Hän täytti eilen kolme viikkoa ja kauhulla odotan koska alkaa TIHEÄN IMUN KAUSI. Asia, josta en oo ollut tietoinen pre-vauva elämässäni: vauvoilla on kehityksessä aikoja, jolloin ne haluaa olla ihan koko ajan lähellä ja tankkailee jatkuvasti maitoa. Tää on mun käsitys tiheän imun kaudesta, saa korjata jos oon väärässä, koska en oo ehkä itse sitä vielä kokenut. Vaikka takana on muutama haasteellisempi yö, niin en tulkitsisi niitä vielä kaudeksi...
Siinä hän niin somasti nukkuu.... Vielä....
Hänellä on eri suunnitelma: hän haluaa katsella ympäriinsä silmät lautasina ja kiukutella. Krätyillä oikein kunnolla, kun tutti on paskaa ja tissi on paskaa ja selällään on paskaa ja kyljellä on paskaa ja älä vahingossakaan käännä mua vatsalleni koska se on erikoispaskaa ja mamman rinnan päällä nakkena on paskaa ja vaipassa on paskaa ja äiti on kaikista eniten paskaa.
Tämä yhden vauvan show saa tuoreen äidin semisti hämilleen: Mikä mättää beibi? Miksi krätyilet, beibi? Ethän vittuillaksesi vain valvota äitiä, beibi? Onko masuvaivaa, beibi? Vai mikä perkele on, beibi? Verenpaineeni luultavasti nousee, mutta se ei onneksi tunnu sillä oon vain puoliksi tajuissani. Sumuisin silmin etsin Youtubesta ensin soittorasiamusiikkia ja sen jälkeen kohtuääniä, säädän Whisbearin volyymiä jos vika olisikin siinä, turhaan. Missään ei ole vikaa. PAITSI LAPSESSA.
Edellisyönä tyyppi rauhoittui vasta, kun tajusin kääräistä hänet tukehtumiskuolemankin uhalla ehkä maailman tiukimpaan ja kuumimpaan kapaloon. Viime yönä se oli jo vanha juttu ja aiheutti hikisessä ja punakassa nahkapötkylässä totaalisen hermoromahduksen. Ikuisuudelta tuntuvan ajan mukulalla sängyssä jonglöroituani eri sävyisen kitinän säestyksellä tapahtui jotain, ja hän tavallaan nukahti sekunnissa kierähtäessään 15 cm matkan mun rinnan päältä patjalle. Yhtäkkiä hiljaisuus ja nukahtaminen. Olisinpa nähnyt ilmeeni. Piti varmistaa, että kai se edes hengittää enkä esim. taittanut vahingossa sen niskoja. Ihan käsittämätöntä. Enkelikuoro kaikui korvissani kun vihdoin sain sammuttaa yövalon. (Sekin on riski, sillä toisinaan yövalon sammuminen on neidille ihan liikaa ja show alkaa alusta :D "Et jumalauta varmana saa nukkua äiti! VALO PÄÄLLE ÄITI!!! *krätinää*")
Aamut - hetkiä, kun olen kateellinen pitkätukkaisille.
Kehottaisin Lempiä nyt miettimään vaihtoehtoja. Esimerkiksi pikatankkaus neljästi yössä saattaisi olla paljon hauskempaa kuin tunnin putkeen kukkuminen. Jos haluaa lisämaustetta, niin voi aloittaa heräämisen silmien raottamisen ja kähinän sijaan esimerkiksi huutamalla ihan täysiä ihan yhtäkkiä. Tai sitten hän voisi kenties harkita sitä, että tuijottelisi kattolautoja ja imeskelis käsiänsä ihan omassa hiljaisuudessaan ja antaisi mun nukkua. Valinnanvaraa on! Otan nämä puheeksi ensi yönä.
Viikon yösaldona hulinoiden lisäksi yhdet pissat lakanalla, yhdet kakkamehut lakanalla, ja yhdet syöksypuklut mun selässä/tyynyliinalla/sängynpäädyssä. Päiväsaikaan yrjöt on heitetty mun rinnalle ja yhdet kakat lensi lahkeen sivusta suoraan mun paidalle. Tämän kaiken seurauksena allekirjoittaneella alkaa iltaisin vähän pinna kiristyä ja sen piikkiin voidaan varmaan laittaa mm. se, kuinka toissailtana huusin kurkku suorana täysin viattomalle koiralle, joka ei käskyistäni (ja huudostani) huolimatta raukka uskaltanut itse hypätä saunassa ylälauteelta alas. Siis ihan tosissaan huusin koiralle, joka ei lähtökohtaisesti uskalla tulla itse saunasta pois. Mikä aallonpohja. Onneksi Jukka on Erittäin Kärsivällinen ja tuli pelastamaan Saulin ennenkuin se esim. kuoli järkytykseen tai lämpöhalvaukseen. Siihen hetkeen tiivistyi viikon paskamutsihetki.
Onneksi viikonloppu koittaa ja Jukka on kotona! Saan varmaan juoda aamukahvin vain yhdellä mikrotuksella ja tarvittaessa herättää hänetkin ensimmäistä kertaa ihasteleman tyttären yöhulinaa <3
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti