Moikka mökiltä!

Tapahtuipa eilen, että päätin lähteä extempore Jukan vanhempien mökille pariksi päiväksi. Otin mukaan lapsen ja koiran ja taas ihan liikaa syötävää ja ainakin 20 ylimääräistä vaippaa. Ajelin reilun tunnin päähän tähän ihanaan merenrantakohteeseen, tein läpsystä vaihdon appivanhempien kanssa ja vapautin Saulin luontoon. Tyyppi veti ens alkuun oikein kunnon bullihepulit, jonka jälkeen ei liikkunutkaan 24 tuntiin millään muulla tavoin kuin täysiä juosten.

"I tried taking pictures, but they were so mediocre. 

You know, every girl goes through a photography phase. Like horses... 

Taking dumb pictures of your feet."

Minä r-a-k-a-s-t-a-n mökkeilyä. Voisin oikeesti muuttaa tänne! Ihan sama onko juoksevaa vettä vai ei, I love it. Ainut mikä tässä vähän vastustaa on mun öiset pelkotilat. Ok, ei öiset, vaan ihan-kaiken-muun-ajan kuin aamu- ja päiväsajan pelkotilat. Kun illansuussa varjo mökin pihamaalle lankeaa, niin Tean käsi jo sälekaihtimen namikkaa hapuilee ja oven lukkoon laittaa. Olen 100% varma, että juuri tätä mökkiä tälläkin hetkellä vaanii joku HÄMÄRÄMIES metsän siimeksessä. Tai joku eksynyt suunnistaja on laahustamassa hitaasti mutta varmasti just nyt tuolla mökkitiellä. Sillei toista jalkaa vähä laahaten, pää kenossa, suu auki ja silmät lasittuneina.... Näähän on tuttuja tyyppejä jo 20 vuoden takaa partioleireiltä :D Terkkuja vaan Mimmille ja Herpalle! Onks näkyny??

Meidän pääsuojelija sinkoamassa taas ei minnekään

Vahdin näitä kaloja tässä. Mutta vain mahaan asti.... vain mahaan asti.

Ennen sai turvaa yhdestä tai kahdesta koiran kokoisesta koirasta, mutta toista se on tänään kun on vain toi hepuloiva rimpula-Sauli, joka oli yksi syy siihen, että sain tykytyksiä viime yönä kello 02: heräsin siihen et herra istuu sängyn vieressä, tuijottaa ja heiluttaa häntää -> erittäin epätyypillistä. Ilmoitin, että tässä todellisuudessa en oo missään muodossa päästämässä sitä ulos tähän aikaan ja passitin takas nukkumaan, mutta valvoin varuiksi kuitenkin kolmeen kuulostellen, että ihan ku joku olis kokeillut oven kripaa, ja pelokkaana vilkuillen makkarin säläreiden pikkuisia reikiä, että ei kai tuolla pihalla just joku vilahtanut. 

Oikeesti jos toi koira tekee saman tempun ens yönä, niin sen päivät on luetut.

Neiti on viihtynyt pihalla koko päivän, kävi vain päikkärit nukkumassa sängyssä. Ihan selvästi sekin nauttii näistä lämpimistä päivistä, kun saa ulkosalla pötkötellä, nihkeitä hikivarpaita löyhytellä ilmassa ja ihmetellä korkeuksissa heiluvia koivunlatvoja. Järjesti hän pitkästä aikaa myös oikein kunnon kakkayllätyksen ja töräytti täyslahkeellisen suoraan sitteriin. Luojalle kiitos irrotettavista päällisistä, joita huljuttelin meressä Saulin ensin suoritettua oma-aloitteisesti likaisimman esipesun sillä välin, kun itse dippailin Lempin pyllyä vesisaaviin. Onneksi oli eilen lämmitetty vesi edelleen kuumaa, ettei tarvinnut huljutella Lempiäkin meressä.

Maha täynnä kaketta on mukava hetken pötkötellä auringossa

Rentoutuminen tällä reissulla paljastui toiveajatteluksi. Kun Lempi on hereillä puuhastelen tietty sen kanssa ja esittelen hänelle kappaletta kauneinta Suomea (ihan niinku se siitä mitään vielä ymmärtäisi, mutta nuorena on vitsa jne). Kun hän nukkuu pesen sitteriä meressä, täyttelen vesisäiliötä ja sytytän siihen uuden tulen, lakaisen enimpiä hiekkoja lattioilta, kyttään silmä kovana Saulia ettei kotka tule ja nappaa, pesen tukan ja syön. Ehdin kyllä ottaa pitkästä aikaa kuvia muustakin kuin Lempistä (eli omista jaloista ja Saulista. Mikähän tos jalkojen kuvaamiseski on), juoda muutaman kupin kahvia ja ruskettua. Aikani saunamökin rappusilla spagettimaisesti istumaattuani ja maailmanmenoa ihmeteltyäni totesin ajan olevan kypsä ruumiilliselle työlle. Nousin, tartuin rautaharavaan ja tasoittelin hieman liian innokkaasti rantaan ajettua hiekkaa, jonka seurauksena rautaharava meni poikki. Viimeksi täällä ollessani lipsautin ruokalautasen keittiön lattiaan. Vähän jännittää, että tuleeko enää seuraavaa kertaa :D

 

Vähäks oon ihana kun en yritä koko aikaa repiä näitä laseja veks!

Nyt Lempi on jo yöunilla ja Saulikin tajuttomana kuuluis kuorsaavan sohvan vieressä. Mä teen vähän iltapalaa ja katson hetken töllöä, sitten kömmin Lempin viereen odottamaan aamua. Just juttelin Jukan kanssa puhelimessa kun kuului taas jostain semmonen ääni, että IHANKU JOKU OLIS TUOLLA TERASSILLA!!! Mä vihaan tätä!! MIKSI TERÄVÖIDYTTE AISTIT!!!

Neiti 4kk

En lähde nyt toitottamaan taas sitä, että miten nopeesti aika menee ja surettaa ja ooh joko on sitä ja tätä, jne, eli todettakoon vain neidin täyttävän tänään 4 kuukautta.

Tässä hienossa iässä hän:

- Kääntyy selältä vatsalleen. 

Voitte kuvitella tilanteen: vauva kääntyy selältä vatsalleen, kannattelee siinä aikansa päätään kunnes niskat väsyvät, lyö muutaman kerran naamarin lattiaan ja alkaa sitten huutamaan, koska ei jaksa enää kannatella sitä päätä, mutta kun ei saakeli soikoon osaa vielä kääntyä takaisin selälleen. Huudon kutsumana Mamma rientää paikalle ja pelastaa mukulan tilanteesta, vain saadakseen osakseen pahaa silmää ja todetakseen, että tyyppi kääntyy samantien uudestaan mahalleen. Tämä sama toistuu ja toistuu ja toistuu ja.... Yleensä laitan jossain vaiheessa jotain kättä pidempää sen kylkeen, ettei yksinkertaisesti enää pysty kääntyä, kun eihän se raukka osaa tehdäkään sitä kun vasemman kautta :D Haha!

- Ei saa enää ÄMMÄÄ, eli äidinmaitoa. Koska hänellehän ei enää tissi kelpaa, koska pullo is best ja sitä myöden alun tehokkaan pumppailun jälkeen annoin itselleni luvan lopettaa imetyksen. Ei kai se siihen kuole.  ...   ... ? Korviketta siis kuluu.

- Sai tänään maistaa porkkanasosetta! Höyrytin, haarukoin mössöksi, linttasin lusikalla koska haarukka jätti knöölejä (joihin lapsi tukehtuu), survoin sauvasekoittimella koska lusikka jätti knöölejä (lapsi tukehtuu), mietin, että höyrytinkö liian vähän aikaan kun ne pikkupikkuknöölit vaan on ja pysyy, etsin neuvoja mammaryhmästä, googlasin "4kk vauva sose koostumus", junttasin puunuijalla ja luovutin: ei kai se siihen tukehdu.
Tarjoilimme sosetta Hänen Paukkupyllyisyydelleen korvikkeen jälkeen jännittyneissä tunnelmissa: voi miltähän sen naama näyttää kun se maistaa!! No, sose meni suuhun, neidin naama meni ruttuun ja hänen kielensä hienovaraisesti kolasi soseet takaisin suun ulkopuolelle. Tämä toistettiin muutaman kerran, jonka jälkeen todettiin, että jäädään odottelemaan parempia valmiusaikoja.
Ostin kuitenkin varovaisen toiveikkaana kaupasta luumusosetta, ehkä vika oli siinä rakeisessa koostumuksessa...

Mumma: "Tiedäthän, että lupiinit on myrkyllisiä?"

- On eniten kiinnostunut omien sormien ja käsien imeskelystä. Meillähän ilmenee tätä samaa touhua niin ihmis- kuin koiralapsella. Sillä erolla Saulin tassujen imeskelyyn, että Lempin käsien kurkkuun tunkemista ei yritetä estää sivelemällä niihin tabascoa ja laittamalla muovitrönöä kaulaan ja huutamalla n. 100 kertaa päivässä ei. Koska ilmeisesti se, että lapsi imeskelee sormia 24/7 on ihan ok, kun taas se, että koira nuolee tassua 24/7 on neuroosi ja koko tassu tippuu kohta veks tai ainakin kehittää hiivatulehduksen. Go figure.

No jos mä vähä näitä käsomnomnom
(Mumma huom! Ei oo lupiineja suussa!)

- Pälpättelee ja kiljahtelee ja kikertää. Viimeisen viikon aikana hänen sana-arkkunsa on auennut sepposen selälleen ja joskus harvoin, kuten tänään, sieltä riittää juttua myös mammalle :)

- Nousi neuvolassa sekä painossa että pituudessa YLÄKÄYRÄLLE JEEEEE MULLA ON PUNKERO VAUVA!!! .... ja käyttää vaatekokoa 62.

