Satuit syntymään erikoiseen aikaan. Covid19-virus jyllää maailmalla ja Suomessa, ja sen vuoksi olemme saaneet hengailla täällä osastolla ihan kahdestaan. Isä tai sisko eivät saa meitä tänne tulla katsomaan, mutta ollaan oltu monta kertaa päivässä videopuhelun kautta Laihialle yhteydessä. Jukka ei päässyt mukaan sektioonkaan, vaan olin sinua vastassa ihan yksin. Sektio itsessään meni hienosti. Kerronkin hieman siitä...
Sairaalan aamuhississä oli tunnelmaa
Saavuimme jälleen ennalta pumpattujen ja pakastettujen maitoruiskujen kanssa sairaalaan 06:30 perjantaiaamuna 15.5.. Yöllä oli ollut pari astetta pakkasta. Pimpotimme neloskerroksen synnytysosastolla ovikelloa ja pääsimme tarkkailuhuoneeseen, jossa vaihdoin ylleni sairaalavaatteet ja katetri asennettiin. Katselimme Jukan kanssa hetken rauhassa Aamu-tv:tä ja kiskoimme yhdessä jalkoihini aika todella piukkoja tukisukkia, kunnes kätilö saapui puoli kahdeksan jälkeen hakemaan minua sektiosaliin. Jukka jäi tarkkailuhuoneeseen odottelemaan sinun saapumistasi samalla kun minä matkasin jonnekin käytävien ja kerrosten uumeniin leikkuriin.
Tunnelma leikkurissa oli hyvä, täynnä naisvoimaa, ja mulla oli hyvä ja rento fiilis. Kanyyli pistettiin käteen ja minut käännettiin kyljelleni spinaalin laittoa varten. Tällä kertaa se onnistui (koska pyysin hoitajaa istumaan päälläni etten kavahtaisi neulaa. Ei istunut, mutta piti kovaa kiinni :D) luojan kiitos heti ekalla yrittämällä, vaikka piikki antoikin oikeaan jalkaani sellaisen sävärin, että tuntui kuin koko jalka olisi ampunut suoraksi. Onneksi kukaan ei seisonut edessä... Morfiinin alkaessa vaikuttaa levisi paleleviin jalkoihini autuaallinen lämpö, eikä aikaakaan, kun tunto oli alapäästä kokonaan poissa ja päästiin tositoimiin. Kuului leikkausääniä, tuntui kohtuuton määrä heilumista ja nykimistä ja vetämistä, ja lopulta sinä karjaisit kuin valtava mies tasan samaan aikaan kuin siskosi, 08:11. Karjuit jo ennenkuin olit kokonaan ulkona ja jatkoit karjumista tasan siihen saakka, kunnes hoitaja toi sinut takaisin luokseni ja pääsit paidan alle ihokontaktiin. Olit kuuma ja turvonnut, ja sormesi sinersivät. Tukkasi oli märkyydestä musta ja lainehti kauniisti. Kävit luonnollisesti tissiin kiinni kuin vanha tekijä, ja hoitajien kanssa ihastelimme täydellistä imuotettasi. Ensiruokailusi aikana minut steriloitiin ja kursittiin kasaan, ja lopulta suuntasimme kohti heräämöä joskus puoli yhdeksän jälkeen.
Ihan tuoreena
Olimme heräämön ensimmäiset asiakkaat ja sinä söit ja söit ja söit ja söit. Kätilö kehui rintatyöskentelyäsi oppikirjaesimerkiksi, ja lopulta olit niin asialla, että alkuperäisen suunnitelman mukainen siirtyminen isäsi luokse tarkkailuhuoneeseen muuttui imetysmaratoniksi heräämössä, josta meidät lopulta kärrättiin parin tunnin kuluttua yhdessä tarkkailuun, jossa Jukka odotti malttamattomana. Voin vain kuvitella miten kamalaa odottaminen oli ollut. Sukelsit pikavauhtia Jukan paidan sisään, ja itse yritin pysyä tajuissani. Olin kamalan väsynyt.
Hoitaja toi meille ruokaa ja juotavaa, ja hieman syötyäni iski pahoinvointi. Onneksi ei tarvinnut oksentaa, mutta jouduin kuitenkin skippaamaan suurimman osan tarjolla olevista herkuista. Olit rinnalla on/off, ja isäsi hääräsi päämäärättömästi ympärillämme tyrkyttäen milloin kahvia, milloin keksiä, milloin mitäkin. Raukka :D Alunperin meidän oli tarkoitus olla koko porukalla yhdessä vain tunnin tai kaksi, mutta koska osastolla oli hiljaista, vietimme aikaa tarkkailussa kolmeen asti iltapäivällä. Silloin siirryin kanssasi vuodeosastolle ja isäsi lähetettiin kotiin. Ensin hän toki sai juhlallisesti asettaa sinun merkkisi seinällä olevaan syntyneiden lasten päiväkalenteriin. Olit ensimmäinen perjantainen.
