Hei rakas

Kirjoitan tätä VKS:n vauvaosastolta sinun nukkuessa vieressä läpinäkyvässä sairaalakärryssä huopiin käärittynä. Olet ihan tuore, uusi ihminen, mutruhuulinen ukkeli yltäpäältä hahtuvaisen vauvahaivenen peitossa. Herätessäsi raottelet silmiäsi tutkien ympäröivää maailmaa ja sen valoista häikäistyen, ja vaippaa vaihdettaessa huudat kuin hyeena. Rauhoitut kuitenkin heti kun pääset takaisin syliin ja jähmetyt liikkumattomaksi pieneksi nyytiksi.

Satuit syntymään erikoiseen aikaan. Covid19-virus jyllää maailmalla ja Suomessa, ja sen vuoksi olemme saaneet hengailla täällä osastolla ihan kahdestaan. Isä tai sisko eivät saa meitä tänne tulla katsomaan, mutta ollaan oltu monta kertaa päivässä videopuhelun kautta Laihialle yhteydessä. Jukka ei päässyt mukaan sektioonkaan, vaan olin sinua vastassa ihan yksin. Sektio itsessään meni hienosti. Kerronkin hieman siitä...

Sairaalan aamuhississä oli tunnelmaa

Saavuimme jälleen ennalta pumpattujen ja pakastettujen maitoruiskujen kanssa sairaalaan 06:30 perjantaiaamuna 15.5.. Yöllä oli ollut pari astetta pakkasta. Pimpotimme neloskerroksen synnytysosastolla ovikelloa ja pääsimme tarkkailuhuoneeseen, jossa vaihdoin ylleni sairaalavaatteet ja katetri asennettiin. Katselimme Jukan kanssa hetken rauhassa Aamu-tv:tä ja kiskoimme yhdessä jalkoihini aika todella piukkoja tukisukkia, kunnes kätilö saapui puoli kahdeksan jälkeen hakemaan minua sektiosaliin. Jukka jäi tarkkailuhuoneeseen odottelemaan sinun saapumistasi samalla kun minä matkasin jonnekin käytävien ja kerrosten uumeniin leikkuriin.

Tunnelma leikkurissa oli hyvä, täynnä naisvoimaa, ja mulla oli hyvä ja rento fiilis. Kanyyli pistettiin käteen ja minut käännettiin kyljelleni spinaalin laittoa varten. Tällä kertaa se onnistui (koska pyysin hoitajaa istumaan päälläni etten kavahtaisi neulaa. Ei istunut, mutta piti kovaa kiinni :D) luojan kiitos heti ekalla yrittämällä, vaikka piikki antoikin oikeaan jalkaani sellaisen sävärin, että tuntui kuin koko jalka olisi ampunut suoraksi. Onneksi kukaan ei seisonut edessä... Morfiinin alkaessa vaikuttaa levisi paleleviin jalkoihini autuaallinen lämpö, eikä aikaakaan, kun tunto oli alapäästä kokonaan poissa ja päästiin tositoimiin. Kuului leikkausääniä, tuntui kohtuuton määrä heilumista ja nykimistä ja vetämistä, ja lopulta sinä karjaisit kuin valtava mies tasan samaan aikaan kuin siskosi, 08:11. Karjuit jo ennenkuin olit kokonaan ulkona ja jatkoit karjumista tasan siihen saakka, kunnes hoitaja toi sinut takaisin luokseni ja pääsit paidan alle ihokontaktiin. Olit kuuma ja turvonnut, ja sormesi sinersivät. Tukkasi oli märkyydestä musta ja lainehti kauniisti. Kävit luonnollisesti tissiin kiinni kuin vanha tekijä, ja hoitajien kanssa ihastelimme täydellistä imuotettasi. Ensiruokailusi aikana minut steriloitiin ja kursittiin kasaan, ja lopulta suuntasimme kohti heräämöä joskus puoli yhdeksän jälkeen.

Ihan tuoreena

Olimme heräämön ensimmäiset asiakkaat ja sinä söit ja söit ja söit ja söit. Kätilö kehui rintatyöskentelyäsi oppikirjaesimerkiksi, ja lopulta olit niin asialla, että alkuperäisen suunnitelman mukainen siirtyminen isäsi luokse tarkkailuhuoneeseen muuttui imetysmaratoniksi heräämössä, josta meidät lopulta kärrättiin parin tunnin kuluttua yhdessä tarkkailuun, jossa Jukka odotti malttamattomana. Voin vain kuvitella miten kamalaa odottaminen oli ollut. Sukelsit pikavauhtia Jukan paidan sisään, ja itse yritin pysyä tajuissani. Olin kamalan väsynyt.

Hoitaja toi meille ruokaa ja juotavaa, ja hieman syötyäni iski pahoinvointi. Onneksi ei tarvinnut oksentaa, mutta jouduin kuitenkin skippaamaan suurimman osan tarjolla olevista herkuista. Olit rinnalla on/off, ja isäsi hääräsi päämäärättömästi ympärillämme tyrkyttäen milloin kahvia, milloin keksiä, milloin mitäkin. Raukka :D Alunperin meidän oli tarkoitus olla koko porukalla yhdessä vain tunnin tai kaksi, mutta koska osastolla oli hiljaista, vietimme aikaa tarkkailussa kolmeen asti iltapäivällä. Silloin siirryin kanssasi vuodeosastolle ja isäsi lähetettiin kotiin. Ensin hän toki sai juhlallisesti asettaa sinun merkkisi seinällä olevaan syntyneiden lasten päiväkalenteriin. Olit ensimmäinen perjantainen.