- Nukkui ensimmäisen yönsä viime yönä omassa sängyssä! Hänhän on tähän asti nukkunut mun kanssa lusikassa, mutta koska hän on nyt jo Iso Tyttö (myös fyysisesti) eikä yöllä laiteta enää tissiä suuhun, niin hän siirtyi vihdoin omaan sivuvaunupinnikseen. Tykkäs kai. Ainakin nukkui.

Kävin äsken viemässä neidin yöunille kun alkoi mennä vähän ylikierroksille Huvilan ja Huussin jälkeen (taas). Käveltiin hissukseen makkariin ja lauloin samalla meidän tuutulaulua, Päivänsädettä ja Menninkäistä. En tiiä mikä siinä on, mutta mua alkaa joka kerta itkettää kun Lempi rauhoittuu mun lauluun. Ehkä siksi, kun yleensä mun käsketään lopettaa jos laulan, koska äänihän on kamala :D Mutta pääasia että Lempi tykkää! Se katselee vaan ja kuuntelee, silmät jo vähän lupsuu ja pikkuiset sormet puristaa sormea täysillä, ja mä yritän saada laulun loppuun vaikka silmät on sumeat ja räkäkin jo valuu, eikä äänikään tahdo kulkea. Yhyy. Hän on mun ihana nelikuinen Päivänsäde <3

Vuosi plussasta: mitä se vaati

Lapsettomuushommissa suht yleistä on se, ettei niistä puhuta ennenkuin niissä on onnistuttu. En tiiä miksi. Kun itse suhtauduin hoitoihin alunperin seikkailumielellä, ja sillei, että ei se oo maailmanloppu vaikkei sieltä mitään tulisikaan, niin edelleen ihmettelen sitä, että miksi sitten väänsin melkein räkäitkua kun kerroin niiden alkamisesta äidille ja siskolle, tai murruin kyyneliin myös naapurin juhlissa kun sanoin asian ääneen. Muuten kun ei mikään siinä vaiheessa vielä tuntunut miltään. Olikohan kyseessä joku epäonnistumisen tunne takaraivossa mitä ei itse tiedostanut, vai ihan vain se, että kertoi itsestään jotain niin henkilökohtaista jollekin toiselle, että oli hetken niin kauhean haavoittuvainen.

En tiiä. Meillä lähipiiri oli alusta asti tietoinen hoitotilanteesta, ja kun testi näytti plussaa niin oli jo ihan sama, että kenelle tästä kertoisi. Ei enää äänikään värissyt. Kun asiasta somessa ekan kerran kirjoitin, oli myös yllättävää miten paljon kohtalotovereita omasta kaveripiiristä löytyy. Olisinpa tiennyt siitä silloin, kun itse olin vasta lähdössä koko touhuun mukaan ja kysymyksiä oli kamalasti!

Osa kahden kierroksen piikeistä

Meillä koko ruljanssi alkoi 2015 ja päättyi 2017 raskauteen. Läpi käytiin kaksi pitkän kaavan hoitokertaa, kaksi punktiota, yksi tuoresiirto ja yksi pakastealkionsiirto. Rahaa kului lääkkeisiin jotain alle 1000 euroa omasta pussista (kiitos Kela ja se, että sain molempien kiekkojen lääkkeet yhden vuoden omavastuun alle), lisäksi tuli tietty matkat TYKSiin ja TAYSiin, sekä yöpymiset hotelleissa ja kerran myös Silja Linella, joka oli hotellia halvempi (vaikka tuli loppupeleis tietty sikakalliiksi) :D  

Hedelmöityshoitorumba 2015-2017:

2015

- Keväällä neuvolan kautta lähete naistentautien polille, kun ei vaan omin konstein onnistu.

- Marraskuussa ensimmäinen suunnittelukäynti lääkärillä, joka toteaa mun ainokaisen munasarjan väsyneeksi, endometrioosin runtelemaksi ja ennustaa aikaisia vaihdevuosia. "Jee". Koska munasolukello näiden vuoksi kohdallani tikittää lähellä keskiyötä, päästään suoraan IVF-jonon kärkisijoille kulkematta inseminaation kautta. 

- Aloitan Visannen 1tbl/pv jarruttamaan endometrioosia.

2016

- Maaliskuussa endokontrolli: 

"Munasarjakapasiteetti on alentunut, joten leikkaushoitoa ei suositella tässä vaiheessa". 

Munasarjan endo on kasvanut, joten ensimmäinen hoitokierros aloitetaan ilman endoleikkausta "pitkällä kaavalla", mikä tarkoittaa Visannen lopetusta ja Synarelan sumuttelua viikkotolkulla sieraimiin, että saataisiin määriteltyä tarkemmin munasolujen keräyshetki. Synarela ajaa oman hormonituotannon alas ja luo kroppaan keinotekoiset vaihdevuodet asiaankuuluvine oireineen, jotka onneksi mun kohdalla oli aika olemattomat kuumia aaltoja lukuunottamatta. Synaa sumuttelin pari kuukautta, jonka jälkeen siirryttiin astetta kovempiin aineisiin:

- Toukokuun lopussa Puregon: "Useiden munarakkuloiden kypsyttämiseen keinoalkuisessa lapsettomuuden hoidossa" vs. normaalisti kuukautiskierron aikana irtoava yksi munasolu. Piikkinä vatsanahkaan kerran päivässä kymmenen päivän ajan.