Vuodeosasto. Sinä taivas maan päällä. Muistoni sieltä Lempin kanssa ovat kultareunaiset ja muutenkin täynnä pinkkiä hattaraa ja keijupölyä. Kun joskus kuolen, haluan herätä synnyttäneiden naisten vuodeosastolta. Täälläkin on hiljaista, joten ainokainen toiveeni sairaala-aikaan liittyen toteutui ja saimme kahden hengen huoneen vain itsellemme <3
Sinä nukut ja nukut ja nukut ja syöt ja nukut. Syöt niin harvoin ja nukut niin paljon, että olen varma, ettei maito riitä ja olet ihan uuvuksissa nälän takia. Hoitaja kuitenkin sanoi, että olet niin tyytyväinen pieni poika, että nälkä tuskin on. Sinun valtavia kouriasi ja ihanaa tukkaasi ihastellaan, ja minä olen onnellinen. Katselen sinua kun nukut ja tunnen tunteita, jotka Lempin kanssa jäivät tuntumatta kaikessa siinä rytäkässä, mitä vain esikoisen syntymä voi olla. Olet ihana, täydellinen ryijyselkäinen pieni poika, jolla kasvaa vauvanukkaa korvanlehdissäkin, ja joka hereillä ollessaan tarkkailee maailmaa uteliaasti yönmustilla silmillään.
Pidän sinua lähes tauotta ihokontaktissa, paitsi toisena yönä, jolloin tissin lisäksi ruiskumaitoa saatuasi laitoimme sinut hoitajan kanssa kapaloon ja omaan kärryysi nukkumaan, että saisin itsekin paremmin unta. Ensimmäinen yö oli levoton ja univelka painoi, mutta sinun ollessa kärryssä sain itsekin muutaman tunnin kaivattua katkeamatonta unta. Luonnollisesti torkumme pitkin päivää mahat vastakkain, sinä ja minä. Selailen välillä toiveikkaana ohjelmatietoja, mutta tv on tyhjää täynnä. Kuuntelen äänikirjana Sanna Kiiskin Tinderpäiväkirjaa ja Jani Toivolan Kirja Tytölleni -teosta, spämmään kuviasi Instagramiin ja purkaan vauvamölöä kavereille Whatsappissa. Ja itken. Lisäksi soittelemme monta kertaa päivässä videopuheluita kotiin, että siskosi näkee minua ja myös sinua nyt, kun tilanne Koronan vuoksi on mikä on.
Vauvakuplassa on autuasta ja käytävillä hiljaista. Minä punttasin itseni sängystä ylös seisomaan jo leikkauspäivän iltana, ja seuraavana aamuna pääsin eroon katetrista. Sinä panttasit ensimmäistä kakkaa kaksi päivää, ennenkuin hoitajan ja kuumemittarin avustuksella se saatiin pörähtämään pihalle. Hanojen auettua loppuaika onkin ollut kakkailotulitusta, kun joka vaipassa on enemmän tai vähemmän mustaa, öljymäista newbornpaskea. Olet myös huumorimiehiä heti näin alkuun ja lopetat raivopäisen karjumisen vaipanvaihdon aikana vain muutamaksi kriittiseksi sekunniksi, jolloin pissaat vaipanvaihtajan päälle. Sen jälkeen karjuminen jatkuu taas, katketen kuin taikaiskusta sillä hetkellä, kun pääset takaisin syliini.
Muistoni Lempin kanssa vietetystä osastoajasta eivät olleet lainkaan ajan kultaamat, vaan jälleen kerran voin todeta, että osastolla vietetyt päivät ovat olleet elämäni parhaimpia. Vain sinä ja minä omassa pienessä yhden huoneen todellisuudessamme, vuorokausien jälleen sulautuessa toisiinsa, ruokakellon soidessa, kolme yötä rauhaa ja rakkautta ennen kotiin palaamista ja arkeen astumista. Tulen muistamaan nämäkin päivät elämäni loppuun saakka täysin liioittelematta kaikista parhaimpina. Ainutlaatuisina. Höttöisinä. Huolettomina.
Sunnuntaina käyt lastenlääkärin tarkastettavana ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Olet kuitenkin punertava ja lääkäri määrää bilirubiiniarvosi tarkkailtavaksi. Ne mitataan lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna (kuudelta....), mutta suunta ei ole nousujohteinen ja syytä huoleen ei ole. Saisimme kotiutua vaikka heti sunnuntaina, mutta se ei todellakaan kuulu suunnitelmaani, vaan ilmoitan, että lähdemme vasta maanantaina. Minun lääkärintarkastukseni suoritetaan siis vasta maanantaiaamuna, jonka jälkeen saimme lähtöluvan puoliltapäivin.
Videoyhteydessä siskoon ja iskään
Nyt olemme jo kotona ja sinä olet viisi päivää vanha. Koska Korona, odotteli Jukka meitä maanantaina sairaalan ala-aulassa kaukalon kanssa, kun hoitajan avustuksella kärräsin sinut ja kamamme hissiin. Suuntasimme Hesen drive-inin (mansikkapirtelö!) ja Laihian apteekin (Para-tabs!) kautta kohti Käpälämäkeä, jossa meitä odotti vain hiukan liian innostunut, ihan täysin ylikierroksilla käyvä isosisko, kaksi mummia ja yksi täti. Kun saavuimme pihaan avasi Tuula-mumma ulko-oven ja terassille astui Lempi, joka huusi aivan onnesta soikeana "AAPO! AAPO!!" ja hyppi tasajalkaa kunnes isäsi sai kannettua kaukalosi eteiseen. Miten sekaisin oli pieni tyttö saatuaan veljen kotiin. Niin, niin sekaisin.
--
Lempin synnäriajasta kirjoitin aikoinaan näin.