Vuodeosasto. Sinä taivas maan päällä. Muistoni sieltä Lempin kanssa ovat kultareunaiset ja muutenkin täynnä pinkkiä hattaraa ja keijupölyä. Kun joskus kuolen, haluan herätä synnyttäneiden naisten vuodeosastolta. Täälläkin on hiljaista, joten ainokainen toiveeni sairaala-aikaan liittyen toteutui ja saimme kahden hengen huoneen vain itsellemme <3

Sinä nukut ja nukut ja nukut ja syöt ja nukut. Syöt niin harvoin ja nukut niin paljon, että olen varma, ettei maito riitä ja olet ihan uuvuksissa nälän takia. Hoitaja kuitenkin sanoi, että olet niin tyytyväinen pieni poika, että nälkä tuskin on. Sinun valtavia kouriasi ja ihanaa tukkaasi ihastellaan, ja minä olen onnellinen. Katselen sinua kun nukut ja tunnen tunteita, jotka Lempin kanssa jäivät tuntumatta kaikessa siinä rytäkässä, mitä vain esikoisen syntymä voi olla. Olet ihana, täydellinen ryijyselkäinen pieni poika, jolla kasvaa vauvanukkaa korvanlehdissäkin, ja joka hereillä ollessaan tarkkailee maailmaa uteliaasti yönmustilla silmillään.

Pidän sinua lähes tauotta ihokontaktissa, paitsi toisena yönä, jolloin tissin lisäksi ruiskumaitoa saatuasi laitoimme sinut hoitajan kanssa kapaloon ja omaan kärryysi nukkumaan, että saisin itsekin paremmin unta. Ensimmäinen yö oli levoton ja univelka painoi, mutta sinun ollessa kärryssä sain itsekin muutaman tunnin kaivattua katkeamatonta unta. Luonnollisesti torkumme pitkin päivää mahat vastakkain, sinä ja minä. Selailen välillä toiveikkaana ohjelmatietoja, mutta tv on tyhjää täynnä. Kuuntelen äänikirjana Sanna Kiiskin Tinderpäiväkirjaa ja Jani Toivolan Kirja Tytölleni -teosta, spämmään kuviasi Instagramiin ja purkaan vauvamölöä kavereille Whatsappissa. Ja itken. Lisäksi soittelemme monta kertaa päivässä videopuheluita kotiin, että siskosi näkee minua ja myös sinua nyt, kun tilanne Koronan vuoksi on mikä on.

Vauvakuplassa on autuasta ja käytävillä hiljaista. Minä punttasin itseni sängystä ylös seisomaan jo leikkauspäivän iltana, ja seuraavana aamuna pääsin eroon katetrista. Sinä panttasit ensimmäistä kakkaa kaksi päivää, ennenkuin hoitajan ja kuumemittarin avustuksella se saatiin pörähtämään pihalle. Hanojen auettua loppuaika onkin ollut kakkailotulitusta, kun joka vaipassa on enemmän tai vähemmän mustaa, öljymäista newbornpaskea. Olet myös huumorimiehiä heti näin alkuun ja lopetat raivopäisen karjumisen vaipanvaihdon aikana vain muutamaksi kriittiseksi sekunniksi, jolloin pissaat vaipanvaihtajan päälle. Sen jälkeen karjuminen jatkuu taas, katketen kuin taikaiskusta sillä hetkellä, kun pääset takaisin syliini.

Muistoni Lempin kanssa vietetystä osastoajasta eivät olleet lainkaan ajan kultaamat, vaan jälleen kerran voin todeta, että osastolla vietetyt päivät ovat olleet elämäni parhaimpia. Vain sinä ja minä omassa pienessä yhden huoneen todellisuudessamme, vuorokausien jälleen sulautuessa toisiinsa, ruokakellon soidessa, kolme yötä rauhaa ja rakkautta ennen kotiin palaamista ja arkeen astumista. Tulen muistamaan nämäkin päivät elämäni loppuun saakka täysin liioittelematta kaikista parhaimpina. Ainutlaatuisina. Höttöisinä. Huolettomina.

Sunnuntaina käyt lastenlääkärin tarkastettavana ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Olet kuitenkin punertava ja lääkäri määrää bilirubiiniarvosi tarkkailtavaksi. Ne mitataan lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna (kuudelta....), mutta suunta ei ole nousujohteinen ja syytä huoleen ei ole. Saisimme kotiutua vaikka heti sunnuntaina, mutta se ei todellakaan kuulu suunnitelmaani, vaan ilmoitan, että lähdemme vasta maanantaina. Minun lääkärintarkastukseni suoritetaan siis vasta maanantaiaamuna, jonka jälkeen saimme lähtöluvan puoliltapäivin.

Videoyhteydessä siskoon ja iskään

Nyt olemme jo kotona ja sinä olet viisi päivää vanha. Koska Korona, odotteli Jukka meitä maanantaina sairaalan ala-aulassa kaukalon kanssa, kun hoitajan avustuksella kärräsin sinut ja kamamme hissiin. Suuntasimme Hesen drive-inin (mansikkapirtelö!) ja Laihian apteekin (Para-tabs!) kautta kohti Käpälämäkeä, jossa meitä odotti vain hiukan liian innostunut, ihan täysin ylikierroksilla käyvä isosisko, kaksi mummia ja yksi täti. Kun saavuimme pihaan avasi Tuula-mumma ulko-oven ja terassille astui Lempi, joka huusi aivan onnesta soikeana "AAPO! AAPO!!" ja hyppi tasajalkaa kunnes isäsi sai kannettua kaukalosi eteiseen. Miten sekaisin oli pieni tyttö saatuaan veljen kotiin. Niin, niin sekaisin.

--

Lempin synnäriajasta kirjoitin aikoinaan näin.