Näihin aikoihin käytiin pari kertaa follikkelikontrollissa, eli yytsimässä ultraäänellä, että miten Puregon puree ja montakohan solua sieltä olis mahdollisesti tulossa.

Lopuksi vielä punktiota edeltävänä päivänä pistetään Pregnyl, jonka vaikutuksesta munasolut irtoavat. Tää oli ehkä pahin juttu hoitojen aikana, koska Puregonin kynämäisen piikin sijaan tää Pregnyl-piikki oli semmonen kunnon sairaalaruisku. Sen pistäminen omaan nahkaan oli aina taistelun takana, kun järki sanoo, että et todellakaan pistä itseäs tolla, mutta kun on vähän pakko -> kyyneliä.

- Kesäkuussa punktio TAYSissä. 

Punktio tarkoittaa sitä, että saan kipulääkkeitä ja rauhoittavia, ja sitten alapään seinämien läpi mennään piikillä munasarjoihin, josta imuroidaan irronneet munasolut (6kpl) sinne ruiskuun, siirretään kypsät munasolut (4kpl) viljelymaljoille lämpökaappiin ja niiden seuraksi lisätään pestyjä siittiöitä (jotka mies on joku hetki aiemmin käynyt synnyttämässä osaston seksihuoneessa hihi), joiden tarkoituksena on luonnollisesti huolehtia munasolujen hedelmöittymisestä. Jep, ne on pestyjä. Vau. Sitten särkylääkkeet mukaan ja nokka kohti kotia odottelemaan myöhemmin samalla viikolla tehtävää tuoresiirtoa. 

Meillä punktio tehtiin endometriooman läpi, mikä luultavasti osaltaan vaikutti siihen, että jouduin seuraavana päivänä yön yli tiputukseen sisäisen tulehduksen vuoksi ja sen jälkeen joka-aamuiselle verikoe- ja tiputusreissulle keskussairaalaan. Jos tulehdus ei lopu, niin alkionsiirto peruutetaan. Tuoresiirtopäivän aamuna käyn sairaalassa viimeistä kertaa verikokeessa, joka näyttää kaiken olevan ok ja mun kelvollinen siirtoon! Jee!

Osastolla odottelemassa antibioottitippaa.

Neljästä munasolusta hedelmöittyi yksi, joka oli tarkoitus siirtää kohtuun neljäntenä viljelypäivänä. Torstaiaamuna olimme lähdössä kohti Tamperetta ja olin vielä pikaisessa suihkussa labrareissusta kotiuduttuani, kun kuulin puhelimen soivan ja Jukan vastaavan. Niinpä tietysti: TAYSista soitettiin ja kerrottiin, ettei muuten tarvikaan tulla: 

"Muodostunut alkio hyvin hidas ja huonolaatuinen. Näin ollen siirtoon ei päästä."

Henkinen romahtaminen tuli itselleni yllätyksenä, kun pettymyksen tunne vyöryi yli järkyttävänä aaltona ja vedin kämpässä pikakävelyä edestakaisin kykenemättä purkamaan tunteitani mitenkään. Reaktio säikäytti, koska en olisi uskonut tuntevani niin voimakkaasti ja kun en oikein osannut järjestää päässäni käsitystä siitä, että mikä tässä nyt niin itkettää ja ahdistaa. Kokemus oli kaikenkaikkiaan todella perseestä.

- Epäonnistuneen hoitokerran seurauksena TAYSin ja VKS:n lääkärit ovat yksimielisiä siitä, ettei uutta hoitokierrosta suositella ennenkuin endometriooma on poistettu.
Endometriooman leikkaaminen ei houkuttele, koska se vaikuttaa aina heikentävästi munasarjan toimintaan, joka itselläni on lähtökohtaisesti jo melkein pakkasen puolella. Koemme kuitenkin, ettei vaihtoehtoja ole ja lääkäri lohduttaa, että jos leikkaus aiheuttaa munasarjan kuukahtamisen, niin jatketaan sitten lahjasoluilla. 

- Heinäkuussa lähdemme lähetteen kanssa TYKSiin endospesialistille suunnittelemaan leikkausta. Siellä lääkäri ihmettelee miksei endoa vain tyhjennetä, jolloin punktio sen läpi onnistuisi todennäköisesti paremmin, etenkin kun haluaisimme ensisijaisesti päästä jatkamaan hoitoja vielä omilla soluilla. Pyydämme hoitokonsultaatiota TYKSistä ja olemme myöhemmin infertiliteettipuolelle puhelinyhteydessä. Päädymme vaihtamaan sairaalaa ja tipumme IVF-jonon hännille. 

