keskiviikko 23. tammikuuta 2019

11kk

Vuosi sitten tähän aikaan makasin maha pystyssä sohvalla ja kitisin, kun en enää pystynyt oikein tekemään mitään. Vatsa alkoi olla valtava ja sen kanssa liikkuminen teki välillä kipeää, taiteilin sukkia jalkaan yhdellä kädellä ja hengästyin pelkästä puhumisesta. Oikean puolen kylkiluiden alle tietään kairasi pieni kantapää ja välillä vatsan pinnalta näkyivät tasaiset hengitysliikkeet ja tietenkin hikka. 

Eilen tuolle samalle salamatkustajalle tuli mittariin 11 täyttä kuukautta! Niinkuin kaikki aina, en voi minäkään muuta kuin ihmetellä, että siis hetkinen, siitä on ihan oikeasti pian vuosi kun hän syntyi. Lisänä ihmettelen vielä enemmän sitä, että koska se paljon etukäteen uhottu ja peloteltu superraskas vauvavuosi alkaa? Ei oo näkyny! Täällä on ollut vain tämä ihana ja aurinkoinen Lempi!


 Lempi 11 kuukautta:

Hän käyttää koon 80 vaatteita.

.... ja Pampersin neloskoon housuvaippoja.

Hänellä on neljä hammasta: kaksi alhaalla, kaksi ylhäällä.

Hän huterasti kävelee ja kääntyilee ilman tukea. Ja tietty konttaa täysiä.

Hän heiluttaa kun hänelle sanoo heihei ja matkii menemällä kyykkyyn ja ponkaisemalla ylös, kun iskä tekee kyykkyjä.


Hänelle on kehittynyt Oma Tahto. Kun mullan kaivaminen kukkaruukusta kielletään, on seurauksena liioitellun dramaattinen, hidastettu naaman vääntyminen itkuirvistykseen, käsillä vihapäissään ympäriinsä huitomista ja lopulta lohdutonta räkäitkemistä. (OT: Kiinnostaa, että miten tähän pitäisi vanhempana suhtautua. Nythän mua vain naurattaa nää raivarit, mutta käsittääkseni sitä ei ehkä ainakaan päin naamaa kannata rage-lapselle tehdä? Siis nauraa. Kyllä, googletin "vauvan raivarit suhtautuminen" ja "vauva oma tahto miten reagoida". Selvästi mun pitäis kehittää mun hakusanasysteemiä, koska en löytänyt mitään järkeviä ohjeita näihin...)

Hän tykkää erityisesti:

   - tarkkailla ikkunasta lintulaudan lintuja ja oravia
   - heitellä lehtipinon lehdet lattialle
   - leikkiä jahtausleikkiä
   - kylpyveden läiskyttelystä pitkin kylppärin seiniä
   - Ipanapa-levyn kappaleesta Nakit ja Muusi
   - kaukosäätimestä ja kännykästä
   - mummolan pallomerestä
   - ostoskassin tyhjentämisestä
   - tanssimisesta.

Hän kiljuu suoraa huutoa rattaissa, kun näkee leikkikentällä lapsia.

Hän kiljuu aika paljon muutenkin. 

Hän syö aamulla ja illalla puuroa ja kaksi kertaa päivässä lihaisaa ateriasosetta. Lempiruokia just nyt ovat mandariini ja tomaatti, kaikki HiPP, Hedelmäiset Palat, kaikki muiden lautasilla oleva ja kaikki pikkunaposteltava. Korviketta kuluu päivästä riippuen 3-5 kertaa 160ml.

Hän nukkuu öisin 10-12 tuntia ja siihen päälle vielä päivällä parit päikkärit. Ja kyllä, olen googlettanut "vauva nukkuu paljon sairaus" ja "liikaa nukkuva vauva", mutta ilmeisesti nämä lapsen unenlahjat on mun elämäni suurin onnenkantamoinen ja pitäis vaan olla hiljaa ja tyytyväinen, ettei vahingossa jinxaa.


Tässä lopuksi vielä toivoa herättävä kuva, jossa hän 
ei näytä ihan niin paljon isältään kuin yleensä :D

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

2018

Tammikuun toisen päivän aamuna vuonna 2019 kolasin puoli pihaa jäisestä lumesta lapsen nukkuessa päivän ensimmäisiä päikkäreitä. Ikuisuuden vauvakoomassa levännyt ja levEnnyt äitivartalo valui hikeä ja hengitys alkoi vinkua, kun kymmenen minuutin välein kipitin ulko-ovelle kuulostelemaan, että onko lapsi jo kenties herännyt ja sitten pikaisesti takaisin kolan varteen jatkamaan jäälumipatjan potkintaa. Joku muu olisi saattanut käyttää itkuhälytintä, mutta sehän olisi ollut liian järkevää ja yksinkertaista.
Sauli värjötteli oven edessä keskivartalon kohdalta liian kireissä valjaissaan ja oli selvästi tyytymätön tilanteeseen. Yhdellä tarkastuskuuntelukerralla päästin hänet takaisin sisälle prinsessavuoteelleen lämmittelemään.

Ihanan normaalia.

Mennyt vuosi on ollut sanalla sanoen ihana. Ihan pohjattoman i-ha-na ja selkeästi läpikäyntipostauksen arvoinen. Kuinkahan usein ja pitkien aikojenkin jälkeen tulen palaamaan tätä lukemaan... Terveisiä siis vaikka vuoden 2029 Tealle! Ajattelit 2019 tammikuussa olevasi vanha ja ruttuinen akka, jonka nuoruuden rippeet katosivat jonnekin harsojen ja vaippojen sekaan. Miltäs nyt tuntuu? Älytön ajatus muuten, että Lempi on jo kymmenen! Tuo sama tyyppi joka tätä sängyssä kirjoittaessani huokailee unissaan viereisessä pinniksessä. Voisipa ajan pysäyttää ja kuunnella tuota huokailua aina. Mutta kymmeneen vuoteen sisältyy varmaan aika paljon asioita, joiden vuoksi olisit toivonut ajan pysähtyvän. Toivon kauheasti, että olet jaksanut ja muistanut kirjoittaa, koska muuten kaikki unohtuu. Kuten huomaat, niin sulla oli sen suhteen parantamisen varaa jo ekana vuonna.

