. Pitäis aloittaa varmaan jääkausi 2.0, vaikka oikeesti tekis vaan mieli huutaa niille tuijottaville lapsille että nyt S**TANA SITÄ JALKAA TOISEN ETEEN JA V*TTUUN SIITÄ EDESTÄ. Valitettavasti se on kielletty.

- Lempi hymyili mulle tällä viikolla ensimmäistä kertaa. Siis sillä tavalla, että katsoi silmiin, mä vääntelin naamaani ja päästin vähän liian korkeita ääniä, ja sitten hän hymyili. Luonnollisesti aloin itkemään :D Se tykkää musta sittenkin! <3

- Ulkona vaunuissa nukkumista on myös treenattu jättämällä sikeästi nukkuva lapsi lenkin jälkeen terassille jatkamaan unia. Toiveajattelua. Kun vaunu lakkaa liikkumasta niin pieni demonisilmä jo raottuu. Hyvä että ehdin itkuhälyttimen nakata vaunuun kun jo kuuluu krätinä. Tähän on auttanut vaihtelevalla menestyksellä täysillä korvanjuuressa huutava Whisbear ja suussa terhakkaasti heiluva tutti, mutta kun sekin sylkäistään viiden minuutin välein ulos krätinän tieltä, niin ei auta muu kuin rullata vaunut sisälle. Sisällä sitten unia jatketaan tyytyväisenä vaunuissa vaikka parikin tuntia ilman mitään oheistuotteita... Ehkä hän ei vain niin välitä ulkoilmasta.

- Mamman tämän hetkinen ykköshaave on saada juoda aamukahvit ilman mikrotusta.

- Rintatulehdus, haavatulehdus, ientulehdus ja mitä näitä oli. Onneks kaikki hoitui yksillä antibiooteilla! Vähän lens lapsella vesikakka sen ansiosta, mutta onneksi kuuri on nyt ohi ja voimme palata normaaliin, ryynimäiseen päiväjärjestykseen.

- ..... sanoi hän, ja haki uusiutuneeseen haavatulehdukseen uudet antibiootit eilen. 10 päivän kuuri. Vesikakka, let it rain over me.

- Koska ainoat housut mihin edelleenkään mahdun on Niken tuulihousut, niin heräsin todellisuuteen, että munhan pitää hitto vie löytää imetysmekkoja jostain jos joskus haluan näyttää edes semiasialliselta kun lähden ihmisten ilmoille lapsen kanssa. Helpommin sanottu kun tehty, ihan kauheen kalliita ja ihan kauheen kamalia :D Saa suositella jos jollain tiedossa mielellään mustia ja minimalistisia imetykseen taipuvia mekkoja tai telttatunikoja!

- Raskaudesta toipuminen on viemässä kropalta huomattavasti enemmän aikaa kuin mihin olin varautunut. Yksi sana: vanhuus. Plus kolkyt mittarissa ja ilmeisesti nahan palautuminen ja läskin sulaminen on jotain, mitä mun kroppa ei enää kykene tekemään.

Imetysdieetti -> huijausta.
Etureppu -> ei huijausta.
Sukkahousujen vyötärönauha -> jossain niin syvällä lörtsynahan välissä, ettei sitä edes näy.
Ryhti -> jossain niin syvällä erkauman takana, ettei sitä edes näy.
Selkäkivut -> tosiasia.

Eipä oo kukaan ensimutsille kertonut, että selkäranka on raskauden jälkeen kuin keitettyä spagettia ja ryhdin pitäminen mahdotonta. Lisäksi sektion jälkeen ainoa asia mitä saa treenata ekat 2kk on lantionpohjanlihakset ja kuule, ei niiden varassa istuta koulussa lauantaina 8 tuntia putkeen.

- Mikä kauhea harhalinkkaus oli eksyä Imetyksen Tuen FB-sivuilta tutkimaan KIINTYMYSSUHDEVANHEMMUUTTA. En suosittele, sillä täähän on varma keino potea ihan hirveää paskamutsiutta ja tiedostaa, että on ihan oikeasti nyt jo kuukauden jälkeen pilannut lapsen koko loppuelämän. Siis sillei henkisesti.

Wikipedia:

"Kiintymyssuhde on lapsen ja hänen huoltajansa (yleensä äidin) välinen tunnesuhde, joka syntyy lapsen ja aikuisen välisestä vuorovaikutuksesta. 

Lapsuudessa luodut kiintymyssuhteet vaikuttavat merkittävästi lapsen persoonallisuuden kehitykseen, itsetuntoon, minäkuvaan ja siihen, miten hän aikuisena luottaa muihin ihmisiin.

Kiintymyssuhteita on neljänlaisia; turvallisesti, välttelevästi, vastustavasti ja ristiriitaisesti kiintyneitä.

Turvallinen kiintymyssuhde, jossa lapsen tarpeet on huomioitu, ja lapsen ja vanhemman välinen suhde on toimiva. Lapsi luottaa siihen, että vanhempi on saatavilla jos lapsi tarvitsee tätä. Turvallisesti kiintynyt lapsi on aikuisena tasapainoinen, avoin ja luottavainen ja hän luo onnistuneita ihmissuhteita.

Turvaton kiintymyssuhde, jossa lapsi välttelee tarvitsevuutta, koska on oppinut äidin läsnäolon ja saatavuuden olevan epävarmaa. Turvattomasti kiintynyt lapsi voi olla kiintynyt joko takertuvasti, välttelevästi tai pelokkaasti. Turvattomasti kiintynyt lapsi pelkää aikuisena hylätyksi tulemista ja välttelee siksi läheisiä ihmissuhteita."

Sanomattakin selvää, että mun kouluun lähteminen huomenna vaikeutui juuri 100%. Onko nyt tosiaan asian laita se, että jos mä meen huomenna kouluun, niin Lempistä tulee läheisiä ihmissuhteita välttelevä aikuinen???? 

En voi mitenkään perehtyä asiaan tarkemmin, koska pelkään saavani varmistuksen tälle kamalalle epäilykselle. Parempi olla hattaraisen tietämätön asiasta, kieltäytyä kohtaamasta totuutta ja ajaa huomenna vaan tyytyväisenä Seinäjoelle.

Liityin kuitenkin kiintymysvanhemmuusaiheiseen FB-ryhmään, koska oon idiootti. Toivottavasti ne ei hyväksy mun liittymispyyntöä....

Edellisen antibioottikuurin saldoa

Loppuun muutama Fun Fact: Kirjoitin tätä postausta viikon, kävin aamulla suihkussa alle kolmessa minuutissa (sisältäen kainaloiden sheivauksen) ja söin aamupalaksi alkoholittoman oluen. Kyllä tää taas tästä!