- Marraskuussa ensimmäinen suunnittelukäynti TYKSiin, jossa suunnitellaan seuraavaa hoitokierrosta ja siihen liittyvää endon tyhjäystä laparoskooppisesti. Käteen reseptiläjä ja kotia kohti odottelemaan jonon lyhenemistä. AAAARGH.

2017

- Helmikuussa Synarelan aloitus ja Visannen lopetus.

Reippaana laparoskopian jälkeen TYKSissä.

- Maaliskuussa endometriooman tyhjennys nukutuksessa laparoskooppisesti vatsanpeitteiden läpi (TYKS). Tovi tämän jälkeen 10 päivän piikittelyruljanssi ja jälleen punktioon, josta sillä kertaa saaliina hurjat 12kpl munasoluja, joista kypsiä 10! Itse punktio oli TYKSissä kurjempi kuin TAYSissa, koska Jukka ei saanut tulla toimenpiteeseen mukaan (no onko joku ihme ettei saliin mahdu, kun siellä oli muuten tuplasti enemmän hoitoporukkaa kun TAYSissa) ja jännitin operaatiota edellistä enemmän, koska osasin odottaa että se vähän sattuu. Makasin pöydällä ja itkin koko toimituksen ajan for no reason ja hoitaja pyyhki hellästi mun kyyneliä ja lohdutteli. Punktiota tekevä lääkäri kertoi kun siinä kyyneleitäni ihmettelin, että mulle annettu rauhoittava kuulemma aiheuttaa itkuisuutta. En sitte tiedä pitikö paikkaansa, mutta hanat oli kaakossa alusta loppuun.

Viljely toteutettiin nyt sekä IVF:nä, että ICSInä.
ICSI, eli mikrohedelmöitys, tarkoittaa sitä, että poimitaan miehen seksihuonesatsista yksi siittiö joka sitten pökätään suoraan munasolun sisälle. 

Onnistumisratio toisella hoitokierroksella: 

"IVF-ryhmässä hedelmöittynyt 3/6 ja ICSI:ssä 1/4 kypsästä munasolusta. 

Tuorealkionsiirto 30.3. Pakkaseen 2+1 alkiota."

Tuorealkionsiirrossa muutaman päivän ikäinen alkio siirretään kohtuun ohuella katetrilla. Itse siirto ei tunnu miltään, mutta allekirjoittaneella aiheutti suurta tuskaa määräys "täydellä rakolla saapuminen", jonka otin hieman liian kirjaimellisesti ja join vähän liikaa kahvia matkalla ja olin varma että räjähdän sen lääkärin naamalle joka alkiota siirsi. Koko toimitukseen aikaa menee huoneeseen pääsemisen jälkeen n. 10 minuuttia kaikkine lätinöineen ja kannattaa varautua siihen, että siellä on puoli sairaalaa tuijottamassa alapäätä labrapojista lähtien. No ehkä vähä liioittelin, mutta oli niitä ainakin neljä. Toisaalta tässä vaiheessa oot jo aika tottunut siihen, että on jengiä kyyläämässä sun alapäätä.

- Huhtikuussa sovittuna testipäivänä labra näyttää negaa. Uutinen ei ole kuitenkaan musertava, sillä pakastimeen jäi muutama alkio ja näin ollen ei tarvitse heti alkaa miettimään kolmatta (ja viimeistä Kelan tukemaa) hoitokierrosta lääkkeineen ja piikkeineen, eikä ennenkaikkea tarvitse ODOTTAA taas puolta ikuisuutta että jotain tapahtuisi. Olen negasta yhteydessä Turkuun, ja siellä aletaan heti suunnitella pakastealkion siirto, eli PASia.

Vaihteeksi kohti TYKSiä! Saulihan ei tykkää.

- Toukokuussa PAS-suunnittelukäynti Turkuun. En sano, että sen olisi voinut yhtä hyvin hoitaa puhelimessa, mutta sanon kuitenkin, että olis sen varmaan voinut yhtä hyvin hoitaa puhelimessa sen sijaan, että ajellaan 300km yhteen suuntaan vartin takia.

- Kesäkuussa ekalla viikolla mennään pakastimelle.
Yhdessä pakastetut kaksi heikompaa alkiota eivät virkoa sulatuksen jälkeen ja paniikkipikakävelyä Käpälämäellä aiheuttaa myös sairaalan ilmoitus siirtää siirtopäivää yhdellä eteenpäin, että jäljellä oleva alkio saisi kasvaa vielä hieman isommaksi. Paniikkia siksi, koska pelkäsin kuollakseni että se ainokainenkin väsähtää ennen siirtoa ja taas perutaan koko keikka. Panikoin onneksi turhaan.
Menomatkalla pysähdytään Eurajoella ja ostan apteekista foolihappoa, koska sitä kuulemma kannattaa ottaa.

"Sulatettu kaikki kolme alkiota, 2 IVF-alkiota pysähtynyt. ICSI-alkio kaunis blastokysti."

