1 kk

Huhheijjakkaa, Krätyli täyttää tänään tasan kuukauden!

Excuse me, mutta minne katosi tämä kulunut maaliskuu? Vastahan me tyyliin eilen tultiin synnäriltä! Ollaan maattu kuukausi vuorotellen sohvalla ja sängyssä, enkä oo tehnyt tasan yhtään mitään muuta kun käynyt koiran kanssa lenkillä ja tuijotellu Lempiä. A month well spent.

Kuukauden iässä Lempi...

.... tuijottelee vaipanvaihdon yhteydessä yläkaapin alapintaan teipattua neuvolan keltaista hymynaamaa tarkkaavaisesti.

.... pitää yhden naisen iltashow'ta 21-23 välillä joka ilta.

.... tykkää eniten olla olkapäällä röyhtäytysasennossa.

.... tai vaihtoehtoisesti pää rintaa vasten, vatsa vatsaa vasten. Selällä oleminen on ihan täyttä kakkepaskaa.

.... herää yöllä kerran tai kaksi syömään, yövalvomisista on päästy!

.... viihtyy hyvin vaunuissa niin kauan kun ne liikkuvat...

.... tai ovat sisällä.

.... on siirtymässä seuraavaan vaatekokoon.

.... katselee mielellään valoja, kuten yöpöydän lamppua, katon spottia tai telkkaria.

.... on vuorokaudesta hereillä ehkä viis tuntia.

Tällä viikolla karistan kotipesän pölyt vaatteista ja suuntaan tänään ja huomenna kohti koulua. Tänään muutamaksi tunniksi, mutta huomenna jo ennätykselliset seitsemän tuntia Lempistä erossa olemista tiedossa! Voi että, mitenköhän pärjäänkään. Tällä hetkellä ajatus kotoa lähtemisestä ihmisten ilmoille kuulostaa ihanalta, mutta veikkaan että kaasujalka on paluumatkalla aika herkässä :D

Yöhulinaa

Kas vain, ensimmäinen viikko kahdestaan Lempin kanssa kotona Jukan töihin paluun jälkeen alkaa olla taputeltu. Siis muka perjantai? :D Taakse on jääneet ne ajat kun ihmettelin, että miten mammat ei muka ehdi tehdä mitään, kun eihän se lapsi muuta kun nuku ja syö: mun kahvi on mennyt jo kaks kertaa mikron kautta, vaikkei Lempi ollut hereillä kun tunnin äsken.

Hän täytti eilen kolme viikkoa ja kauhulla odotan koska alkaa TIHEÄN IMUN KAUSI. Asia, josta en oo ollut tietoinen pre-vauva elämässäni: vauvoilla on kehityksessä aikoja, jolloin ne haluaa olla ihan koko ajan lähellä ja tankkailee jatkuvasti maitoa. Tää on mun käsitys tiheän imun kaudesta, saa korjata jos oon väärässä, koska en oo ehkä itse sitä vielä kokenut. Vaikka takana on muutama haasteellisempi yö, niin en tulkitsisi niitä vielä kaudeksi...

Siinä hän niin somasti nukkuu.... Vielä....

Kolmannella elinviikollaan hän on totta tosiaan ottanut asiakseen KIUKUTELLA toisinaan iltaisin ja mikä ärsyttävintä, öisin. Uusin trendi on keskiyön skarppi tunti 03-04 välillä. Onhan hänen syvän siniharmaisiin silmiin tietenkin ihana uppoutua päivällä, mutta 03-04 olis vähä muutakin tekemistä.

Hänellä on eri suunnitelma: hän haluaa katsella ympäriinsä silmät lautasina ja kiukutella. Krätyillä oikein kunnolla, kun tutti on paskaa ja tissi on paskaa ja selällään on paskaa ja kyljellä on paskaa ja älä vahingossakaan käännä mua vatsalleni koska se on erikoispaskaa ja mamman rinnan päällä nakkena on paskaa ja vaipassa on paskaa ja äiti on kaikista eniten paskaa.

Tämä yhden vauvan show saa tuoreen äidin semisti hämilleen: Mikä mättää beibi? Miksi krätyilet, beibi? Ethän vittuillaksesi vain valvota äitiä, beibi? Onko masuvaivaa, beibi? Vai mikä perkele on, beibi? Verenpaineeni luultavasti nousee, mutta se ei onneksi tunnu sillä oon vain puoliksi tajuissani. Sumuisin silmin etsin Youtubesta ensin soittorasiamusiikkia ja sen jälkeen kohtuääniä, säädän Whisbearin volyymiä jos vika olisikin siinä, turhaan. Missään ei ole vikaa. PAITSI LAPSESSA.

