keskiviikko 27. helmikuuta 2019

1 vuosi

*fanfaari* 

Ja niin on koittanut aika, että Käpälämäen vauvavuosi on virallisesti ohi. The best year ever. 

Kiitos ihana, rakas, hyvin nukkuva ja turhat kitinät sisälläsi pitänyt pieni tyttöni, että olet luonteeltasi niin aurinkoinen ja easy going, että vuoden kaikista päivistä on tummia pilviä taivaalle kasaantunut vain parina. Jos et olisi alusta asti nukkunut yöunia kellon ympäri, tai jos olisit viettänyt päiväsi raivoten, en luultavasti olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä, vaan TÖISSÄ lepäämässä ja sinä jossain noroisessa perhepäivähoitopaikassa ottamassa vanhemmilta lapsilta pataan. Olemme siis molemmat voittajia.


Lempi 1v

- On 76,2 senttiä pitkä ja painaa 10 140 grammaa.

- Kävelee menemään pitkin maita ja mantuja niinkuin vanha tekijä.

- Istuu autossa turvaistuimessa kaukalon sijaan.

- Osaa taputtaa.

- On todistetusta sanonut vaippa ja tutti. Vähemmän todistetusti paappa ja mamma

- On käynyt ensimmäisiä kertoja pihalla touhuamassa vaunuttelun sijaan ja se on ihan Parasta. Tyyppi on hellyyttävän tärinässä jäisistä lumipalloista, pulkkailusta ja siitä, että selälleen hankeen kaatuminen ei ota kipeää. Kun on aika siirtyä takaisin sisätiloihin, hän saa luonnollisesti raivarit.


- Yksin nukkumaan meneminen on paskaa, vaipanvaihto on paskaa, pukeminen on paskaa, se, ettei pistorasioita saa räplätä, on paskaa, mamma on paska ja se, että jää jumiin lelulaatikkoon, on paskaa.

- Sen sijaan pulkkailu ja pihalla oleminen ylipäänsä on ihanaa, kylpeminen on ihanaa, jahtausleikki ja kukkuuleikki on ihania, ja sit se on superihanaa, kun kannetaan jaloista pää alaspäin. Lukeminen myös on uusi ihana (LUUKKUKIRJAT!!), kaupassa käyminen on SUPERihanaa ja reppuun meneminen rules (hän nykyisin raahaa Tulan kantorepun jostain mun luo ja katsoo sitten mun päälle merkitsevästi. Jos en reagoi, alkaa hän ojennella reppua mua kohti ja jatkaa niin kauan, että laitan repun päälle ja otan hänet kyytiin. Hän myös levittää reppua lattialle ja menee sen päälle istumaan, "kyytiin"). Vieraiden tuleminen ja lahjojen saaminen on ihanaa, ja uudessa turvaistuimessa matkustaminen on best, koska siitä näkee paljon paremmin ulos kuin kaukalosta. 


Vauvan muututtua yhdessä yössä taaperoksi voi jo heti nyt kärkeen todeta, että vuodesta 2019 on tulossa sitten astetta raskaampi edelliseen verrattuna. Tai ehkä paremminkin vuosista 2019- . Enää ei riitä joku kiva lelu ja tilaa temmeltää, vaan hän kaipaa kovasti seuraa ja haluaa, että joku hänen kanssaan siellä sen kivan lelun kanssa puuhastelee. Jos mun toinen käsi vahingossa harhautuu näppäimistölle Hänen aikanaan, ei se jää demonisilmältä huomaamatta, ja silloin hän haluaa syliin asap, että pääsee myös räpläämään tietokonetta. Sama koskee oikeastaan mitä tahansa muutakin asiaa, minkä yrittää saada hoidettua Hänen ollessaan hereillä: se ei yksinkertaisesti enää onnistu ilman että Silmä välähtää, ja taas ovat nihkeät pikku sormet tunkemassa jostain raosta "apuun". Tästä on oikeastaan hyötyä vain pyykkien laittamisessa, jolloin Lempi ystävällisesti tyhjää pyykkikonetta lattialle ja minä siirrän vaatteita eteenpäin langalle tai kuivuriin.


Odotan malttamattomana kesää ja sitä, että pääsen töihin pakoon pikku sormia voidaan astua aamulla ovesta ulos ja vasta illalla tulla takaisin sisälle. Ihanaa, kun on oma piha ja nurmikko, ja ihanaa, että Lempi pääsee kokemaan kesähommat tänä vuonna ensimmäistä kertaa! Viime vuotinen terassilla pötköttely ei ole mitään verrattuna varpaat (ja pylsy) paljaina nurmikolla kirmaamiseen, mullan maisteluun, kottikärryissä matkustamiseen ja puutarhaletkun kanssa sekoiluun.