- Labratestipäiväksi annettiin 19.6., mutta koska työmoraali niin menin vasta 20. Jälkikäteen ihan käsittämätöntä että maltoin lykätä päivällä :D Tein virallisena päivänä kuitenkin sen kalliimman digitaalisen kotitestin (ja vain noin 20 ovulaatiotikkutestiä sitä ennen), joka näytti vahvasti plussaa. Seuraavana päivänä labratulokset varmistivat asian. Alkio oli kiinnittynyt!

Vuosi sitten tänään.

Pakkasakka Lempistä  kuuluu siis kaikki kiitos lääketieteelle ja kotimaan sairaanhoidolle. Kun asiaa oikein funtsii, niin on se kyllä käsittämätön juttu, että toi mini-ihminen on kasvatettu maljassa ja ollut pakastettunakin, ja sitten se oli vielä ainut joka siitä kaikesta selvisi. Ja ihan loppuun asti! Sitkee likka se on. Lempi.

Vaikka meidän hoitotaival oli suhteelisen lyhyt ja helppo, niin voisin väittää tietäväni, miten raskasta ja kamalaa se voi jollekin olla, ja annan kaiken sympatian hoitoja läpikäyville tai niihin meneville. Julkisella puolella hoidot menee niin pitkässä juoksussa, että voi gaad miten kärsivällinen pitää pystyä olemaan. Oon "aika" kärsimätön luonne ja tää koetteli eniten, että elämä on jatkuvaa odottamista: koska alkaa menkat? Koska tulee seuraava kutsu polille? Koska päästään kierrokselle? Koska loppuu sairaalan kesäsulku? Koska tapahtuu ovulaatio? Koska tehdään siirto? Koskahan ne soittaa jos ei tarvikaan tulla? Koska voisi jo tehdä testin?

Kierros on uuvuttava, lääkkeet voivat pistää pään sekaisin ja jotenkin pitäisi vielä ulkopuolisille esittää, että kaikki on ihan ok. Kun kaikkea seuraa pahimmassa tapauksessa kerta toisensa jälkeen lamaannuttava pettymys ja matto vedetään alta testin näyttäessä taas negaa, vaikka olit kuinka optimistinen ja ihan tosissaan yritit, vaikka olit jo ihan varma että oli jotain raskausoireitakin. Mietit, että vieläkö uskaltaisi kerran yrittää? Pitäisikö pitää pieni tauko? Pitäisikö kokeilla syödä enemmän kalaa? Auttaisiko, jos lopettaisin juoksemisen? Vertaistukiryhmissä toivotellaan tarrasukkia ja plussatuulia, toisessa ketjussa puretaan parhaan ystävän raskauden aiheuttamia pakahduttavia epäreiluuden ja vihan tunteita: "Onnittelin, vaikka oikeasti olisin halunnut juosta pois, raivota ja karjua keuhkoni pihalle. ONKO KOSKAAN MEIDÄN VUORO??"

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille.

Läheisille pari vinkkiä:
- älä sano "kyllä se siitä"/"kaikella on tarkoitus"/voi nauttikaa nyt vielä kun ootte kahdestaan"/"mekin yritettiin ainakin puoli vuotta ennenku tärppäs"/"ei tää elämä kuule lasten kans niin kivaa aina oo, hehheh"/"no mutta ens kerralla varmasti onnistuu!"
- sano "jos haluat jutella, niin mä oon tässä."

Simpukka-yhdistys (hyvä vertaistukifoorumi)

Suljettu Simpukka (FB)

Vauvan tulo yllättää monella tavalla

Siskontyttö oli Suomessa lomalla katsomassa Lempiä, ja hän esitti mulle mökkeilyn lomassa visaisen kysymyksen: mikä lapsen saamisessa on ollut kaikkein yllättävintä? En osannut ihan heti antaa kattavaa vastausta, mutta nyt tovin asiaa mietittyäni olen koonnut tärkeimmät:

1. Synnyttäneiden osastolla on vauvan kanssa oman onnensa nojassa.
Tai no, hälynapin päässä avusta tietenkin. Odotin, että siellä meidän yksiössä olisi ravannut tiuhemmin henkilökuntaa tarkastamassa tilannetta, mutta eihän siellä öisinkään käynyt kukaan kertaakaan! Kova luotto hoitoalalla tuoreisiin äiteihin :D

