Matkustan ympäri maailmaa, laukussa vaippa ja soseita vaan

Terveisiä Välimeren rannalta! Saavuimme kohteeseen myöhään torstai-iltana ja eilisen mentyä puolihojaannuksissa kaikesta matkustamisesta aletaan tänään jo olla vahvemmin kiinni elämässä. Ajattelin kirjoitella pikaisesti muistiin tähän astiset matkustuskokemukset, koska ne luultavasti vaipuvat nopeasti unholaan, tai vähintäänkin vaihtuvat huonompiin paluumatkan koittaessa.

Taitaa olla olalle taputtamisen paikka, kun niin hienosti selvittiin Lempin kanssa junasta ja lentokoneesta. Ennakkoon luomani worst case scenario ei toteutunut kummassakaan matkustusvälineessä ja luultavasti nämä on nyt niitä hetkiä jos koskaan, että pitäis käydä uhraamassa jollekin korkeammalle taholle siitä hyvästä, että hommat meni todellakin putkeen.

JUNAMATKA 

Seinäjoki - Tikkurila

2,5h

Varasin liput hyvissä ajoin perhehytistä, jossa on neljä vierekkäistä istumapaikkaa ja kuvassa näkyvä leikkipiste mukuloille. Matkan lähestyessä aloin tiuhenevaan tahtiin kyttäämään VR:n varauspalvelusta hytin tilannetta ja suureksi kauhukseni oman paikkani lisäksi myös muut hytin penkit alkoivat muuttua punaisiksi, eli varatuiksi. 

Worst case scenario: Hytin kaikki paikat on ostettu ja lopulta Lempin lisäksi sinne änkee ainakin kuusi muutakin lasta, joista suurimmalla osalla on joku tarttuva tauti ja ihan hirveästi energiaa ja kova ääni. Istun vaivautuneena muiden mammojen vieressä, jotka paheksuen katsovat, kun annan Lempin pyöriä lattialla ja nuolla antaumuksella penkinreunoja. Muiden lasten tallottua Lempiä yli puoli tuntia nostan mukulan syliini ja yritän jatkaa matkaa pitämällä vastalauseita suoltavaa  ja kaarelle vääntyvää Lempiä hellästi lukkohalauksessa. Tuskanhiki valuen kerään varttia myöhemmin kassini ja tungen Lempin Tulaan ja menen "käymään vessassa", mutta todellisuudessa lähden etsimään vapaita paikkoja naapurivaunusta enkä koskaan palaa.

Todellisuus: Hyttiin astuessani minua on vastassa ihana, aurinkoinen kuusikymppinen nainen ikkunapaikalla. Hän kertoo hymyillen, että varasi paikan perhepaikoilta vahingossa. Puran kamani ja lapsen lattialle ja juttelemme niitä näitä rouvan kanssa Tikkurilaan saakka. Hän on lähdössä Afrikkaan seuraavana aamuna samoihin aikoihin kun minä. Lempi leikkii (lue: imeskelee käsiänsä ja  lelujansa) tyytyväisenä lattialla viltin päällä koko matkan ja alkaa krätistä vasta, kun teen lähtöä hieman liian aikaisin ja Tulassa tulee hiki. Lähtiessä toivotamme rouvan kanssa toisillemme hyvää matkaa.

5/5

LENTOMATKA

Helsinki - Izmir

3,5h

Jätin check inin tekemättä ennakkoon, koska kuvittelin voivani siellä tiskillä pyytää sellaista paikkaa, että vieressä olisi tyhjää. Ei onnistunut ja marssimme koneeseen ysirivin ikkunapaikkaa metsästämään. Olin varautunut täydellä maitopullolla, parilla valmis-Nanilla ja smoothiepussilla.

Worst case scenario: Joudumme penkkirivin keskimmäiselle paikalle. Lempi pyörii sylissä taukoamatta, yrittäen tarttua vuorotellen kumpaankin vierustoveriin ja vääntäytymällä kaarelle aina kun yritän rauhoitella ja saada sitä nukahtamaan. Nousussa alkanut huutoitku jatkuu vähintään puoli tuntia ja alkaa uudelleen heti, kun lentokone on tiputtanut korkeutta ensimmäisen kymmenen metriä laskeutumisvaiheessa. Yritän välillä kävellä lentoemäntien ja kanssamatkustajien tuskaksi edestakaisin keskikäytävää raivoava hikiniska repussa. Tässä vaiheessa on jo vaikea sanoa kumpi meistä on hikisempi ja kumpaa vituttaa enemmän. Kun Lempi vihdoin rauhoittuu ja joudun vierustoverin ensin herättämällä ahtautumaan takaisin meidän keskipaikalle ruokkiakseni hänen korkeutensa, leviää sosepussi hänen syliinsä, maidot lirahtavat Kånkeniin ja lapsen selässä kasvaa uhkaavasti epäilyttävän rusehtava ja märkä läntti.  En ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin selviytyä kun vihdoin laskeudumme Izmiriin.

Todellisuus: Ysirivin ikkunapaikalle istuessa viereiset penkit pysyvät pitkään lupaavasti tyhjänä. Viimeisten joukossa niihin kuitenkin istahtaa kuusikymppinen pariskunta ja rouvan kanssa ehdin jo keskustella Turkin edullisista langoista hänen ensin bongattua Lempillä jalassa olevat junasukat. Lähdön lähestyessä huomaamme, että viereinen penkkirivi on kokonaan tyhjä ja mitä tapahtuukaan: pariskunta ehdottaa itse, että voisivat siirtyä sinne niin, että meille jäisi enemmän tilaa touhuta!
Halleluja! Olin tietty ekstaasissa, ja pian pian koneen noustua pariskunta loikkasikin käytävän yli ja me saimme levittää kaiken irtaimistomme pitkin penkkejä.

Nousu meni hyvin Lempin juodessa maitoa ja pian sen jälkeen hän nukahti ja totesin, että olisin voinut ihan hyvin ottaa kirjan mukaan. Mitä helkkaria tekisin nyt koko matkan, kun olin varautunut vain vääntämään lapsen kanssa? :D Parin tunnin paikkeilla lapsi heräsi ja istui loppulennon keskipenkillä pupeltaen lennon tarjoilukuvastoa ja näpläten leluja. Tietenkään kakkevaipalta emme välttyneet, mutta vaipanvaihto sujui koneen vessassa oikein hienosti.

4/5

AUTOMATKA

Izmir - Marmaris

3h

Sisko haki meidät Izmirin kentältä ja jatkettiin loppumatka autolla. Luojan kiitos ei tarvinnut sekoilla bussilla! Sisko oli ihanasti saanut hommattua meille turvakaukalonkin ja alkuvaikeuksien jälkeen onnistuttiin jopa asentamaan se takapenkille. Lempi tuupertui alta aikayksikön, mutta herättyään parin tunnin päästä alkoi KRÄTYILY. Ilmeisesti oli hiki ja matkustaminen rupesi tympimään, ja viimeiseksi tunniksi siirryin takapenkille toimittamaan seuraneidin virkaa. Kuten kuvasta näkyy, oli neiti aika nääntynyt :D

Automatkasta mulla ei ollut kuin optimistisia odotuksia, koska alunperin tarkoitus oli tulla bussilla ja sen vaihtuminen autoksi oli lottovoitto. Paluumatka tehdään samalla kuviolla ja toivon todella, että käy yhtä hyvä säkä kuin mennessä kaikkien näiden juttujen kanssa. Luultavasti ei käy, mutta aina voi toivoa.