Edellisyönä tyyppi rauhoittui vasta, kun tajusin kääräistä hänet tukehtumiskuolemankin uhalla ehkä maailman tiukimpaan ja kuumimpaan kapaloon. Viime yönä se oli jo vanha juttu ja aiheutti hikisessä ja punakassa nahkapötkylässä totaalisen hermoromahduksen. Ikuisuudelta tuntuvan ajan mukulalla sängyssä jonglöroituani eri sävyisen kitinän säestyksellä tapahtui jotain, ja hän tavallaan nukahti sekunnissa kierähtäessään 15 cm matkan mun rinnan päältä patjalle. Yhtäkkiä hiljaisuus ja nukahtaminen. Olisinpa nähnyt ilmeeni. Piti varmistaa, että kai se edes hengittää enkä esim. taittanut vahingossa sen niskoja. Ihan käsittämätöntä. Enkelikuoro kaikui korvissani kun vihdoin sain sammuttaa yövalon. (Sekin on riski, sillä toisinaan yövalon sammuminen on neidille ihan liikaa ja show alkaa alusta :D "Et jumalauta varmana saa nukkua äiti! VALO PÄÄLLE ÄITI!!! *krätinää*")

Aamut -  hetkiä, kun olen kateellinen pitkätukkaisille.

Kehottaisin Lempiä nyt miettimään vaihtoehtoja. Esimerkiksi pikatankkaus neljästi yössä saattaisi olla paljon hauskempaa kuin tunnin putkeen kukkuminen. Jos haluaa lisämaustetta, niin voi aloittaa heräämisen silmien raottamisen ja kähinän sijaan esimerkiksi huutamalla ihan täysiä ihan yhtäkkiä.  Tai sitten hän voisi kenties harkita sitä, että tuijottelisi kattolautoja ja imeskelis käsiänsä ihan omassa hiljaisuudessaan ja antaisi mun nukkua. Valinnanvaraa on! Otan nämä puheeksi ensi yönä.

Viikon yösaldona hulinoiden lisäksi yhdet pissat lakanalla, yhdet kakkamehut lakanalla, ja yhdet syöksypuklut mun selässä/tyynyliinalla/sängynpäädyssä. Päiväsaikaan yrjöt on heitetty mun rinnalle ja yhdet kakat lensi lahkeen sivusta suoraan mun paidalle. Tämän kaiken seurauksena allekirjoittaneella alkaa iltaisin vähän pinna kiristyä ja sen piikkiin voidaan varmaan laittaa mm. se, kuinka toissailtana huusin kurkku suorana täysin viattomalle koiralle, joka ei käskyistäni (ja huudostani) huolimatta raukka uskaltanut itse hypätä saunassa ylälauteelta alas. Siis ihan tosissaan huusin koiralle, joka ei lähtökohtaisesti uskalla tulla itse saunasta pois. Mikä aallonpohja. Onneksi Jukka on Erittäin Kärsivällinen ja tuli pelastamaan Saulin ennenkuin se esim. kuoli järkytykseen tai lämpöhalvaukseen. Siihen hetkeen tiivistyi viikon paskamutsihetki.

Onneksi viikonloppu koittaa ja Jukka on kotona! Saan varmaan juoda aamukahvin vain yhdellä mikrotuksella ja tarvittaessa herättää hänetkin ensimmäistä kertaa ihasteleman tyttären yöhulinaa <3

Kahden viikon tilannepäivitys

Sillä välin kun neitokaisemme juhlii Naistenpäivää pääasiassa nukkumalla, kunnostautui allekirjoittanut normaalielämisessä ja kävi kauppareissulla päikkäriaikaan. Lähikaupan kassalla ihmettelin myyjälle hihnalla liukuvia ostoksia katsellessani, että enkö tosiaan tullut hakemaan mitään muuta kuin herkkuja: irtosuklaamunia, pussisuklaamunia, Fazerin pähkinäsuklaalevy, mämmiä, vaniljakastiketta, Sisuja ja rommisuklaajäätelöä. Tulppaaneja sentäs, koska Naistenpäivä.