2. Imettäminen on show koko rahalla ja Imetyksen Tuki Ry on tarpeeseen syntynyt yhdistys.
Oletus: Tissi laitetaan lapsen suuhun ja lapsi syö ja kasvaa ja on tyytyväinen.
Todellisuus: Tissi yritetään saada lapsen suuhun, mystinen imuote on väärä ja tissiin sattuu niin helvetisti ettei mistään tuu mitään. Nänneistä vuotaa verta ja puret harsoa ettet itkisi ääneen. Spekuloit Imetyksen Tuen FB-sivuilla, että onko lapsella mahdollisesti korkea kitalaki tai kireä kielijänne. Otat käyttöön rintakumin, joka osoittautuu maailman parhaaksi keksinnöksi. Kotona kaikki sujuu jo hyvin, lapsi on tyytyväinen ja maitoa tulee pakastettavaksi asti. Murehdit kuitenkin jatkuvasti maidon riittävyyttä kun huomaat, että kuukauden jälkeen meijerituotanto on laskusuuntainen ja rinnat ovat muuttuneet läpyköiksi. Kaiken huipuksi lapsen painokäyrä ei ole nousujohteinen, jolloin hamstraat hysteerisenä kaupasta lavallisen korviketta ja tyrkytät pulloa suuhun joka käänteessä. Kaiken korvikesekoilun sivuvaikutuksena toisen rinnan maidontuotanto hiipuu kokonaan, etkä oikeastaan edes muista koska olisit viimeksi tarjonnut sitä mukulalle. Eihän sillä muuten väliä, mutta jotenkin häiritsee kun rintojen kokoero ilmaistaan nyt kuppikokoina. Lopulta kolmen kuukauden jälkeen tissi on enää välipala korviketetravuoren kasvaessa roskakorissa. Olet lakannut murehtimasta sitä, että onko lapsen tulevaisuus pilalla kun se ei saa yksivuotiaaksi rintamaitoa. Iloitset, kun mukula imaisee nikottelematta täyden pullollisen lämmittämätöntäkin korviketta ja arkesi helpottuu sen myötä entisestään.

Pakkaaminen reissuun lähtiessä.

Tässä yhden mökkiyön varustus.

3. Lapsen saamisessa kipeintä ottaa maidonnousu.
Kotiutumisesta seuraavana päivänä ei jäänyt epäselväksi, että onko maito noussut rintoihin vai ei. Jouduin ottamaan pari askelta takaisinpäin kävellessäni aamulla puolialasti peilin ohi: excuse me, mutta mitä helvettiä mun tisseille on tapahtunut? Kivikovat, KULMIKKAAT, kuumat ja kipeät megatissit, joissa nännit sojottivat suoraan alaspäin ja tissit painoivat sivusuunnassakin käsivarsiin, tehden erehdyttävän harhatuntemuksen, että kantaisin kuumavesipulloja kainaloissa. Seison illalla kuumassa suihkussa ja väännän äänetöntä räkäitkua, koska en saa tisseistä tippaakaan maitoa pihalle pumpulla tai käsin. Lapsesta ei ole apua, sillä se syö tasan kaksi ruokalusikallista päivässä. Särkee ja on kamalaa. Tuntuu, että iho repeää. Onneks tää kesti vain sen maanantain. Ihan hirveetä.

4. Äidiksi tuleminen ei tarkoita sitä, että valvoisit yöt.
Tää on ny tämmönen asia mistä varmaan eniten kuuli raskausaikana: "Nuku nyt kun vielä voit!" "Et kuule syntymän jälkeen nuku kolmeen vuoteen, hehheh." Hohhoijakkaa. En-PÄ.
Koputan puuta ja kerron, että meillä on nukuttu ja nukutaan edelleen ihan sikahyvin. Onhan tässä väsy ollut, muttei siksi etten saisi nukkua, vaan siksi, että pitää herätä kerran tai kaksi yöllä laittamaan tissiä tai tuttia suuhun, tai kääntämään beibi kyljelleen, että pieru pääsee pihalle. Veivataan Lempin kanssa nykyään keskimäärin 10 tunnin yöunia. Pari heräämistä? Who cares.

5. Vaunuilla ei tee mitään jos on kantoreppu.
Meillä on Tula, enkä oo sen ostamisen jälkeen käynyt vaunulenkillä kuin muutaman kerran. Koiran kanssa ihan ehdoton kun ei riitä kädet eikä kärsivällisyys vaunun ja remmin kanssa kikkailuun. Kätevä myös vaikka kauppareissulla. Meillä mukula nukahtaa yöunille reppuun lähes joka ilta, kun viimeisenä hommana 21-23 välillä kastelen nurmikon ja Lempi on repussa messissä. 5/5. Worth every penny.

6. Äidiksi tuleminen tarkoittaa sitä, että et ehdi enää __________(täytä tähän mikä tahansa asia mitä teit ennen).
Tää on niin kauheeta. En tajuu miten ei ehdi tehdä mitään, vaikka Lempi nukkuu päikkäreitäkin niin hyvin! Siis niinku EI MITÄÄN. Luulin, että ehtis ees jotain, mutta ei. Esim. tätä postausta on kirjoitettu nyt about viikko. Jep, surullista :D

Koulutehtävien tekeminen? EI.
Pyykin viikkaaminen? EI.
Roskien vieminen? EI.
Saarekkeen öljyäminen? EI.
Lehden lukeminen? OH PLZ.

Oon kuitenkin kolmen kuukauden aikana oppinut käymään suihkussa minuutissa, tekemään hämmästyttävän määrän asioita yhdellä kädellä ja päättelemään Lempin kulmakarvojen asennosta, että milloin ehdin käymään salamannopeasti vessassa niin, ettei se oikeastaan edes huomannut että olin poissa. Kaiken huipuksi mimmi on nyt oppinut kääntymään, eli en voi jättää sitä edes sekunniksi hoitopöydälle. Aaaargh!