1 vuosi

*fanfaari* 

Ja niin on koittanut aika, että Käpälämäen vauvavuosi on virallisesti ohi. The best year ever. 

Kiitos ihana, rakas, hyvin nukkuva ja turhat kitinät sisälläsi pitänyt pieni tyttöni, että olet luonteeltasi niin aurinkoinen ja easy going, että vuoden kaikista päivistä on tummia pilviä taivaalle kasaantunut vain parina. Jos et olisi alusta asti nukkunut yöunia kellon ympäri, tai jos olisit viettänyt päiväsi raivoten, en luultavasti olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä, vaan TÖISSÄ lepäämässä ja sinä jossain noroisessa perhepäivähoitopaikassa ottamassa vanhemmilta lapsilta pataan. Olemme siis molemmat voittajia.

Lempi 1v

- On 76,2 senttiä pitkä ja painaa 10 140 grammaa.

- Kävelee menemään pitkin maita ja mantuja niinkuin vanha tekijä.

- Istuu autossa turvaistuimessa kaukalon sijaan.

- Osaa taputtaa.

- On todistetusta sanonut vaippa ja tutti. Vähemmän todistetusti paappa ja mamma. 

- On käynyt ensimmäisiä kertoja pihalla touhuamassa vaunuttelun sijaan ja se on ihan Parasta. Tyyppi on hellyyttävän tärinässä jäisistä lumipalloista, pulkkailusta ja siitä, että selälleen hankeen kaatuminen ei ota kipeää. Kun on aika siirtyä takaisin sisätiloihin, hän saa luonnollisesti raivarit.

- Yksin nukkumaan meneminen on paskaa, vaipanvaihto on paskaa, pukeminen on paskaa, se, ettei pistorasioita saa räplätä, on paskaa, mamma on paska ja se, että jää jumiin lelulaatikkoon, on paskaa.

- Sen sijaan pulkkailu ja pihalla oleminen ylipäänsä on ihanaa, kylpeminen on ihanaa, jahtausleikki ja kukkuuleikki on ihania, ja sit se on superihanaa, kun kannetaan jaloista pää alaspäin. Lukeminen myös on uusi ihana (LUUKKUKIRJAT!!), kaupassa käyminen on SUPERihanaa ja reppuun meneminen rules (hän nykyisin raahaa Tulan kantorepun jostain mun luo ja katsoo sitten mun päälle merkitsevästi. Jos en reagoi, alkaa hän ojennella reppua mua kohti ja jatkaa niin kauan, että laitan repun päälle ja otan hänet kyytiin. Hän myös levittää reppua lattialle ja menee sen päälle istumaan, "kyytiin"). Vieraiden tuleminen ja lahjojen saaminen on ihanaa, ja uudessa turvaistuimessa matkustaminen on best, koska siitä näkee paljon paremmin ulos kuin kaukalosta. 

Vauvan muututtua yhdessä yössä taaperoksi voi jo heti nyt kärkeen todeta, että vuodesta 2019 on tulossa sitten astetta raskaampi edelliseen verrattuna. Tai ehkä paremminkin vuosista 2019- . Enää ei riitä joku kiva lelu ja tilaa temmeltää, vaan hän kaipaa kovasti seuraa ja haluaa, että joku hänen kanssaan siellä sen kivan lelun kanssa puuhastelee. Jos mun toinen käsi vahingossa harhautuu näppäimistölle Hänen aikanaan, ei se jää demonisilmältä huomaamatta, ja silloin hän haluaa syliin asap, että pääsee myös räpläämään tietokonetta. Sama koskee oikeastaan mitä tahansa muutakin asiaa, minkä yrittää saada hoidettua Hänen ollessaan hereillä: se ei yksinkertaisesti enää onnistu ilman että Silmä välähtää, ja taas ovat nihkeät pikku sormet tunkemassa jostain raosta "apuun". Tästä on oikeastaan hyötyä vain pyykkien laittamisessa, jolloin Lempi ystävällisesti tyhjää pyykkikonetta lattialle ja minä siirrän vaatteita eteenpäin langalle tai kuivuriin.

Odotan malttamattomana kesää ja sitä, että pääsen töihin pakoon pikku sormia voidaan astua aamulla ovesta ulos ja vasta illalla tulla takaisin sisälle. Ihanaa, kun on oma piha ja nurmikko, ja ihanaa, että Lempi pääsee kokemaan kesähommat tänä vuonna ensimmäistä kertaa! Viime vuotinen terassilla pötköttely ei ole mitään verrattuna varpaat (ja pylsy) paljaina nurmikolla kirmaamiseen, mullan maisteluun, kottikärryissä matkustamiseen ja puutarhaletkun kanssa sekoiluun.

Maailmalla on paljon tarjottavaa 1-vuotiaalle pikkumuijalle. Onnea ihana pylsypertti! <3

11kk

Vuosi sitten tähän aikaan makasin maha pystyssä sohvalla ja kitisin, kun en enää pystynyt oikein tekemään mitään. Vatsa alkoi olla valtava ja sen kanssa liikkuminen teki välillä kipeää, taiteilin sukkia jalkaan yhdellä kädellä ja hengästyin pelkästä puhumisesta. Oikean puolen kylkiluiden alle tietään kairasi pieni kantapää ja välillä vatsan pinnalta näkyivät tasaiset hengitysliikkeet ja tietenkin hikka. 

Eilen tuolle samalle salamatkustajalle tuli mittariin 11 täyttä kuukautta! Niinkuin kaikki aina, en voi minäkään muuta kuin ihmetellä, että siis hetkinen, siitä on ihan oikeasti pian vuosi kun hän syntyi. Lisänä ihmettelen vielä enemmän sitä, että koska se paljon etukäteen uhottu ja peloteltu superraskas vauvavuosi alkaa? Ei oo näkyny! Täällä on ollut vain tämä ihana ja aurinkoinen Lempi!

