Havahduin tänään todellisuuteen: kuukauden päästä Lempi on jo varmasti täällä. Tai ainakin sairaalassa, mutta siis mun kehon ulkopuolella jokatapauksessa. Ihan oikeasti olemassa, eikä vain monottamassa kylkiluita ja punkemassa palleaa ruokatorvesta ylös.
Se tarkoittaa sitä, että oon tänään ollut raskaana 248 päivää. Tai mukamas raskaana, kun ne ensimmäiset viikot lasketaan jotenki ihan kuinka sattuu ja siellä laskuissa on mukana päiviä jolloin en todellakaan oo vielä ollut paksuna.
No kuitenkin.
248 päivästä oon ollut saikulla viimeiset 75, koska ruumiillinen duuni ja kasvava raskausvatsa ei oikein tulleet toimeen keskenään. Muistan elävästi kuinka aloin mielessäni laatimaan tehtävälistaa itselleni sen varalta, että pätkinä annettu sairasloma oikeasti kestäisikin äitiysloman alkuun asti. Melkein kolme kuukautta myöhemmin voidaan käydä tuo lista pikaisesti läpi noin niinku toteutumisen suhteen:
1. Öljyän keittiön tammitason uudestaan.
No se sitten jäi, kun siinä päällä on niin paljon tavaraa ja kuulin huhua että se pitäis hioakin sitte. Tossa se selän takana tuijottaa mua syyllistävästi, eikä päivääkään kulu etteikö se öljyäminen käy mielessä. Muttaku ne tavarat siinä ja olikohan se öljy itsesyttyvääkin vielä....
2. Järjestän kaikki kaapit ja nakkaan turhat kamat mäkeen/varastoon/kirpparille.
Osittainen onnistuminen: järjestin OSAN kaapeista. Mutta pääasiassa sillei, että siirsin tavaraa vain toiseen kaappiin. Lempille lohkes kodarin kaapeista tasan kaks hyllyä: toisessa on sen lakanat ja pyyhkeet ja toisessa liian isot talvivaatteet. Vieritän tästä epäonnistumisesta osasyyn kyllä Jukalle, koska pääasiassa niissä kaapeissa on jäljellä enää sen kamoja mitkä pitäis käydä läpi, enkä mä voi sen kamoja käydä läpi.
3. Käyn Saulin kanssa joka päivä metsässä ja se on ihanaa.
No tää ON IHANAA ja ollaan aika hyvin onnistuttukin, mutta marraskuussa oli vielä kauheen märät maastot niin se vähä rajoitti, ja nyt kasvava vatsa tulee viikosta toiseen yhä vähemmän toimeen liikkumiseen liittyvien asioiden kanssa (
lue = käveleminenkin sattuu), niin meidän lenkit on jääny harmittavan lyhyiksi. Ja hitaiksi. Ihan näkee kuinka Saulilla välillä keittää kun se joutuu odotella perässä vaappuvaa ihmistä.
Eikös sekin lasketa lenkiksi, jos käy metsässä kaffilla?
4. Kahvittelen päivittäin milloin kenenkin luona.
Oikeestihan oon lähes täysin erakoitunu tänne Käpälämäkeen. Oon marraskuun jälkeen onnistunut hilaamaan itseni kahvipöytään ehkä viidesti, luultavasti nolla kertaa omasta aloitteesta. Ihan jännittää että miten mun yltiöoptimistisille MLL:n mammakahvilasuunnitelmille käy keväällä :D "
Joo vitsi varmaan kivaa kun tapaa sitten muita mammoja!" vs. "
Toisaalta vois vain laittaa sälärit kiinni ja olla käymättä suihkussa neljään päivään....
Enhän mä ees tunne sieltä ketään."
5. Saan kaikessa rauhassa laittaa Lempille kaiken valmiiksi.
Kaikessa rauhassa on joustava käsite. Lykkäsin hankintojen tekemistä niin pitkälle, että Jukka otti jo asian puheeksi vetoamalla siihen, että mukulahan saattaa vaikka syntyä pian eikä sillä oo MITÄÄN valmiina. Kuukautta myöhemmin Lempin huone näyttää edelleen enemmän varaston ja toimiston yhdistelmältä kuin lastenhuoneelta, vaikka rullasin lattiaan värikkään räsymaton ja kaikkea. Ja maalasin lipaston (
ks. kuva)!