Maailmalla on paljon tarjottavaa 1-vuotiaalle pikkumuijalle. Onnea ihana pylsypertti! <3

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

11kk

Vuosi sitten tähän aikaan makasin maha pystyssä sohvalla ja kitisin, kun en enää pystynyt oikein tekemään mitään. Vatsa alkoi olla valtava ja sen kanssa liikkuminen teki välillä kipeää, taiteilin sukkia jalkaan yhdellä kädellä ja hengästyin pelkästä puhumisesta. Oikean puolen kylkiluiden alle tietään kairasi pieni kantapää ja välillä vatsan pinnalta näkyivät tasaiset hengitysliikkeet ja tietenkin hikka. 

Eilen tuolle samalle salamatkustajalle tuli mittariin 11 täyttä kuukautta! Niinkuin kaikki aina, en voi minäkään muuta kuin ihmetellä, että siis hetkinen, siitä on ihan oikeasti pian vuosi kun hän syntyi. Lisänä ihmettelen vielä enemmän sitä, että koska se paljon etukäteen uhottu ja peloteltu superraskas vauvavuosi alkaa? Ei oo näkyny! Täällä on ollut vain tämä ihana ja aurinkoinen Lempi!


 Lempi 11 kuukautta:

Hän käyttää koon 80 vaatteita.

.... ja Pampersin neloskoon housuvaippoja.

Hänellä on neljä hammasta: kaksi alhaalla, kaksi ylhäällä.

Hän huterasti kävelee ja kääntyilee ilman tukea. Ja tietty konttaa täysiä.

Hän heiluttaa kun hänelle sanoo heihei ja matkii menemällä kyykkyyn ja ponkaisemalla ylös, kun iskä tekee kyykkyjä.


Hänelle on kehittynyt Oma Tahto. Kun mullan kaivaminen kukkaruukusta kielletään, on seurauksena liioitellun dramaattinen, hidastettu naaman vääntyminen itkuirvistykseen, käsillä vihapäissään ympäriinsä huitomista ja lopulta lohdutonta räkäitkemistä. (OT: Kiinnostaa, että miten tähän pitäisi vanhempana suhtautua. Nythän mua vain naurattaa nää raivarit, mutta käsittääkseni sitä ei ehkä ainakaan päin naamaa kannata rage-lapselle tehdä? Siis nauraa. Kyllä, googletin "vauvan raivarit suhtautuminen" ja "vauva oma tahto miten reagoida". Selvästi mun pitäis kehittää mun hakusanasysteemiä, koska en löytänyt mitään järkeviä ohjeita näihin...)

Hän tykkää erityisesti:

   - tarkkailla ikkunasta lintulaudan lintuja ja oravia
   - heitellä lehtipinon lehdet lattialle
   - leikkiä jahtausleikkiä
   - kylpyveden läiskyttelystä pitkin kylppärin seiniä
   - Ipanapa-levyn kappaleesta Nakit ja Muusi
   - kaukosäätimestä ja kännykästä
   - mummolan pallomerestä
   - ostoskassin tyhjentämisestä
   - tanssimisesta.

Hän kiljuu suoraa huutoa rattaissa, kun näkee leikkikentällä lapsia.

Hän kiljuu aika paljon muutenkin. 

Hän syö aamulla ja illalla puuroa ja kaksi kertaa päivässä lihaisaa ateriasosetta. Lempiruokia just nyt ovat mandariini ja tomaatti, kaikki HiPP, Hedelmäiset Palat, kaikki muiden lautasilla oleva ja kaikki pikkunaposteltava. Korviketta kuluu päivästä riippuen 3-5 kertaa 160ml.

Hän nukkuu öisin 10-12 tuntia ja siihen päälle vielä päivällä parit päikkärit. Ja kyllä, olen googlettanut "vauva nukkuu paljon sairaus" ja "liikaa nukkuva vauva", mutta ilmeisesti nämä lapsen unenlahjat on mun elämäni suurin onnenkantamoinen ja pitäis vaan olla hiljaa ja tyytyväinen, ettei vahingossa jinxaa.


Tässä lopuksi vielä toivoa herättävä kuva, jossa hän 
ei näytä ihan niin paljon isältään kuin yleensä :D

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

2018

Tammikuun toisen päivän aamuna vuonna 2019 kolasin puoli pihaa jäisestä lumesta lapsen nukkuessa päivän ensimmäisiä päikkäreitä. Ikuisuuden vauvakoomassa levännyt ja levEnnyt äitivartalo valui hikeä ja hengitys alkoi vinkua, kun kymmenen minuutin välein kipitin ulko-ovelle kuulostelemaan, että onko lapsi jo kenties herännyt ja sitten pikaisesti takaisin kolan varteen jatkamaan jäälumipatjan potkintaa. Joku muu olisi saattanut käyttää itkuhälytintä, mutta sehän olisi ollut liian järkevää ja yksinkertaista.
Sauli värjötteli oven edessä keskivartalon kohdalta liian kireissä valjaissaan ja oli selvästi tyytymätön tilanteeseen. Yhdellä tarkastuskuuntelukerralla päästin hänet takaisin sisälle prinsessavuoteelleen lämmittelemään.

Ihanan normaalia.

Mennyt vuosi on ollut sanalla sanoen ihana. Ihan pohjattoman i-ha-na ja selkeästi läpikäyntipostauksen arvoinen. Kuinkahan usein ja pitkien aikojenkin jälkeen tulen palaamaan tätä lukemaan... Terveisiä siis vaikka vuoden 2029 Tealle! Ajattelit 2019 tammikuussa olevasi vanha ja ruttuinen akka, jonka nuoruuden rippeet katosivat jonnekin harsojen ja vaippojen sekaan. Miltäs nyt tuntuu? Älytön ajatus muuten, että Lempi on jo kymmenen! Tuo sama tyyppi joka tätä sängyssä kirjoittaessani huokailee unissaan viereisessä pinniksessä. Voisipa ajan pysäyttää ja kuunnella tuota huokailua aina. Mutta kymmeneen vuoteen sisältyy varmaan aika paljon asioita, joiden vuoksi olisit toivonut ajan pysähtyvän. Toivon kauheasti, että olet jaksanut ja muistanut kirjoittaa, koska muuten kaikki unohtuu. Kuten huomaat, niin sulla oli sen suhteen parantamisen varaa jo ekana vuonna.

Sitten asiaan:



Helmikuun lopussa kotiuduttiin synnäriltä ja ensimmäinen kuukausi on muistoissa vain pieniä välähdyksiä: alaston pieni ihmisrääpäle saman peiton alla öisin, päivisin sama tyyppi nukkuu rinnalla ja katselen ikkunasta talvista maisemaa silitellen samalla varovasti vaaksan pituista selkää. Ulkona on yli 20 astetta pakkasta, mutta sisällä takassa loimuaa tuli ja kaikki muu jossain muualla on yhdentekevää.

Ensimmäiset varovaiset vaunuttelut. Onkohan sillä kuuma? Saako se henkeä? Mikä tän vaunuverhon virka on? Mitä jos se alkaa huutaa kesken lenkin? Sauli on Erittäin Huolissaan lapsen ulkoiluttamisesta, eikä suostu jättämään vaunuja sekunniksikaan.



Ilmojen lämmetessä aloitettiin kantorepputreenit ja repussa oleminen oli Lempille rakkautta ensi askeleelta. Repussa hengailtiin Saulin pevi-koulutustunnit Raumalla, päivälenkit Laihian metsäteillä ja kesäillat, kun kastelin lapsi repussa vastakylvettyä nurmikkoa laulaen Päivänsädettä ja Menninkäistä, kunnes pieni nukahti. Joka ilta. Meni sata kuutiota vettä, mutta muisto on edelleen kaunis, koska vesilasku ei ole vielä tullut. Ja kasvoi se nurmikkokin sitten lopulta joskus elokuussa :D
Suomessa kävivät niin täti kuin serkku neitiä katsomassa, minä jäin koulusta kesälomalle ja samalla viikolla lopetettiin imetys ja siirryttiin kokonaan korvikkeelle.



Kesä oli ennätyskuuma ja se vietettiin pääosin sisätiloissa. Etuterassille levitetyllä huovalla pötköteltiin ja maisteltiin vesimelonia aamupäivisin, kun aurinko ei siihen vielä paistanut ja iltaisin, kun sen säteet olivat jo ystävällisen pehmeät. Loppukesän hitti oli ensin kylpyamme ulkona ja sitten lasten pieni uima-allas, jonka pohjalle kannettiin kymmenisen senttiä vettä. Siellä oli Lempin kiva maata vatsallaan ja sekoilla, kun iltayhdeksältä mittari näytti vielä melkein kolmeakymmentä astetta lämmintä. Elokuun lopussa pidettiin vihdoin myös myöhäiset nimiäiset loppukesästä tokkuraisten herhiläisten pöristessä terassilla.


Syksyllä reissattiin kahdeksi viikoksi Lempin tädin luo Turkkiin ja Lempi rrrrrrakasti täysillä. Kaikki äänet, valot ja säpinä sai neidin illasta toiseen kiljumaan ja huitomaan innosta matkarattaissaan, kun siskoni kanssa lykittiin sitä tuntikausia ympäri Marmariksen katuja ja basaaria. Reissussa neiti oppi konttaamaan myös eteenpäin pakittamisen lisäksi ja tipahti ensimmäisen kerran sängystä, maistoi hieman jäätelöä ja kikerteli iloisesti poskia kutitteleville paikallisille.
Kotimaassa askarreltiin isälle ja paapalle sormiväreillä hienot isänpäiväkortit ja ajeltiin about kaikki kunnan pellot läpi etsien yhtä, joka olisi vielä sängellä. Löydettiin sellainen ja otettiin ihania, mumman kutomalla kettuhuivilla höystettyjä 7kk-kuvia.


Talvea kohden vauhti kiihtyi ja pian Lempi seisoikin jo terävänä ensin tukea vasten ja sitten ihan ilman. Hampaita pulpahti aluksi kaksi alas ja sitten yksi ylös, yläetuhammasta odotetaan tulevaksi ihan näinä päivinä. Päivissä parasta on lehtien heitteleminen pöydältä lattialle, pienimmänkin roskan bongaaminen lattialta ja sen syöminen, Saulin hihnan ja kaulapannan imeskely, lintulaudalla pyörivien lintujen ja oravien kyttääminen ikkunasta, tavaroiden nosteleminen pois mistä tahansa avattavasta paikasta: pyykkikoneesta, pahvilaatikosta, keittiön vetolaatikosta tai hoitolaukusta, sekä se, kun joku puree kyljestä ja se, kun saa kontata karkuun ja isä tai äiti jahtaa.

Vuoteen 2018 ei mahtunut paljoa itkua, vaan lenkkejä metsäteillä, kiljumista, kikatusta ja päristelyä, mullan maistelua, pötköttelyä, kierimistä, konttimista ja seisoskelua, haparoivia ensiaskelia, räkänenän imurointia, veden loiskuttelua ammeessa ja ensilumen ihmetystä pulkassa. Pitkiä aamuja äidin vieressä sängyssä, selän silittelyä ja niskan rapsuttelua kun uni ei ottanut tullakseen ja kamala määrä pussailua ja kutsi-kutsi-kutsittelua.

Olkoon tuleva vuosi meille yhtä hellä <3

lauantai 6. lokakuuta 2018

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa vaippa ja soseita vaan

Terveisiä Välimeren rannalta! Saavuimme kohteeseen myöhään torstai-iltana ja eilisen mentyä puolihojaannuksissa kaikesta matkustamisesta aletaan tänään jo olla vahvemmin kiinni elämässä. Ajattelin kirjoitella pikaisesti muistiin tähän astiset matkustuskokemukset, koska ne luultavasti vaipuvat nopeasti unholaan, tai vähintäänkin vaihtuvat huonompiin paluumatkan koittaessa.

Taitaa olla olalle taputtamisen paikka, kun niin hienosti selvittiin Lempin kanssa junasta ja lentokoneesta. Ennakkoon luomani worst case scenario ei toteutunut kummassakaan matkustusvälineessä ja luultavasti nämä on nyt niitä hetkiä jos koskaan, että pitäis käydä uhraamassa jollekin korkeammalle taholle siitä hyvästä, että hommat meni todellakin putkeen.

JUNAMATKA 
Seinäjoki - Tikkurila
2,5h


Varasin liput hyvissä ajoin perhehytistä, jossa on neljä vierekkäistä istumapaikkaa ja kuvassa näkyvä leikkipiste mukuloille. Matkan lähestyessä aloin tiuhenevaan tahtiin kyttäämään VR:n varauspalvelusta hytin tilannetta ja suureksi kauhukseni oman paikkani lisäksi myös muut hytin penkit alkoivat muuttua punaisiksi, eli varatuiksi. 

Worst case scenario: Hytin kaikki paikat on ostettu ja lopulta Lempin lisäksi sinne änkee ainakin kuusi muutakin lasta, joista suurimmalla osalla on joku tarttuva tauti ja ihan hirveästi energiaa ja kova ääni. Istun vaivautuneena muiden mammojen vieressä, jotka paheksuen katsovat, kun annan Lempin pyöriä lattialla ja nuolla antaumuksella penkinreunoja. Muiden lasten tallottua Lempiä yli puoli tuntia nostan mukulan syliini ja yritän jatkaa matkaa pitämällä vastalauseita suoltavaa  ja kaarelle vääntyvää Lempiä hellästi lukkohalauksessa. Tuskanhiki valuen kerään varttia myöhemmin kassini ja tungen Lempin Tulaan ja menen "käymään vessassa", mutta todellisuudessa lähden etsimään vapaita paikkoja naapurivaunusta enkä koskaan palaa.

Todellisuus: Hyttiin astuessani minua on vastassa ihana, aurinkoinen kuusikymppinen nainen ikkunapaikalla. Hän kertoo hymyillen, että varasi paikan perhepaikoilta vahingossa. Puran kamani ja lapsen lattialle ja juttelemme niitä näitä rouvan kanssa Tikkurilaan saakka. Hän on lähdössä Afrikkaan seuraavana aamuna samoihin aikoihin kun minä. Lempi leikkii (lue: imeskelee käsiänsä ja  lelujansa) tyytyväisenä lattialla viltin päällä koko matkan ja alkaa krätistä vasta, kun teen lähtöä hieman liian aikaisin ja Tulassa tulee hiki. Lähtiessä toivotamme rouvan kanssa toisillemme hyvää matkaa.
5/5
LENTOMATKA
Helsinki - Izmir
3,5h


Jätin check inin tekemättä ennakkoon, koska kuvittelin voivani siellä tiskillä pyytää sellaista paikkaa, että vieressä olisi tyhjää. Ei onnistunut ja marssimme koneeseen ysirivin ikkunapaikkaa metsästämään. Olin varautunut täydellä maitopullolla, parilla valmis-Nanilla ja smoothiepussilla.