 Lempi 11 kuukautta:

Hän käyttää koon 80 vaatteita.

.... ja Pampersin neloskoon housuvaippoja.

Hänellä on neljä hammasta: kaksi alhaalla, kaksi ylhäällä.

Hän huterasti kävelee ja kääntyilee ilman tukea. Ja tietty konttaa täysiä.

Hän heiluttaa kun hänelle sanoo heihei ja matkii menemällä kyykkyyn ja ponkaisemalla ylös, kun iskä tekee kyykkyjä.

Hänelle on kehittynyt Oma Tahto. Kun mullan kaivaminen kukkaruukusta kielletään, on seurauksena liioitellun dramaattinen, hidastettu naaman vääntyminen itkuirvistykseen, käsillä vihapäissään ympäriinsä huitomista ja lopulta lohdutonta räkäitkemistä. (OT: Kiinnostaa, että miten tähän pitäisi vanhempana suhtautua. Nythän mua vain naurattaa nää raivarit, mutta käsittääkseni sitä ei ehkä ainakaan päin naamaa kannata rage-lapselle tehdä? Siis nauraa. Kyllä, googletin "vauvan raivarit suhtautuminen" ja "vauva oma tahto miten reagoida". Selvästi mun pitäis kehittää mun hakusanasysteemiä, koska en löytänyt mitään järkeviä ohjeita näihin...)

Hän tykkää erityisesti:

   - tarkkailla ikkunasta lintulaudan lintuja ja oravia
   - heitellä lehtipinon lehdet lattialle
   - leikkiä jahtausleikkiä
   - kylpyveden läiskyttelystä pitkin kylppärin seiniä
   - Ipanapa-levyn kappaleesta Nakit ja Muusi
   - kaukosäätimestä ja kännykästä
   - mummolan pallomerestä
   - ostoskassin tyhjentämisestä
   - tanssimisesta.

Hän kiljuu suoraa huutoa rattaissa, kun näkee leikkikentällä lapsia.

Hän kiljuu aika paljon muutenkin. 

Hän syö aamulla ja illalla puuroa ja kaksi kertaa päivässä lihaisaa ateriasosetta. Lempiruokia just nyt ovat mandariini ja tomaatti, kaikki HiPP, Hedelmäiset Palat, kaikki muiden lautasilla oleva ja kaikki pikkunaposteltava. Korviketta kuluu päivästä riippuen 3-5 kertaa 160ml.

Hän nukkuu öisin 10-12 tuntia ja siihen päälle vielä päivällä parit päikkärit. Ja kyllä, olen googlettanut "vauva nukkuu paljon sairaus" ja "liikaa nukkuva vauva", mutta ilmeisesti nämä lapsen unenlahjat on mun elämäni suurin onnenkantamoinen ja pitäis vaan olla hiljaa ja tyytyväinen, ettei vahingossa jinxaa.

Tässä lopuksi vielä toivoa herättävä kuva, jossa hän 

ei näytä ihan niin paljon isältään kuin yleensä :D

2018

Tammikuun toisen päivän aamuna vuonna 2019 kolasin puoli pihaa jäisestä lumesta lapsen nukkuessa päivän ensimmäisiä päikkäreitä. Ikuisuuden vauvakoomassa levännyt ja levEnnyt äitivartalo valui hikeä ja hengitys alkoi vinkua, kun kymmenen minuutin välein kipitin ulko-ovelle kuulostelemaan, että onko lapsi jo kenties herännyt ja sitten pikaisesti takaisin kolan varteen jatkamaan jäälumipatjan potkintaa. Joku muu olisi saattanut käyttää itkuhälytintä, mutta sehän olisi ollut liian järkevää ja yksinkertaista.

Sauli värjötteli oven edessä keskivartalon kohdalta liian kireissä valjaissaan ja oli selvästi tyytymätön tilanteeseen. Yhdellä tarkastuskuuntelukerralla päästin hänet takaisin sisälle prinsessavuoteelleen lämmittelemään.

Ihanan normaalia.

Mennyt vuosi on ollut sanalla sanoen ihana. Ihan pohjattoman i-ha-na ja selkeästi läpikäyntipostauksen arvoinen. Kuinkahan usein ja pitkien aikojenkin jälkeen tulen palaamaan tätä lukemaan... Terveisiä siis vaikka vuoden 2029 Tealle! Ajattelit 2019 tammikuussa olevasi vanha ja ruttuinen akka, jonka nuoruuden rippeet katosivat jonnekin harsojen ja vaippojen sekaan. Miltäs nyt tuntuu? Älytön ajatus muuten, että Lempi on jo kymmenen! Tuo sama tyyppi joka tätä sängyssä kirjoittaessani huokailee unissaan viereisessä pinniksessä. Voisipa ajan pysäyttää ja kuunnella tuota huokailua aina. Mutta kymmeneen vuoteen sisältyy varmaan aika paljon asioita, joiden vuoksi olisit toivonut ajan pysähtyvän. Toivon kauheasti, että olet jaksanut ja muistanut kirjoittaa, koska muuten kaikki unohtuu. Kuten huomaat, niin sulla oli sen suhteen parantamisen varaa jo ekana vuonna.

Sitten asiaan:



Helmikuun lopussa kotiuduttiin synnäriltä ja ensimmäinen kuukausi on muistoissa vain pieniä välähdyksiä: alaston pieni ihmisrääpäle saman peiton alla öisin, päivisin sama tyyppi nukkuu rinnalla ja katselen ikkunasta talvista maisemaa silitellen samalla varovasti vaaksan pituista selkää. Ulkona on yli 20 astetta pakkasta, mutta sisällä takassa loimuaa tuli ja kaikki muu jossain muualla on yhdentekevää.

Ensimmäiset varovaiset vaunuttelut. Onkohan sillä kuuma? Saako se henkeä? Mikä tän vaunuverhon virka on? Mitä jos se alkaa huutaa kesken lenkin? Sauli on Erittäin Huolissaan lapsen ulkoiluttamisesta, eikä suostu jättämään vaunuja sekunniksikaan.



Ilmojen lämmetessä aloitettiin kantorepputreenit ja repussa oleminen oli Lempille rakkautta ensi askeleelta. Repussa hengailtiin Saulin pevi-koulutustunnit Raumalla, päivälenkit Laihian metsäteillä ja kesäillat, kun kastelin lapsi repussa vastakylvettyä nurmikkoa laulaen Päivänsädettä ja Menninkäistä, kunnes pieni nukahti. Joka ilta. Meni sata kuutiota vettä, mutta muisto on edelleen kaunis, koska vesilasku ei ole vielä tullut. Ja kasvoi se nurmikkokin sitten lopulta joskus elokuussa :D
Suomessa kävivät niin täti kuin serkku neitiä katsomassa, minä jäin koulusta kesälomalle ja samalla viikolla lopetettiin imetys ja siirryttiin kokonaan korvikkeelle.



Kesä oli ennätyskuuma ja se vietettiin pääosin sisätiloissa. Etuterassille levitetyllä huovalla pötköteltiin ja maisteltiin vesimelonia aamupäivisin, kun aurinko ei siihen vielä paistanut ja iltaisin, kun sen säteet olivat jo ystävällisen pehmeät. Loppukesän hitti oli ensin kylpyamme ulkona ja sitten lasten pieni uima-allas, jonka pohjalle kannettiin kymmenisen senttiä vettä. Siellä oli Lempin kiva maata vatsallaan ja sekoilla, kun iltayhdeksältä mittari näytti vielä melkein kolmeakymmentä astetta lämmintä. Elokuun lopussa pidettiin vihdoin myös myöhäiset nimiäiset loppukesästä tokkuraisten herhiläisten pöristessä terassilla.

Syksyllä reissattiin kahdeksi viikoksi Lempin tädin luo Turkkiin ja Lempi rrrrrrakasti täysillä. Kaikki äänet, valot ja säpinä sai neidin illasta toiseen kiljumaan ja huitomaan innosta matkarattaissaan, kun siskoni kanssa lykittiin sitä tuntikausia ympäri Marmariksen katuja ja basaaria. Reissussa neiti oppi konttaamaan myös eteenpäin pakittamisen lisäksi ja tipahti ensimmäisen kerran sängystä, maistoi hieman jäätelöä ja kikerteli iloisesti poskia kutitteleville paikallisille.
Kotimaassa askarreltiin isälle ja paapalle sormiväreillä hienot isänpäiväkortit ja ajeltiin about kaikki kunnan pellot läpi etsien yhtä, joka olisi vielä sängellä. Löydettiin sellainen ja otettiin ihania, mumman kutomalla kettuhuivilla höystettyjä 7kk-kuvia.

Talvea kohden vauhti kiihtyi ja pian Lempi seisoikin jo terävänä ensin tukea vasten ja sitten ihan ilman. Hampaita pulpahti aluksi kaksi alas ja sitten yksi ylös, yläetuhammasta odotetaan tulevaksi ihan näinä päivinä. Päivissä parasta on lehtien heitteleminen pöydältä lattialle, pienimmänkin roskan bongaaminen lattialta ja sen syöminen, Saulin hihnan ja kaulapannan imeskely, lintulaudalla pyörivien lintujen ja oravien kyttääminen ikkunasta, tavaroiden nosteleminen pois mistä tahansa avattavasta paikasta: pyykkikoneesta, pahvilaatikosta, keittiön vetolaatikosta tai hoitolaukusta, sekä se, kun joku puree kyljestä ja se, kun saa kontata karkuun ja isä tai äiti jahtaa.

Vuoteen 2018 ei mahtunut paljoa itkua, vaan lenkkejä metsäteillä, kiljumista, kikatusta ja päristelyä, mullan maistelua, pötköttelyä, kierimistä, konttimista ja seisoskelua, haparoivia ensiaskelia, räkänenän imurointia, veden loiskuttelua ammeessa ja ensilumen ihmetystä pulkassa. Pitkiä aamuja äidin vieressä sängyssä, selän silittelyä ja niskan rapsuttelua kun uni ei ottanut tullakseen ja kamala määrä pussailua ja kutsi-kutsi-kutsittelua.

Olkoon tuleva vuosi meille yhtä hellä <3

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa vaippa ja soseita vaan

Terveisiä Välimeren rannalta! Saavuimme kohteeseen myöhään torstai-iltana ja eilisen mentyä puolihojaannuksissa kaikesta matkustamisesta aletaan tänään jo olla vahvemmin kiinni elämässä. Ajattelin kirjoitella pikaisesti muistiin tähän astiset matkustuskokemukset, koska ne luultavasti vaipuvat nopeasti unholaan, tai vähintäänkin vaihtuvat huonompiin paluumatkan koittaessa.

Taitaa olla olalle taputtamisen paikka, kun niin hienosti selvittiin Lempin kanssa junasta ja lentokoneesta. Ennakkoon luomani worst case scenario ei toteutunut kummassakaan matkustusvälineessä ja luultavasti nämä on nyt niitä hetkiä jos koskaan, että pitäis käydä uhraamassa jollekin korkeammalle taholle siitä hyvästä, että hommat meni todellakin putkeen.

JUNAMATKA 

Seinäjoki - Tikkurila

2,5h

Varasin liput hyvissä ajoin perhehytistä, jossa on neljä vierekkäistä istumapaikkaa ja kuvassa näkyvä leikkipiste mukuloille. Matkan lähestyessä aloin tiuhenevaan tahtiin kyttäämään VR:n varauspalvelusta hytin tilannetta ja suureksi kauhukseni oman paikkani lisäksi myös muut hytin penkit alkoivat muuttua punaisiksi, eli varatuiksi. 

Worst case scenario: Hytin kaikki paikat on ostettu ja lopulta Lempin lisäksi sinne änkee ainakin kuusi muutakin lasta, joista suurimmalla osalla on joku tarttuva tauti ja ihan hirveästi energiaa ja kova ääni. Istun vaivautuneena muiden mammojen vieressä, jotka paheksuen katsovat, kun annan Lempin pyöriä lattialla ja nuolla antaumuksella penkinreunoja. Muiden lasten tallottua Lempiä yli puoli tuntia nostan mukulan syliini ja yritän jatkaa matkaa pitämällä vastalauseita suoltavaa  ja kaarelle vääntyvää Lempiä hellästi lukkohalauksessa. Tuskanhiki valuen kerään varttia myöhemmin kassini ja tungen Lempin Tulaan ja menen "käymään vessassa", mutta todellisuudessa lähden etsimään vapaita paikkoja naapurivaunusta enkä koskaan palaa.

Todellisuus: Hyttiin astuessani minua on vastassa ihana, aurinkoinen kuusikymppinen nainen ikkunapaikalla. Hän kertoo hymyillen, että varasi paikan perhepaikoilta vahingossa. Puran kamani ja lapsen lattialle ja juttelemme niitä näitä rouvan kanssa Tikkurilaan saakka. Hän on lähdössä Afrikkaan seuraavana aamuna samoihin aikoihin kun minä. Lempi leikkii (lue: imeskelee käsiänsä ja  lelujansa) tyytyväisenä lattialla viltin päällä koko matkan ja alkaa krätistä vasta, kun teen lähtöä hieman liian aikaisin ja Tulassa tulee hiki. Lähtiessä toivotamme rouvan kanssa toisillemme hyvää matkaa.

5/5

LENTOMATKA

Helsinki - Izmir

3,5h

Jätin check inin tekemättä ennakkoon, koska kuvittelin voivani siellä tiskillä pyytää sellaista paikkaa, että vieressä olisi tyhjää. Ei onnistunut ja marssimme koneeseen ysirivin ikkunapaikkaa metsästämään. Olin varautunut täydellä maitopullolla, parilla valmis-Nanilla ja smoothiepussilla.

Worst case scenario: Joudumme penkkirivin keskimmäiselle paikalle. Lempi pyörii sylissä taukoamatta, yrittäen tarttua vuorotellen kumpaankin vierustoveriin ja vääntäytymällä kaarelle aina kun yritän rauhoitella ja saada sitä nukahtamaan. Nousussa alkanut huutoitku jatkuu vähintään puoli tuntia ja alkaa uudelleen heti, kun lentokone on tiputtanut korkeutta ensimmäisen kymmenen metriä laskeutumisvaiheessa. Yritän välillä kävellä lentoemäntien ja kanssamatkustajien tuskaksi edestakaisin keskikäytävää raivoava hikiniska repussa. Tässä vaiheessa on jo vaikea sanoa kumpi meistä on hikisempi ja kumpaa vituttaa enemmän. Kun Lempi vihdoin rauhoittuu ja joudun vierustoverin ensin herättämällä ahtautumaan takaisin meidän keskipaikalle ruokkiakseni hänen korkeutensa, leviää sosepussi hänen syliinsä, maidot lirahtavat Kånkeniin ja lapsen selässä kasvaa uhkaavasti epäilyttävän rusehtava ja märkä läntti.  En ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin selviytyä kun vihdoin laskeudumme Izmiriin.

Todellisuus: Ysirivin ikkunapaikalle istuessa viereiset penkit pysyvät pitkään lupaavasti tyhjänä. Viimeisten joukossa niihin kuitenkin istahtaa kuusikymppinen pariskunta ja rouvan kanssa ehdin jo keskustella Turkin edullisista langoista hänen ensin bongattua Lempillä jalassa olevat junasukat. Lähdön lähestyessä huomaamme, että viereinen penkkirivi on kokonaan tyhjä ja mitä tapahtuukaan: pariskunta ehdottaa itse, että voisivat siirtyä sinne niin, että meille jäisi enemmän tilaa touhuta!
Halleluja! Olin tietty ekstaasissa, ja pian pian koneen noustua pariskunta loikkasikin käytävän yli ja me saimme levittää kaiken irtaimistomme pitkin penkkejä.

Nousu meni hyvin Lempin juodessa maitoa ja pian sen jälkeen hän nukahti ja totesin, että olisin voinut ihan hyvin ottaa kirjan mukaan. Mitä helkkaria tekisin nyt koko matkan, kun olin varautunut vain vääntämään lapsen kanssa? :D Parin tunnin paikkeilla lapsi heräsi ja istui loppulennon keskipenkillä pupeltaen lennon tarjoilukuvastoa ja näpläten leluja. Tietenkään kakkevaipalta emme välttyneet, mutta vaipanvaihto sujui koneen vessassa oikein hienosti.

