Hän on täällä

Terveisiä maailmasta, jossa vuorokaudessa ei ole tunteja ja päivät sulautuvat toisiinsa niin, että niiden vaihtumista tuskin huomaa. En ole ihan varma onko tänään maanantai vai tiistai. Kuulemma tiistai :D (tästä tarkimmat ehkä huomaavat, että tätä tekstiä on kirjoitettu aika monta päivää)

Hän yhden päivän ikäisenä

Ihana menninkäispötkylä Lempi syntyi tasan viikko sitten torstaina ja kotiuduimme sunnuntaina sairaalasta. Sen jälkeen päivät ovat koostuneet nukkuvan tytön tuijottamisesta, Saulin "hieman" liian kovan vauvatärinän sietämisestä, ja perusjuttujen opettelemisesta: pitääkö vauva röyhtäyttää kun se on syötetty jos kukaan (lue=neuvola) ei ole siitä erikseen maininnut? Pitääkö topsypuikko kastaa keitettyyn veteen vai sopiiko hanavesi? Onko Lempi tosiaan maailman kaunein lapsi? Voiko vauvan herättää, vaikka ei periaatteessa tarvis, mutta kun on jo ikävä? Onko tuo ihanuus todellakin mun?

Joihinkin kysymyksiin oon hakenut apua Googlesta: "imetys verta nännistä", "maidonnousu voiko rinta räjähtää", "koira vahtii vauvaa", "vauvan nimi maistraatti", "sektio kohtutulehdus oireet", "maidonnousu kaali", "viikon vanha imetystiheys", "mistä tietää riittääkö maito", "imetys takanoja", "imetys sattuu", ynnä muita yhtä trendikkäitä hakusanoja. Imetys on Käpälämäellä päivän sana ja Imetyksen Tuki Ry:n olemassaolo on lakannut ihmetyttämästä ensiodottajaa... Vaikka toisesta rinnasta tirahti alkuviikosta veret ja oikean imuotteen löytäminen on ollut haastavaa, niin sekin alkaa nyt hiljakseen sujua. Ei ainakaan tarvi enää purra harsoa ensi-imaisulla :D

Sauli on ottanut isovelitehtävän Erittäin Vakavasti

Kaikki on mennyt vähän liian hyvin, ja kun sanon vähän liian hyvin, tarkoitan sitä, että oon saanut öisin nukkua vain parilla herätyksellä, että Jukka on maailman paras poikakaveri ja isä, ja tietty että Lempi on ollut helppo kun mikä. Päivät kuluvat nukkumisen ja syömisen merkeissä, kunnes illalla kymmenen aikaan hän avaa maagiset silmänsä ja suo meille useita kymmeniä minuutteja tuijotteluaikaa. Voisin katsoa niitä silmiä ikuisesti, vaikka vähän häiritsee kun ne välillä pyörivät päässä kuin hedelmäpeli.

Ruttunaama ja Tea 2.0 lähdössä sairaalasta kotia kohti

Vaikka hormonimyrsky on jättänyt tulematta enkä tiristä itkua 24/7, niin on tää kertakaikkisen ihmeellistä aikaa. On hassua miten ihan kaikki muu on menettänyt merkityksensä tai ainakin muuttunut toissijaiseksi nyt, kun tuo olematon ihmisen alku on konkreettisesti tuossa. Ja on ihana löytää itsestään sellaisia puolia joiden olemassaolosta ei ole ollut tietoinen aikaisemmin: että minäkin osaan olla äiti ja että mustakin löytyy kaikki se rakkaus ja huolenpito minkä tuo menninkäispötkylä ansaitsee. Lempin lisäksi torstaina syntyi siis odotusten mukaisesti myös uusi Tea 2.0 :)

Aivotoiminnan lamaantumisesta kertoo se, että oon kirjoittanut tätä postausta todellakin kolme päivää. Sekava tunne, kun pää sanoo että kaikki on ok ja ei sun oo väsy ja kyllä sä oot nukkunu, niin kroppa on ihan kuin junan alle jäänyt ja sitte tää järkevien lauseiden muodostaminen on välistä hankalaa. Naurattaa mun ja Jukan kommunikointi, kun lauseet kyllä aloitetaan hienosti, mutta niiden loppuun saattamisen kanssa on haasteita, ja välillä suusta tulee vain jotain tolkutonta mongerrusta. Kuulin kaverilta eilen, että The Väsymys iskee joskus kolmannen viikon nurkilla. Ehkä sitten tää kierroksilla käyminen tasaantuu ja pystyn taas nukkua esim. päikkäreitä, jotka tällä hetkellä ovat sula mahdottomuus: silmät on kuin lautaset vaikka kuinka yrittäisi rentoutua. Hormonit, I salute you!