Naistenpäivän lisäksi tänään on tietenkin Lempin kaksiviikkoispäivä! Ajatella, että ollaan jo kaksi viikkoa eletty täysin linnoittautuneina tänne meidän pesäkoloon. Miten nämä pari viikkoa sitten on sujuneet?

Herra ministeri kaksarinsa kanssa

- Jukka häädettiin heti ensimmäisenä yönä toiseen makkariin nukkumaan. Kauhee ahdistus kun sänky täynnä porukkaa ja pitäis koko ajan olla kääntyilemässä kun pitää imettää ja sitte nousee verenpaine kun on hiki ja sitten vielä se kuorsaus. Meillä on siis Lempin kanssa 180cm futonia just for us *yläfemma*.

- Kaikilla suosituksilla vesilintua heittäen ja kätkytriskeille uhittelemalla nukutaan Lempin kanssa saman peiton alla puolialasti kylkimyyryssä, ja jossain vaiheessa yötä myös päällekkäin, koska hän rakastaa rinnan päälle tuupertumista. Kauheen vaivalloinen ajatus että pikkumuija nukkuisi omassa sängyssä vaikka olis kuinka lähellä meidän sänkyä, kuitenkin pitäis edes jonkinverran nousta aina ylös kun alkais kuulua kitinää. Mulle on ihan tarpeeksi vaivaa siitä, että joudutaan vaihtamaan kerran yössä kylkeä.

- On ihan ok hätääntyä jos lapsi ei normaalin 12 kerran tapaan syö kuin 10 kertaa päivässä.

- Murehdin jossain vaiheessa sitä, että meillä on noita 50 koon vaatteita aika vähän, et miten ne riittää. Huoli pois! Mikäs sen helpompaa kuin olla pukematta lasta ollenkaan! Hän on päästellyt menemään vaippasillaan sairaalasta saavuttuaan käärittynä milloin mihinkäkin fleecepeittoon tai kylpypyyhkeeseen. Taipumusta on valitettavasti riuhtoa ihan helvetisti käsillä ympäriinsä for no reason, ja oon tässä parin päivän aikana todennut että hihat on ihan jees, joten nyt päiväsaikaan turvaudutaan pitkähihaiseen bodyyn. Ei kämmenetkään enää niin sinerrä :D

Lempi nukkuu ja isoveli valvoo

- On ihanaa kun kaupassa puolitututkin ihmiset onnittelevat ja Lempi saa postissa paketteja ja onnittelukortteja ystäviltä ja sukulaisilta!

- No mutta hänhän oli kylvyssäkin ensi kertaa viime viikolla! Eikä itkenyt lainkaan! Makasi vain jäykkänä Jukan käsivarrella ja fiilisteli! Minne voin ilmoittaa tästä että saan erikoislapsipisteitä, koska yleensä ne kuulemma aina itkee täysillä ekalla kylpykerralla? Ei meidän Lempi, hän vaan rakasti.

- Hormonit on ehkä parasta ikinä. Mähän oon ihan kauhee ihmishirviö jos en a) nuku tai b) syö. Tässä on pari viikkoa ollu molemmat enemmän tai vähemmän katkolla, mutta hirviö-Teasta ei oo tietoakaan! Oon oikeesti siis SEESTEINEN. Paitsi illalla yleensä 21 alkaen alkaa pinna kiristymään herkemmin, mikä menee aika huonosti yhteen Lempin tällä viikolla alkaneiden iltasekoilujen kanssa. Ja paitsi kun peiliin katsoo, koska näky on kamala.

- Ei sais valittaa jos lapsessa ainut vika on parin tunnin iltasekoilu nukkumaan mennessä, mutta miten kovaa menee oikeesti välillä hermo kun sinne suuhun on pakko yrittää väkisin tunkea sitä kättä ihan vieressä olevan tissin sijaan? Sitten kun kohde viimein vaihtuu niin otetaan varovainen maistiainen ja sit kauheet kilarit ja taas väännetään käsiä väkisin suuta kohti ja imeskellään niitä ihan horkassa. Toistuu ainakin kymmenen kertaa kunnes jokin pala liikahtaa oikealle kohdalle ja yhtäkkiä maito on taas best. Aaaaarrrrggh!!