Reppumuijat

7. Vauva on aina herättyään hyvällä tuulella.
AINA. Aina!! Siis miten ihanaa kun on elämässä tommonen mini-ihminen, joka JOKA AAMU ENSIMMÄISENÄ ALKAA HYMYILLÄ KUN NÄKEE MUT!! <3 <3 <3 Parasta! Me aina aamuisin köllitään sängyssä hetki ennenku noustaan, kun hän on niin niin ihana että tekis mieli pussailla hänet kuoliaaksi. *sydänsilmähymiöitä*

8. Vauvalle ei saa laittaa aurinkorasvaa.
Kuvitelkaa! Ei saa laittaa alle 1-vuotiaalle aurinkorasvaa!

9. Vauvan varpaankynnet kasvavat niin hitaasti, ettei niitä tarvitse leikata edes kolmannen kuukauden pyörähdettyä kalenterissa. 
Sormenkynsiä kuitenkin sais olla napsimassa jokatoinen päivä. Valitettavasti on vähä kaikkee muutakin hommaa silloin kun Lempillä on taju kankaalla. Esim. tää blogi. Vauvan megakynnet vs. blogi. Nää on valintoja.

10. Vauva ei väännä joka päivä kaketta.
Kuvitelma: Lapsi puskee joka päivä pasketta niin että lahkeet vaan lepattaa ja äitiyspäiväraha kuluu vaippoihin. Lakanat uivat aamuisin riebalissa, eikä sen mukulan kanssa voi edes lähteä minnekään kun jo valuu repun reunasta ruikkuvana.
Todellisuus: Vasta kuudennen pyllyhiljaisuuspäivän tienoilla alat miettimään, että koska pitäis olla huolissaan. Satunnainen pieru pitää sinut kuitenkin varovaisen tyytyväisenä tilanteeseen.

11. Raskauden jälkeinen vartalo on kamala.
"Ole ylpeä vartalostasi ja siitä, että se on luonut uuden elämän!" Joopa joo. Katselin sairaalassa itseäni peilistä ja totesin, että ei menny ihan nappiin. Koitin vetää vatsaa sisälle ja vaikka kuinka vedin, niin peilikuvassa ei tapahtunut muutosta. Jännitin vatsalihaksia ja kokeilin painella niitä sormella vain todetakseni, että ne on nyt jossain huitsinnevadassa eikä mun mahassa. Istuminen varttia pidempään oli hankalaa, koska selkä kipeytyi, ja ensimmäiset kouluviikot oli siitä syystä kamalaa tuskaa. Myös autolla ajamisesta tuli selkä kipeäksi. Tuoleilla valuin kuin spagetti ja yritin epätoivoisesti saada edes jonkunlaista ryhtiä aikaiseksi vain taittuakseni huomion herpaannuttua uudestaan kaksinkerroin.
Jälkitarkastuksessa lääkäri siunasi erkauman olemattomaksi ja antoi luvan kuntoilun aloittamiseen. Mutta hei, nyt seriously, katso kohta 6.

12. Sektiosta toipuminen oli vastoin kaikkien muiden odotuksia a walk in the park.
Tietty suoria vatsalihaksia ei saa tehdä tyyliin vuoteen, mutta en laske sitä miinukseksi :D
Voi luoja miten paljon toitotusta sai ennen sektiota kuulla siitä, miten siitä toipuminen on niin kamalaa ja miks sä ny sillei kun jos alakautta niin sä kävelet sieltä salista ite pihalle ja oot heti toimintakunnos ja sillei on niin paljon parempi kun pystyt hoitamaan vauvaakin ite.

No oishan se kamalaa jos:
a) ei mieluummin makais sängyssä vauva kainalossa ja ottais lungisti kun sua lykitään ympäri sairaalaa takas vuodeosastolle, tai
b) ei malttais olla hyysäämättä mukulaa heti ekana päivänä kellon ympäri, vaikka saa tehdä sitä seuraavat 10 vuotta 24/7.

Mulla tulehtui haavakin kahdesti, mutta silti sektio ei oo vaikuttanut mitenkään mihinkään. Niinku huonosti. Ei mua oikein harmita, etten voinu viedä kuukauteen roskapussia roskiin tai vaihtaa ekana päivänä Lempille vaippoja. Sektio FTW!

13. Imetysdieetti on huijausta.
En voi painottaa tätä tarpeeksi: ((((_ei toimi_)))). Vaikutusta saattaa olla ruokavaliolla joka koostuu pääasiassa suklaasta ja sipseistä, tai sillä, että ks. kohta 2, mutta on silti tosi surullista että laskin kaikki korttini tän varaan kun raskausaikana ahdin huoletta naamaani pizzaa, sipsiä ja karkkia. Nyt kaduttaa. En oo ihan varma kerroinko jo siitä, kun pakkasin kaikki tavoitefarkut vintille pahvilaatikkoon: hyllyyn ei jääny yksiäkään :´´´´D Hahahahahahahah :´´´´D :´´´´(((