Mulla oli jo raskausaikana toiveissa, että päästäis Jukan ja mukulan kanssa reissuun ennen kuin lapsi alkaa kävellä ja muuttuu ihanasta paikallaan pysyvästä pötkylästä perässäjuostavaksi ikiliikkujaksi. Mun mielikuvissa loma lakkaa olemasta loma useiksi vuosiksi siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee liikkeelle: ei enää rentoa hetkeä vaan silmä kovana maantiekiitäjän perään katsomista. Äitiyspäiväraharealismi kuitenkin hautasi nämä toiveet jo alkuvuodesta ja oonkin käännellyt kalenterisivua seuraavaan samalla sivusilmällä seuraillen lattialla akselinsa ympäri pyörivää Lempiä, ja tuntenut reissusuunnitelmien vajoavan yhä vain alemmas ja alemmas to do -listalla. Ohi meni uus matto, ohi meni omenapuun taimet ja läppärin uus ssd-levy. Oikeesti on tosi turhauttavaa, että vaikka kuinka kärvistelis ruokakaupassa ja ostais säästellen, niin silti tulee aina joku helkkarin sähkölasku joka pilaa koko kuukauden ja taas jää säästämättä.
NO. Tulipa sitten siskonpoika Yy Turkista Suomeen ja kävin hänen kanssaan viikko sitten keskustelua liiran kurssista, joka on ihan älytön. Tällä hetkellä euro on vähän reilu seitsemän liiraa, eli periaatteessa jopa mun äitiyspäivärahalla olisin Turkissa massipäällikkö. Pikaisesti käytiin läpi mitä maksaa euroissa Burger Kingin Whopper, alakerran kaupasta ostettu uunituore ranskanleipä, kotiinkuljetettu pizzasatsi tai pullo olutta ja next thing I know olinkin jo SunExpressin sivuilla selailemassa lentopäiviä.
Lähdetään Lempin kanssa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen reissuun kahdestaan, lentoina sesongin viimeiset lennot lokakuun alussa. Kaksi viikkoa siskon parvekkeella vaakatasossa voittaa ihan helposti kaiken muun mitä lokakuussa voisi tehdä. Mikä parasta, siskollakin alkaa loma niihin aikoihin, eli saadaan hänestä seuraa niin kylillä käppäilyyn kuin luultavasti sinne parvekkeellekin.
Oonkin tässä sitten viimeiset pari päivää selvittänyt näppäimistö kuumana, että mitä kaikkea tarttis ottaa huomioon kun matkustaa vauvan kanssa:
- Olisko ikkunapaikka parempi kuin käytävä? Käytäväpaikalla on tiellä, kun viereisille matkustajille tarjoillaan ruokia sun muuta särvintä (kuvittelen tässä kohtaa itseni välittämässä naapurin prikkaa eteenpäin samalla, kun Lempi tarttuu siihen ja kiskaisee sen kaiken sisällön päällensä) ja on koko ajan kahden tulen välissä. Itsehän en ottanut ruokia ollenkaan, kun siitä ei ainakaan mitään tulisi. Ikkunapaikalta taas on vaikea lähteä minnekään, mutta sentään toisella puolella olisi seinä ja ikkuna. Ajattelin kysyä kentällä, että olisiko jotain paikkoja niin, että olisi vieressä vapaa penkki. Luulis olevan. Lokakuussa Izmiriin.
- Kiinnostaa myös lentokenttäbussin death rate välillä Izmir-Aydin. Mitään turvakaukaloahan tuskin on, koska Turkki. Onneksi ees ajetaan valoisaan aikaan. Ja tarkemmin ajatellen en oikeastaan halua tietää :D
- Pitääkö mun ostaa mukaan apteekista koko lastenlääkehylly, vai pärjäänkö parilla tärppitropilla? Lueskelin eilen jotain blogia jossa mainittiin puuduttavat korvatipat nousuja ja laskuja silmälläpitäen. Toisaalta oon muutamastakin paikasta lukenut ettei näin pienillä lento vielä korviin käy, koska aukile. Kaipaan omakohtaisia kokemuksia! Anybody? Ja joo, tiedän, pitäisi juottaa nousun ja laskun yhteydessä, mutta jos vanhat merkit paikkaansa pitää, niin Lempiä kiinnostaa siinä vaiheessa ihan joku muu kuin tuttipullo.
Mukaan otan ainakin Relatipat ja panadolia. Mitä muuta?
- Tarvinko Jukalta lupalapun lapsen maasta viemiseen? Kauhukuva: passintarkastuksessa setä katsoo meitä tuimasti ja kysyy, onko lapsi minun. Vastaan, että on. Setä ei usko ja evää meiltä pääsyn lennolle. "Teillähän on eri sukunimikin." Tää on kauhukuva vain Helsingin päässä, Turkissahan sitä vois ottaa vain paluubussin takas siskon luo :D
- Miten toi lapsi viihtyy oikeesti koko matkan ajan sylissä? No se on helppo vastaus: huonosti. Oon toiveikas, että pääsisin jo päivää aikaisemmin Helsinkiin, ettei tarvisi matkustaa koko matkaa putkeen yhden päivän aikana. Mulla on vetämässä yksi majoitushakemus, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu tarjoajan toimesta. Vapaaehtoiset majoittajat ilmoittautukoon siis nyt, tai vaietkoon iäksi! Muuten tulee tooooodella pitkät 12 tuntia, ja Lempihän ei oo mikään sylikissu.
- Rattaat mukaan vai ei? Mä ajattelin pärjätä matkapäivät repulla ja sitten katella paikanpäältä jos löytyis jotku kahden markan rattaat jotka kestäis sen kaks viikkoa.
Onhan näitä. Onneks on vielä myös aikaa. Meanwhile otan vastaan kaikki vinkit liittyen lentokone- ja junamatkustamiseen alle vuotiaan kanssa. Suurimmaksi kompastuskiveksi tässä varmaan tulee tuo sylissä viihtyminen, jota varten saatan asentaa kännykän täyteen kaikkia aivoja syövyttäviä piirrettyjä ja jakaa lähimmille penkkiriveille korvatulppia.
Jos ei ajattele näitä pakollisia lapseen liittyviä kysymysmerkkejä, tai vaikka sitä, että mitä jos lentokenttäbussi ajaa jyrkänteeltä alas, niin oon reissusta ihan tärinässä. Minä rrrrrakastan Turkkia. Käytiin viimeksi siskon luona viisi vuotta sitten ja kuvat ovat muistoja siltä retkeltä. Saattaa olla aistittavissa, että eniten kiinnostaa ruokapuoli :D Oon surffannut paikallisen supermarketinkin nettisivuja ja tsekkaillut, että mitä maksaa keksit ja kakut ja suklaat ja herkut :D Yyn avustuksella tarkastin myös suositeltujen ravintoloiden ja kebabpaikkojen menut. Uuuuuuu miten paljon mä syönkään! Haaveissani herätään Lempin kanssa aikaisin ja lähdetään käpyttelemään johonkin ihanaan aamupalapaikkaan aamiaiselle.... Todellisuudessa luultavasti raahaudutaan kymmenen aikaan alakertaan kaivamaan jääkaapista marmeladia ranskanleivän päälle ja keittämään vettä nescafelle. Ihan sama! Voi nekin vetää partsilla tuijotellen merelle <3
Siskolta ilman lupaa lainattu kuva.