- Lakanoille keskellä yötä lahkeesta lorahtaneen pissan voi ihan hyvällä omallatunnolla "unohtaa" ja peittää vain puhtaalla pyyhkeellä.

- Kaikkia varmaan kiinnostaa myös nännien nykytila? Selvä! Haudottuani verta vuotavia tisuleita (haha menee kylmät väreet kun on niin kamala sana) minigrip-haavataitos-keittosuolakombolla (jos joku jonka nännejä ei oo joskus imetty vereslihalle tietää mitä toi tarkoittaa, niin ten points) muutaman päivän, olen viimein saanut siirtyä takaisin pelkkään lanoliinirasvaan ja tuulettaa hiljaa, että meillä taitaa vihdoin olla imuote kunnossa. Rintakumin kanssa pelataan edelleen, eikä vähiten siksi että mulla taitaa olla legendaariset SUIHKUTISSIT, mutta enenemässä määrin tissi maistuu myös ihan paljaaltaan. Eikä satu! Parasta!! Ah mikä ihana onnistuminen äitinä!

- Välillä joudun muistuttamaan itseäni siitä, että vaikka vastasyntynyt ei vastaa katseeseeni pohjatonta rakkautta huokuen tai suostu edes avaamaan silmiään vaikka kuinka tiputtelen riimejä hänen ihanuudestaan, niin hän ei välttämättä dissaa mua/ole autistinen/ole ylimielinen/ole kuuro, vaan ihan tavallinen pariviikkoinen mukula.

- Välillä joudun muistuttamaan itseäni myös siitä, että vauvan katseessa ei ole paheksuntaa, vaikka se erehdyttävästi siltä näyttääkin.

- Googlen hakuihin voidaan lisätä "vastasyntynyt autismi merkit", "kireä kielijänne", "vaippa vertailu" ja "vauva kääntyy kyljelleen/vatsalleen".

- Munhan piti jatkaa koulua ihan normaalisti tällä viikolla ja ajella Seinäjoelle tänään, huomenna ja lauantaina. Haha miten naurettava ajatus että pystyisin muka lähtemään ton käärön luota yhtään minnekään kauppaa kauemmas :D Ei missään tapauksessa onnistu. Tiukkaa tekee varmaan kahden viikon päästä seuraavatkin lähitunnit. Olispa jo kesäloma.

- Neuvolan täti kävi maanantaina mittailemassa neitykkää ja kiitokseksi oli joutua pissahyökkäyksen kohteeksi. Ehti väistää. Painoa tullut hyvin ja 11 päivän iässä Lempi painoi reilu 100 grammaa enemmän kuin syntyessään.

- Kahden viikon iässä, eli tänään, aletaan mukuloille antaa D-vitamiinia tippoina, koska täällä ydintalvessa ei aurinko paista ja kesälläkin sataa. Vatsavaivoja uhmaten korkattiin tänään Minisun-pullo ja nyt jännätään että kuinka tarpeeseen tulee tänään apteekista varuiksi haetut Relatipat. Eipä tulis!

- Oltiin tiistaina vauvakuvassa Seppälässä. Äidin kutoman peiton lisäksi otin rekvisiitaksi mukaan kaikki edustuskelpoiset synnytysruusut ja -orkideat. Huomenna saadaan koevedokset enkä KESTÄ KUN NE ON VARMAAN NIIN IHANIA ETTÄ HALUAN NE KAIKKI!!! 

Riimittelen Lempille tyyliin "Lempi oli puussa, ei oo Lempillä hampaita suussa" jne. Hänen ylhäisyytensä havahtuu päikkäreiltä sen verran, että raottaa toista silmäänsä juuri tarpeeksi voidakseen todeta, että siinä on tosiaan vain äiti, eikä <3<3maailman ihanin äiti <3<3, ja sulkee sen sitten jatkaakseen nukkumista. Huokaus.

Naistenpäivä jatkukoon neidin päikkäreiden ja mamman suklaakooman merkeissä. Onnea kaikille misukoille! Naiseus is best!

Sektiokertomus

Torstaiaamuna 22.2. köröteltiin rapsakassa 20 asteen pakkasessa kohti sairaalaa. Meidät oli kutsuttu saapuvaksi puoli seitsemältä ja ilmoitettu, että päästäisiin ensimmäisinä leikkuriin. Autossa oli sekavat tunnelmat: jännitti, odotutti, ja toisaalta oli vähän pöllämystynyt siitä, että tässä sitä nyt yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen ollaan ihan tosissaan menossa synnyttämään meidän lasta.