Worst case scenario: Joudumme penkkirivin keskimmäiselle paikalle. Lempi pyörii sylissä taukoamatta, yrittäen tarttua vuorotellen kumpaankin vierustoveriin ja vääntäytymällä kaarelle aina kun yritän rauhoitella ja saada sitä nukahtamaan. Nousussa alkanut huutoitku jatkuu vähintään puoli tuntia ja alkaa uudelleen heti, kun lentokone on tiputtanut korkeutta ensimmäisen kymmenen metriä laskeutumisvaiheessa. Yritän välillä kävellä lentoemäntien ja kanssamatkustajien tuskaksi edestakaisin keskikäytävää raivoava hikiniska repussa. Tässä vaiheessa on jo vaikea sanoa kumpi meistä on hikisempi ja kumpaa vituttaa enemmän. Kun Lempi vihdoin rauhoittuu ja joudun vierustoverin ensin herättämällä ahtautumaan takaisin meidän keskipaikalle ruokkiakseni hänen korkeutensa, leviää sosepussi hänen syliinsä, maidot lirahtavat Kånkeniin ja lapsen selässä kasvaa uhkaavasti epäilyttävän rusehtava ja märkä läntti.  En ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin selviytyä kun vihdoin laskeudumme Izmiriin.

Todellisuus: Ysirivin ikkunapaikalle istuessa viereiset penkit pysyvät pitkään lupaavasti tyhjänä. Viimeisten joukossa niihin kuitenkin istahtaa kuusikymppinen pariskunta ja rouvan kanssa ehdin jo keskustella Turkin edullisista langoista hänen ensin bongattua Lempillä jalassa olevat junasukat. Lähdön lähestyessä huomaamme, että viereinen penkkirivi on kokonaan tyhjä ja mitä tapahtuukaan: pariskunta ehdottaa itse, että voisivat siirtyä sinne niin, että meille jäisi enemmän tilaa touhuta!
Halleluja! Olin tietty ekstaasissa, ja pian pian koneen noustua pariskunta loikkasikin käytävän yli ja me saimme levittää kaiken irtaimistomme pitkin penkkejä.

Nousu meni hyvin Lempin juodessa maitoa ja pian sen jälkeen hän nukahti ja totesin, että olisin voinut ihan hyvin ottaa kirjan mukaan. Mitä helkkaria tekisin nyt koko matkan, kun olin varautunut vain vääntämään lapsen kanssa? :D Parin tunnin paikkeilla lapsi heräsi ja istui loppulennon keskipenkillä pupeltaen lennon tarjoilukuvastoa ja näpläten leluja. Tietenkään kakkevaipalta emme välttyneet, mutta vaipanvaihto sujui koneen vessassa oikein hienosti.

4/5

AUTOMATKA
Izmir - Marmaris
3h



Sisko haki meidät Izmirin kentältä ja jatkettiin loppumatka autolla. Luojan kiitos ei tarvinnut sekoilla bussilla! Sisko oli ihanasti saanut hommattua meille turvakaukalonkin ja alkuvaikeuksien jälkeen onnistuttiin jopa asentamaan se takapenkille. Lempi tuupertui alta aikayksikön, mutta herättyään parin tunnin päästä alkoi KRÄTYILY. Ilmeisesti oli hiki ja matkustaminen rupesi tympimään, ja viimeiseksi tunniksi siirryin takapenkille toimittamaan seuraneidin virkaa. Kuten kuvasta näkyy, oli neiti aika nääntynyt :D

Automatkasta mulla ei ollut kuin optimistisia odotuksia, koska alunperin tarkoitus oli tulla bussilla ja sen vaihtuminen autoksi oli lottovoitto. Paluumatka tehdään samalla kuviolla ja toivon todella, että käy yhtä hyvä säkä kuin mennessä kaikkien näiden juttujen kanssa. Luultavasti ei käy, mutta aina voi toivoa.


perjantai 28. syyskuuta 2018

Seitsemän

Tyypillä tuli joku päivä sitten täyteen seitsemän kuukautta.

Me kun ollaan nykyään näinkin aktiivisia netskussa, että kuudes kuukausi jäi kokonaan välistä, niin kirjataan nyt sitten ylös seitsemännen kuukauden tärkeimmät JUTSKULIINIT, niinkuin me täällä mössöaivotodellisuudessa tavataan sanoa.


This is Lempi, 7 kuukautta:

Hänellä on (melkein) ensimmäinen hammas.

Hän osaa puolivahingossa mennä makuulta istualleen.

Hän nousee herättyään konttausasentoon ja alkaa nytkytellä.

Hänen lempiruokiaan ovat spagetti bolognese ja luumusose.


.... ja superkivaa on juoda vettä nokkamukista.
.... ja metsästää Talk-muroja prikalta.

Hänen on usein kuitenkin vaikea keskittyä syömiseen, koska on kiinnostavampaa imeskellä syöttötuolin pehmustetta, nousta seisomaan prikkaa vasten, katsoa mitä lattialla tapahtuu, katsoa mitä selän takana on, yrittää napata sosepurkki/puurolautanen mamman kädestä, kurkotella nokkamukia pöydältä, tarkistaa uudestaan, että mitä siellä selän takana olikaan ja tuijottaa kaukaisuudessa leijuvia pölyhiukkasia minuuttikaupalla suu tiukasti kiinni.

Häntä ärsyttää kun mamma haluaisi koko ajan halailla ja olla lähellä ja lääppiä.

Hän liikkuu ympäri lattioita kierimällä ja peruuttamalla.

..... yleensä pöydän alle jumipaikkaan krätyilemään.

Hän istuu hienosti tuetta, mutta sitten kuitenkin vahingossa välillä kaatuu.


Häntä naurattaa kun hänen jalkojaan purraan.

.... ja kun mamma sanoo PÖÖ, kun hän on ensin katsonut silmiin, sitten katsonut hetken pois 
ja sitten katsonut taas takaisin silmiin.

Hänen vaatekokonsa on 68/74.

Hänen päänsä kääntyy manaajatyylisesti 360 astetta jos se auttaa näkemään telsun paremmin.

Hän menee nukkumaan yhdeksän jälkeen ja herää nytkyttelemään 
normaalisti joskus kahdeksan ja yhdeksän välillä.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Matkalle beibin kanssa

Mulla oli jo raskausaikana toiveissa, että päästäis Jukan ja mukulan kanssa reissuun ennen kuin lapsi alkaa kävellä ja muuttuu ihanasta paikallaan pysyvästä pötkylästä perässäjuostavaksi ikiliikkujaksi. Mun mielikuvissa loma lakkaa olemasta loma useiksi vuosiksi siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee liikkeelle: ei enää rentoa hetkeä vaan silmä kovana maantiekiitäjän perään katsomista. Äitiyspäiväraharealismi kuitenkin hautasi nämä toiveet jo alkuvuodesta ja oonkin käännellyt kalenterisivua seuraavaan samalla sivusilmällä seuraillen lattialla akselinsa ympäri pyörivää Lempiä, ja tuntenut reissusuunnitelmien vajoavan yhä vain alemmas ja alemmas to do -listalla. Ohi meni uus matto, ohi meni omenapuun taimet ja läppärin uus ssd-levy. Oikeesti on tosi turhauttavaa, että vaikka kuinka kärvistelis ruokakaupassa ja ostais säästellen, niin silti tulee aina joku helkkarin sähkölasku joka pilaa koko kuukauden ja taas jää säästämättä.


NO. Tulipa sitten siskonpoika Yy Turkista Suomeen ja kävin hänen kanssaan viikko sitten keskustelua liiran kurssista, joka on ihan älytön. Tällä hetkellä euro on vähän reilu seitsemän liiraa, eli periaatteessa jopa mun äitiyspäivärahalla olisin Turkissa massipäällikkö. Pikaisesti käytiin läpi mitä maksaa euroissa Burger Kingin Whopper, alakerran kaupasta ostettu uunituore ranskanleipä, kotiinkuljetettu pizzasatsi tai pullo olutta ja next thing I know olinkin jo SunExpressin sivuilla selailemassa lentopäiviä.

Lähdetään Lempin kanssa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen reissuun kahdestaan, lentoina sesongin viimeiset lennot lokakuun alussa. Kaksi viikkoa siskon parvekkeella vaakatasossa voittaa ihan helposti kaiken muun mitä lokakuussa voisi tehdä. Mikä parasta, siskollakin alkaa loma niihin aikoihin, eli saadaan hänestä seuraa niin kylillä käppäilyyn kuin luultavasti sinne parvekkeellekin.



Oonkin tässä sitten viimeiset pari päivää selvittänyt näppäimistö kuumana, että mitä kaikkea tarttis ottaa huomioon kun matkustaa vauvan kanssa:

- Mitä voin ottaa koneeseen mukaan? Korvike tetrana vai jauheena? Hehe juuri kun kirjoitin tämän niin tajusin miltä näyttää, kun yritän osua jauheella tuttipulloon Lempin istuessa mun sylissä. Toisaalta, samalta se näyttää kun yritän osua tetralla tuttipulloon Lempi sylissä...

- Olisko ikkunapaikka parempi kuin käytävä? Käytäväpaikalla on tiellä, kun viereisille matkustajille tarjoillaan ruokia sun muuta särvintä (kuvittelen tässä kohtaa itseni välittämässä naapurin prikkaa eteenpäin samalla, kun Lempi tarttuu siihen ja kiskaisee sen kaiken sisällön päällensä) ja on koko ajan kahden tulen välissä. Itsehän en ottanut ruokia ollenkaan, kun siitä ei ainakaan mitään tulisi. Ikkunapaikalta taas on vaikea lähteä minnekään, mutta sentään toisella puolella olisi seinä ja ikkuna. Ajattelin kysyä kentällä, että olisiko jotain paikkoja niin, että olisi vieressä vapaa penkki. Luulis olevan. Lokakuussa Izmiriin.