4/5

AUTOMATKA

Izmir - Marmaris

3h

Sisko haki meidät Izmirin kentältä ja jatkettiin loppumatka autolla. Luojan kiitos ei tarvinnut sekoilla bussilla! Sisko oli ihanasti saanut hommattua meille turvakaukalonkin ja alkuvaikeuksien jälkeen onnistuttiin jopa asentamaan se takapenkille. Lempi tuupertui alta aikayksikön, mutta herättyään parin tunnin päästä alkoi KRÄTYILY. Ilmeisesti oli hiki ja matkustaminen rupesi tympimään, ja viimeiseksi tunniksi siirryin takapenkille toimittamaan seuraneidin virkaa. Kuten kuvasta näkyy, oli neiti aika nääntynyt :D

Automatkasta mulla ei ollut kuin optimistisia odotuksia, koska alunperin tarkoitus oli tulla bussilla ja sen vaihtuminen autoksi oli lottovoitto. Paluumatka tehdään samalla kuviolla ja toivon todella, että käy yhtä hyvä säkä kuin mennessä kaikkien näiden juttujen kanssa. Luultavasti ei käy, mutta aina voi toivoa.

Seitsemän

Tyypillä tuli joku päivä sitten täyteen seitsemän kuukautta.

Me kun ollaan nykyään näinkin aktiivisia netskussa, että kuudes kuukausi jäi kokonaan välistä, niin kirjataan nyt sitten ylös seitsemännen kuukauden tärkeimmät JUTSKULIINIT, niinkuin me täällä mössöaivotodellisuudessa tavataan sanoa.

This is Lempi, 7 kuukautta:

Hänellä on (melkein) ensimmäinen hammas.

Hän osaa puolivahingossa mennä makuulta istualleen.

Hän nousee herättyään konttausasentoon ja alkaa nytkytellä.

Hänen lempiruokiaan ovat spagetti bolognese ja luumusose.

.... ja superkivaa on juoda vettä nokkamukista.

.... ja metsästää Talk-muroja prikalta.

Hänen on usein kuitenkin vaikea keskittyä syömiseen, koska on kiinnostavampaa imeskellä syöttötuolin pehmustetta, nousta seisomaan prikkaa vasten, katsoa mitä lattialla tapahtuu, katsoa mitä selän takana on, yrittää napata sosepurkki/puurolautanen mamman kädestä, kurkotella nokkamukia pöydältä, tarkistaa uudestaan, että mitä siellä selän takana olikaan ja tuijottaa kaukaisuudessa leijuvia pölyhiukkasia minuuttikaupalla suu tiukasti kiinni.

Häntä ärsyttää kun mamma haluaisi koko ajan halailla ja olla lähellä ja lääppiä.

Hän liikkuu ympäri lattioita kierimällä ja peruuttamalla.

..... yleensä pöydän alle jumipaikkaan krätyilemään.

Hän istuu hienosti tuetta, mutta sitten kuitenkin vahingossa välillä kaatuu.

Häntä naurattaa kun hänen jalkojaan purraan.

.... ja kun mamma sanoo PÖÖ, kun hän on ensin katsonut silmiin, sitten katsonut hetken pois 

ja sitten katsonut taas takaisin silmiin.

Hänen vaatekokonsa on 68/74.

Hänen päänsä kääntyy manaajatyylisesti 360 astetta jos se auttaa näkemään telsun paremmin.

Hän menee nukkumaan yhdeksän jälkeen ja herää nytkyttelemään 

normaalisti joskus kahdeksan ja yhdeksän välillä.

Matkalle beibin kanssa

Mulla oli jo raskausaikana toiveissa, että päästäis Jukan ja mukulan kanssa reissuun ennen kuin lapsi alkaa kävellä ja muuttuu ihanasta paikallaan pysyvästä pötkylästä perässäjuostavaksi ikiliikkujaksi. Mun mielikuvissa loma lakkaa olemasta loma useiksi vuosiksi siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee liikkeelle: ei enää rentoa hetkeä vaan silmä kovana maantiekiitäjän perään katsomista. Äitiyspäiväraharealismi kuitenkin hautasi nämä toiveet jo alkuvuodesta ja oonkin käännellyt kalenterisivua seuraavaan samalla sivusilmällä seuraillen lattialla akselinsa ympäri pyörivää Lempiä, ja tuntenut reissusuunnitelmien vajoavan yhä vain alemmas ja alemmas to do -listalla. Ohi meni uus matto, ohi meni omenapuun taimet ja läppärin uus ssd-levy. Oikeesti on tosi turhauttavaa, että vaikka kuinka kärvistelis ruokakaupassa ja ostais säästellen, niin silti tulee aina joku helkkarin sähkölasku joka pilaa koko kuukauden ja taas jää säästämättä.

NO. Tulipa sitten siskonpoika Yy Turkista Suomeen ja kävin hänen kanssaan viikko sitten keskustelua liiran kurssista, joka on ihan älytön. Tällä hetkellä euro on vähän reilu seitsemän liiraa, eli periaatteessa jopa mun äitiyspäivärahalla olisin Turkissa massipäällikkö. Pikaisesti käytiin läpi mitä maksaa euroissa Burger Kingin Whopper, alakerran kaupasta ostettu uunituore ranskanleipä, kotiinkuljetettu pizzasatsi tai pullo olutta ja next thing I know olinkin jo SunExpressin sivuilla selailemassa lentopäiviä.

Lähdetään Lempin kanssa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen reissuun kahdestaan, lentoina sesongin viimeiset lennot lokakuun alussa. Kaksi viikkoa siskon parvekkeella vaakatasossa voittaa ihan helposti kaiken muun mitä lokakuussa voisi tehdä. Mikä parasta, siskollakin alkaa loma niihin aikoihin, eli saadaan hänestä seuraa niin kylillä käppäilyyn kuin luultavasti sinne parvekkeellekin.