Mamma laittamassa asioita valmiiksi. Sauli auttaa.
6. Oon supermutsi ja teen kaikkia ihania kasvissoseita valmiiksi pakastimeen, että niitä voi sieltä sitten vain niks naks tiputella lautaselle ja mikroon sulamaan.
Sanomattakin selvää että tämä ajatus muistui mieleeni vasta pari päivää sitten. Hehheh, soseita pakkaseen, kaikkea kans. Eihän se saa edes syödä niitä vielä herran aikoihin ja tarvin tilaa jätskille ja Saulin luille!
7. Luen kirjaston koko vauva- ja lapsitietohyllyn läpi. Kehityspsykologia kiinnostaa.
Luin yhden kirjan (
Suuri suomalainen vauvakirja tms) ja sekin oli ihan liikaa, koska siitä mulle selvisi mm. se, että joskus istukka ei irtoakaan itsekseen vaan
LÄÄKÄRIN PITÄÄ LAITTAA KÄSI VAGINASTA KOHTUUN JA RAPSUTELLA SE ISTUKKA SORMIN IRTI. Too much information, en lue enempää. Paitsi
Vuoden Mutsi -kirjat, jotka on olkkarin pöydällä as we speak.
Kehityspsykologia ei enää kiinnosta, koska eikö lapsen kasvattaminen oo vähä niinku koiraa kouluttais? Been there, done that!
8. Käyn mammajoogassa.
Ihan ku jaksaisin lähtee jonnekin puolen tunnin päähän joogatunnille ähisemään muiden mammamahojen keskelle. Mulle riittää päivän asanaksi se, kun yritän saada yhdellä kädellä sukkaa jalkaan tai nähdä mitä sheivaan kun sheivaan.
9. Kiertelen kirppareilla ja ostelen Lempille kaikkea ihanaa.
Taisin käydä äidin kanssa kerran kirpparilla marraskuussa. En ostanut mitään.
10. Otan koulussa ylimääräisiä kursseja, kun kerrankin on oikeasti aikaa.
Hehheh, hyvä kun selvisin edes niistä suunnitelluista. Tänään palautin viimeisen tehtävän yhteen kurssiin joka loppui jo viime vuonna. Ollu vähä kiireitä täs.
Raskausaivot äärirajoilla.
11. Koulutan Saulista erikoistemppukoiran joka ei kalpene paimenkoirille palveluinnokkuudessa.
Lasketaanko se, jos Jukka on kouluttanu siitä erikoistemppukoiran? Se osaa nykyään mm. pyöriä! :D
12. Nukun. Nukun. NUKUN!Kuinka ollakaan oon jossain onnistunut edes semihyvin. Mammaryhmiä seuraillessa on tullut aika selväksi, että oon onnekas unenlahjojeni suhteen. Ihan kuulkaa kevyesti menee joka päivä 10+ tuntia. Toki herään yhdeltä ja neljältä mennäkseni vessaan tai päästääkseni Saulin vessaan, kuudelta syömään aamupalaa kun Jukka lähtee duuniin, kymmeneltä ihan lopullisesti toettuani aamupalan aiheuttamasta verenpainetajuttomuudesta ja joka kerta kun pitää kääntää kylkeä, mutta jos ei kymmentä tuntia tule yössä täyteen niin väsymyskuolema iltapäivään mennessä on taattu.
Onneksi sairasloma on nyt ohi ja oon siirtynyt virallisesti äitiyslomalle alkaen tämän viikon maanantaista. Ja eikös se niin oo, että äitiysloman ensimmäinen kuukausi on ihan vain vatsan silittelyä ja sohvalla makaamista varten, ladataan niitä akkuja. Olen valmis lataamaan! Tervetuloa viimeinen raskauskuukausi!