- Kiinnostaa myös lentokenttäbussin death rate välillä Izmir-Aydin. Mitään turvakaukaloahan tuskin on, koska Turkki. Onneksi ees ajetaan valoisaan aikaan. Ja tarkemmin ajatellen en oikeastaan halua tietää :D

- Pitääkö mun ostaa mukaan apteekista koko lastenlääkehylly, vai pärjäänkö parilla tärppitropilla? Lueskelin eilen jotain blogia jossa mainittiin puuduttavat korvatipat nousuja ja laskuja silmälläpitäen. Toisaalta oon muutamastakin paikasta lukenut ettei näin pienillä lento vielä korviin käy, koska aukile. Kaipaan omakohtaisia kokemuksia! Anybody? Ja joo, tiedän, pitäisi juottaa nousun ja laskun yhteydessä, mutta jos vanhat merkit paikkaansa pitää, niin Lempiä kiinnostaa siinä vaiheessa ihan joku muu kuin tuttipullo.
Mukaan otan ainakin Relatipat ja panadolia. Mitä muuta?


- Tarvinko Jukalta lupalapun lapsen maasta viemiseen? Kauhukuva: passintarkastuksessa setä katsoo meitä tuimasti ja kysyy, onko lapsi minun. Vastaan, että on. Setä ei usko ja evää meiltä pääsyn lennolle. "Teillähän on eri sukunimikin." Tää on kauhukuva vain Helsingin päässä, Turkissahan sitä vois ottaa vain paluubussin takas siskon luo :D

- Miten toi lapsi viihtyy oikeesti koko matkan ajan sylissä? No se on helppo vastaus: huonosti. Oon toiveikas, että pääsisin jo päivää aikaisemmin Helsinkiin, ettei tarvisi matkustaa koko matkaa putkeen yhden päivän aikana. Mulla on vetämässä yksi majoitushakemus, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu tarjoajan toimesta. Vapaaehtoiset majoittajat ilmoittautukoon siis nyt, tai vaietkoon iäksi! Muuten tulee tooooodella pitkät 12 tuntia, ja Lempihän ei oo mikään sylikissu.

- Rattaat mukaan vai ei? Mä ajattelin pärjätä matkapäivät repulla ja sitten katella paikanpäältä jos löytyis jotku kahden markan rattaat jotka kestäis sen kaks viikkoa.

- Matkasyöttötuoli kohteessa vietettävää aikaa silmälläpitäen. Tarvin TÄLLASEN.


Onhan näitä. Onneks on vielä myös aikaa. Meanwhile otan vastaan kaikki vinkit liittyen lentokone- ja junamatkustamiseen alle vuotiaan kanssa. Suurimmaksi kompastuskiveksi tässä varmaan tulee tuo sylissä viihtyminen, jota varten saatan asentaa kännykän täyteen kaikkia aivoja syövyttäviä piirrettyjä ja jakaa lähimmille penkkiriveille korvatulppia.

Jos ei ajattele näitä pakollisia lapseen liittyviä kysymysmerkkejä, tai vaikka sitä, että mitä jos lentokenttäbussi ajaa jyrkänteeltä alas, niin oon reissusta ihan tärinässä. Minä rrrrrakastan Turkkia. Käytiin viimeksi siskon luona viisi vuotta sitten ja kuvat ovat muistoja siltä retkeltä. Saattaa olla aistittavissa, että eniten kiinnostaa ruokapuoli :D Oon surffannut paikallisen supermarketinkin nettisivuja ja tsekkaillut, että mitä maksaa keksit ja kakut ja suklaat ja herkut :D Yyn avustuksella tarkastin myös suositeltujen ravintoloiden ja kebabpaikkojen menut. Uuuuuuu miten paljon mä syönkään! Haaveissani herätään Lempin kanssa aikaisin ja lähdetään käpyttelemään johonkin ihanaan aamupalapaikkaan aamiaiselle.... Todellisuudessa luultavasti raahaudutaan kymmenen aikaan alakertaan kaivamaan jääkaapista marmeladia ranskanleivän päälle ja keittämään vettä nescafelle. Ihan sama! Voi nekin vetää partsilla tuijotellen merelle <3

Siskolta ilman lupaa lainattu kuva.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Korvikkeesta kiinteisiin

Ei muuten kannata lähteä beibin kanssa puutarhamyymälään jos varjossa on yli 30 astetta lämmintä. Käytiin äsken Lempin kanssa Hankkijalla ja tuli suht nopeesti selväksi, ettei häntä kiinnosta metsästää tarjouksessa olevia pallotuijia eikä miettiä mikä havu sopisi parhaiten porraspään istutusaltaaseen, ja ihan vähiten huvittaa arpoa kaikkien syysomenalajikkeiden joukosta sitä parhainta. Hän haluaa ilmastoinnin, hän haluaa päikkäreille, hän haluaa nyt heti v*ttuun sieltä myymälästä. 

Visiitti oli siis lyhyt mutta hedelmällinen, sillä tuvan päädyllä odottaa nyt 2kpl omenapuita ja 2kpl kärhöjä istutusta. Se taas tapahtuu joko ensi yönä siihen aikaan kun naapurit ovat jo nukkumassa, että voin kaivaa niille kuoppia alasti, tai sitten sinä kuukautena kun lämpömittari on lähempänä nollaa kuin kahtakymmentä.