Sitten asiaan:



Helmikuun lopussa kotiuduttiin synnäriltä ja ensimmäinen kuukausi on muistoissa vain pieniä välähdyksiä: alaston pieni ihmisrääpäle saman peiton alla öisin, päivisin sama tyyppi nukkuu rinnalla ja katselen ikkunasta talvista maisemaa silitellen samalla varovasti vaaksan pituista selkää. Ulkona on yli 20 astetta pakkasta, mutta sisällä takassa loimuaa tuli ja kaikki muu jossain muualla on yhdentekevää.

Ensimmäiset varovaiset vaunuttelut. Onkohan sillä kuuma? Saako se henkeä? Mikä tän vaunuverhon virka on? Mitä jos se alkaa huutaa kesken lenkin? Sauli on Erittäin Huolissaan lapsen ulkoiluttamisesta, eikä suostu jättämään vaunuja sekunniksikaan.



Ilmojen lämmetessä aloitettiin kantorepputreenit ja repussa oleminen oli Lempille rakkautta ensi askeleelta. Repussa hengailtiin Saulin pevi-koulutustunnit Raumalla, päivälenkit Laihian metsäteillä ja kesäillat, kun kastelin lapsi repussa vastakylvettyä nurmikkoa laulaen Päivänsädettä ja Menninkäistä, kunnes pieni nukahti. Joka ilta. Meni sata kuutiota vettä, mutta muisto on edelleen kaunis, koska vesilasku ei ole vielä tullut. Ja kasvoi se nurmikkokin sitten lopulta joskus elokuussa :D
Suomessa kävivät niin täti kuin serkku neitiä katsomassa, minä jäin koulusta kesälomalle ja samalla viikolla lopetettiin imetys ja siirryttiin kokonaan korvikkeelle.



Kesä oli ennätyskuuma ja se vietettiin pääosin sisätiloissa. Etuterassille levitetyllä huovalla pötköteltiin ja maisteltiin vesimelonia aamupäivisin, kun aurinko ei siihen vielä paistanut ja iltaisin, kun sen säteet olivat jo ystävällisen pehmeät. Loppukesän hitti oli ensin kylpyamme ulkona ja sitten lasten pieni uima-allas, jonka pohjalle kannettiin kymmenisen senttiä vettä. Siellä oli Lempin kiva maata vatsallaan ja sekoilla, kun iltayhdeksältä mittari näytti vielä melkein kolmeakymmentä astetta lämmintä. Elokuun lopussa pidettiin vihdoin myös myöhäiset nimiäiset loppukesästä tokkuraisten herhiläisten pöristessä terassilla.


Syksyllä reissattiin kahdeksi viikoksi Lempin tädin luo Turkkiin ja Lempi rrrrrrakasti täysillä. Kaikki äänet, valot ja säpinä sai neidin illasta toiseen kiljumaan ja huitomaan innosta matkarattaissaan, kun siskoni kanssa lykittiin sitä tuntikausia ympäri Marmariksen katuja ja basaaria. Reissussa neiti oppi konttaamaan myös eteenpäin pakittamisen lisäksi ja tipahti ensimmäisen kerran sängystä, maistoi hieman jäätelöä ja kikerteli iloisesti poskia kutitteleville paikallisille.
Kotimaassa askarreltiin isälle ja paapalle sormiväreillä hienot isänpäiväkortit ja ajeltiin about kaikki kunnan pellot läpi etsien yhtä, joka olisi vielä sängellä. Löydettiin sellainen ja otettiin ihania, mumman kutomalla kettuhuivilla höystettyjä 7kk-kuvia.


Talvea kohden vauhti kiihtyi ja pian Lempi seisoikin jo terävänä ensin tukea vasten ja sitten ihan ilman. Hampaita pulpahti aluksi kaksi alas ja sitten yksi ylös, yläetuhammasta odotetaan tulevaksi ihan näinä päivinä. Päivissä parasta on lehtien heitteleminen pöydältä lattialle, pienimmänkin roskan bongaaminen lattialta ja sen syöminen, Saulin hihnan ja kaulapannan imeskely, lintulaudalla pyörivien lintujen ja oravien kyttääminen ikkunasta, tavaroiden nosteleminen pois mistä tahansa avattavasta paikasta: pyykkikoneesta, pahvilaatikosta, keittiön vetolaatikosta tai hoitolaukusta, sekä se, kun joku puree kyljestä ja se, kun saa kontata karkuun ja isä tai äiti jahtaa.

Vuoteen 2018 ei mahtunut paljoa itkua, vaan lenkkejä metsäteillä, kiljumista, kikatusta ja päristelyä, mullan maistelua, pötköttelyä, kierimistä, konttimista ja seisoskelua, haparoivia ensiaskelia, räkänenän imurointia, veden loiskuttelua ammeessa ja ensilumen ihmetystä pulkassa. Pitkiä aamuja äidin vieressä sängyssä, selän silittelyä ja niskan rapsuttelua kun uni ei ottanut tullakseen ja kamala määrä pussailua ja kutsi-kutsi-kutsittelua.

Olkoon tuleva vuosi meille yhtä hellä <3