Oonkin tässä sitten viimeiset pari päivää selvittänyt näppäimistö kuumana, että mitä kaikkea tarttis ottaa huomioon kun matkustaa vauvan kanssa:

- Mitä voin ottaa koneeseen mukaan? Korvike tetrana vai jauheena? Hehe juuri kun kirjoitin tämän niin tajusin miltä näyttää, kun yritän osua jauheella tuttipulloon Lempin istuessa mun sylissä. Toisaalta, samalta se näyttää kun yritän osua tetralla tuttipulloon Lempi sylissä...

- Olisko ikkunapaikka parempi kuin käytävä? Käytäväpaikalla on tiellä, kun viereisille matkustajille tarjoillaan ruokia sun muuta särvintä (kuvittelen tässä kohtaa itseni välittämässä naapurin prikkaa eteenpäin samalla, kun Lempi tarttuu siihen ja kiskaisee sen kaiken sisällön päällensä) ja on koko ajan kahden tulen välissä. Itsehän en ottanut ruokia ollenkaan, kun siitä ei ainakaan mitään tulisi. Ikkunapaikalta taas on vaikea lähteä minnekään, mutta sentään toisella puolella olisi seinä ja ikkuna. Ajattelin kysyä kentällä, että olisiko jotain paikkoja niin, että olisi vieressä vapaa penkki. Luulis olevan. Lokakuussa Izmiriin.

- Kiinnostaa myös lentokenttäbussin death rate välillä Izmir-Aydin. Mitään turvakaukaloahan tuskin on, koska Turkki. Onneksi ees ajetaan valoisaan aikaan. Ja tarkemmin ajatellen en oikeastaan halua tietää :D

- Pitääkö mun ostaa mukaan apteekista koko lastenlääkehylly, vai pärjäänkö parilla tärppitropilla? Lueskelin eilen jotain blogia jossa mainittiin puuduttavat korvatipat nousuja ja laskuja silmälläpitäen. Toisaalta oon muutamastakin paikasta lukenut ettei näin pienillä lento vielä korviin käy, koska aukile. Kaipaan omakohtaisia kokemuksia! Anybody? Ja joo, tiedän, pitäisi juottaa nousun ja laskun yhteydessä, mutta jos vanhat merkit paikkaansa pitää, niin Lempiä kiinnostaa siinä vaiheessa ihan joku muu kuin tuttipullo.
Mukaan otan ainakin Relatipat ja panadolia. Mitä muuta?

- Tarvinko Jukalta lupalapun lapsen maasta viemiseen? Kauhukuva: passintarkastuksessa setä katsoo meitä tuimasti ja kysyy, onko lapsi minun. Vastaan, että on. Setä ei usko ja evää meiltä pääsyn lennolle. "Teillähän on eri sukunimikin." Tää on kauhukuva vain Helsingin päässä, Turkissahan sitä vois ottaa vain paluubussin takas siskon luo :D

- Miten toi lapsi viihtyy oikeesti koko matkan ajan sylissä? No se on helppo vastaus: huonosti. Oon toiveikas, että pääsisin jo päivää aikaisemmin Helsinkiin, ettei tarvisi matkustaa koko matkaa putkeen yhden päivän aikana. Mulla on vetämässä yksi majoitushakemus, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu tarjoajan toimesta. Vapaaehtoiset majoittajat ilmoittautukoon siis nyt, tai vaietkoon iäksi! Muuten tulee tooooodella pitkät 12 tuntia, ja Lempihän ei oo mikään sylikissu.

- Rattaat mukaan vai ei? Mä ajattelin pärjätä matkapäivät repulla ja sitten katella paikanpäältä jos löytyis jotku kahden markan rattaat jotka kestäis sen kaks viikkoa.

- Matkasyöttötuoli kohteessa vietettävää aikaa silmälläpitäen. Tarvin TÄLLASEN.

Onhan näitä. Onneks on vielä myös aikaa. Meanwhile otan vastaan kaikki vinkit liittyen lentokone- ja junamatkustamiseen alle vuotiaan kanssa. Suurimmaksi kompastuskiveksi tässä varmaan tulee tuo sylissä viihtyminen, jota varten saatan asentaa kännykän täyteen kaikkia aivoja syövyttäviä piirrettyjä ja jakaa lähimmille penkkiriveille korvatulppia.

Jos ei ajattele näitä pakollisia lapseen liittyviä kysymysmerkkejä, tai vaikka sitä, että mitä jos lentokenttäbussi ajaa jyrkänteeltä alas, niin oon reissusta ihan tärinässä. Minä rrrrrakastan Turkkia. Käytiin viimeksi siskon luona viisi vuotta sitten ja kuvat ovat muistoja siltä retkeltä. Saattaa olla aistittavissa, että eniten kiinnostaa ruokapuoli :D Oon surffannut paikallisen supermarketinkin nettisivuja ja tsekkaillut, että mitä maksaa keksit ja kakut ja suklaat ja herkut :D Yyn avustuksella tarkastin myös suositeltujen ravintoloiden ja kebabpaikkojen menut. Uuuuuuu miten paljon mä syönkään! Haaveissani herätään Lempin kanssa aikaisin ja lähdetään käpyttelemään johonkin ihanaan aamupalapaikkaan aamiaiselle.... Todellisuudessa luultavasti raahaudutaan kymmenen aikaan alakertaan kaivamaan jääkaapista marmeladia ranskanleivän päälle ja keittämään vettä nescafelle. Ihan sama! Voi nekin vetää partsilla tuijotellen merelle <3

Siskolta ilman lupaa lainattu kuva.