Meidän viikko sitten viisi kuukautta täyttänyt nahkanugetti sai torstaisella neuvolakäynnillä jälleen satsin rokotuksia ja allekirjoittaneen rajattomat huokailut puntarilla: 7700 grammaa, eli kuukaudessa hurjat 1,1kg plussaa! Olen niin onnellinen! Korvike is best! 

Oli neuvolan tädin kanssa puhetta kiinteiden aloittelusta. Totesin vaan, että mennään ihan omalla painolla. Lempi on nyt soseita ja maissinaksuja maistellut kuukauden verran, ja ollaankin käyty läpi varmaan jokainen nelikuiselle sopiva sosepurkki lastenruokahyllyltä. Tein itekin ensimmäiseksi maistelukerraksi bataattisosetta (yritin tilapäisessä mielenhäiriössä olla Vuoden Äiti), mutta se oli Lempin mielestä ihan hirveetä kuraa ja loppusatsi odotteleekin edelleen pakastimessa luultavasti seuraavaksi roskikseen siirtymistä. Jotain ohjeistusta näiden eri soseiden maisteluun vissiin on, että pikkuhiljaa pitäis antaa uusia makuja ja muutama päivä putkeen, sitten vasta seuraavaa jne, mutta mä oon antanut alusta asti vähän sitä sun tätä ajattelematta sen kummemmin, että paljonko on aikaa kulunut edellisestä. Kuvitellisin, että jos jotain allergiaa tulee, niin kai se nyt tulee saman päivän aikana eikä viikon päästä....

Ainut sose, joka on ihan oikeasti uponnut, on ollut eilen korkattu karjalanpata. Hän ihan avasi pienen suunsa lusikkaa varten, mitä ei oo vielä minkään muun soseen kohdalla tapahtunut! Vähän pelkäsin että mitä maha sanoo tästä täyskurvista lihaan ja perunaan kaikenmaailman kuningatarsoseiden jälkeen, mutta ihan turhaan: tänään about viikon tauon jälkeen hän töräytti heti kahdet kakkeloidit! Kiinnostuneille kerrottakoon, että kakka on nykyään savimaista, tummanharmaata ja kamalan hajuista. Koostumus on myös todella jännittävä: kun se kerran pikkuiseen pakaraan osuu, niin se ei siitä ihan heti irtoa vaikka kuinka yrittäisi hanan alla hinkata. Oon toiveikas että se pian muuttuu ihan oikeaksi pieneksi pökäleeksi.


Soseiden ja maissunaksujen lisäksi neidille on tarjoiltu verkko- ja silikonituteista eri meloneja, mustikkaa, banaania ja yllä olevassa kuvassa juuri (vain hieman kirpakkaa) vadelmaa. Nää food feederit on ihan sikakäteviä nyt, kun beibiä ei vielä voi istuttaa syöttötuoliin sormiruokailemaan, mutta kuitenkin voi antaa välillä jotain jääkaappikylmää imeskeltävää. Lempi ainakin tykkää, ja näiden kanssa marjojen syöminenkin on aika siistiä puuhaa.

Mmmm.... Melonia.....

Neuvolasta ei irronnut vielä syöttötuolilupaa, mutta eipä tuo haittaa. Mua oikeasti jo valmiiksi hirvittää sormiruokailun aloittaminen, koska oon ihan varma että tää pikkusankari vetää keuhkoihinsa jonkun porkkanan pätkän. Ihan hirvee ajatuskin joku tukehtumistilanne! Oon katsonut ensiapuvideotkin läpi varmaan sata kertaa, mutta voihan se saakelin porkkana sinne silti jäädä vaikka kuinka hakkais selkää. Jos olisin fiksu niin jatkaisin soselinjalla, mutta sormiruokailu kuitenkin kiinnostaa niin kauheesti. Onhan se mukulallekin mielekkäämpää jos saa ite näprätä ja fiilistellä niitä safkoja, puhumattakaan Saulista joka luultavasti juurtuu tonne syöttötuolin viereen :D

Tää koko kiinteiden aloittaminen kokonaisuudessaan lähentelee mun puuroutuneille mutsiaivoille tähtitiedettä: kaikkia sääntöjä ja järjestyksiä ja muuta ajateltavaa ja huomioon otettavaa. Mitä saa antaa nelikuiselle, mitä puolivuotiaalle, mitä vasta sitten kun lapsi täyttää vuoden. Koska saa anta lihaa ja mites sen puuron kanssa. Onko sitä puuroa siis pakko antaa?? 

Yritän ottaa lungisti. Tämmönen tahti tuntuu hyvältä ja vaikka sitä puuroakin jo saisi antaa, nii ei oo ihan vielä suunnitelmissa. Ehkä se sitten jonain aamuna vaan iskee: pakottava tarve keittää aamupuuroa lattialla pyörivälle neitykälle. Sitä odotellessa napsautan auki seuraavan sosepurkin ja todellakin tarjoan sitä kaikkien ohjeiden vastaisesti SITTERISSÄ ISTUVALLE LAPSELLE.