Ohjeiden mukaisesti olin edellisiltana kahdeksalta täräyttänyt peräruiskeen ja ottanut pari vatsaa tasapainottavaa nappia, ja puolesta yöstä eteenpäin täyspaastonnut leikkausta varten. Mun etukäteen pumppaamat maidot olivat jäisinä kylmäpussissa ja pillimehut painoivat sairaalakassissa. 

Jukka tiputti mut ensin sairaalan pääovelle ja kävi sitten heittämässä auton parkkiin. Minä seisoskelin aulassa kylmäkassi kädessä ja odottelin, katselin muita sairaalaan saapuvia ihmisiä ja mietin, että mitähän he ovat tulossa tekemään. Näkevätkö he minusta, että minä saan tänään lapsen?

No ihan vähä innoissaan! 

Jukka tuli ja hississä otettiin innostuneina peiliselfieitä. Osastolla meidät otti vastaan hoitaja, joka ohjasi meidät pikkuruiseen yhden hengen huoneeseen jossa oli oma vessa(!!!) ja suihkutila (!!!!!!!). Mitä ihanaa luksusta! Oma sairaalahuone! 

Jukka sai tummansiniset leikkaussalivaatteet jotka päällä se näytti ihan Greyn Anatomiasta tulleelta (pinkki tukkaverkko vähän pilas), minä upean selästä avoimen leikkauskaavun ja muovisen potilasrannekkeen, jotka päällä näytin ihan kamalalta. Lisäksi ennen saliin siirtymistä laitettiin katetri ja kanyyli. Synnytyslääkäri kävi esittäytymässä, jonka jälkeen kätilö ja hoitaja lähtivät lykkäämään sänkyä kohti leikkaussalia. 

Leikkaussalissa oli kamalasti väkeä ja mua rupesi nopeasti tärisyttämään. Jukkakin kaapattiin jonnekin sivuhuoneeseen... Sain happiviikset ja luultavasti jotain tehokasta rauhoittavaa suoneen, ja sitten anestesialääkäri alkoi laittamaan spinaalia. Ekalla yrittämällä säpsähdin kun neula nikamissa liikahti ja vähän hätkähdin, minkä vuoksi puudutuksessa onnistuttiin vasta toisella kerralla. Spinaalin laitto itsessään ei ottanut kipeää mutta tuntui aika epämiellyttävältä, kuin joku mato olisi kaivertanut tietä luun sisällä. Lisäksi valtava maha vaikeutti selän kaartamista optimaaliasentoon. Koko toimitus oli ohi muutamissa sekunneissa ja jalkoihin levisi ihana lämpö. 

Leikkaus aloitettiin kun oltiin varmistuttu siitä, että tunto oli alakropasta kadonnut.  Jukka oli urheasti vieressä ja yritti saada mun ajatuksia muualle puhumalla jostain, mistä nyt jälkikäteen mulla ei oo mitään muistikuvia. Sen sijaan muistan oikein hyvin, miten edellisen leikkauksen jäljiltä jääneiden kiinnikkeiden leikkaaminen kuulosti ihan siltä, kuin joku olisi saksinut paksua paperia :D 

Matkamuisto

Pari minuuttia leikkauksen alkamisesta mahasta selvästi jotain kaiveltiin, koska heiluin sivulta toiselle leikkauspöydällä, ja pian sen jälkeen ilmoitettiin tytön syntyneen ja 08:11 kuultiin Lempin ensirääkäisy. Anestesiahoitaja itki, kätilö näytti Lempiä mulle, ja sitten he Jukan kanssa siirtyivät viereiseen huoneeseen puntaroimaan tyttöä ja duunailemaan kaikkea, mistä mulla ei oo ihan tarkkaa tietoa. Ilmeisesti jotain K-vitamiinia siellä on tykitetty ja sitten pyyhitty enimmät mähmät veks. Sillä välin mulla putsattiin kohtu ja vastaontelo, ja aloiteltiin mahan umpeen ompelua. Juttelin yhden hoitajan kanssa samalla, ja todettiin toisillemme olevamme tässä tilanteessa molemmat ensimmäistä kertaa :D Toi vatsaontelon putsaaminen tuntui villiltä, ihan siltä miltä nyt voi tuntua kun joku sisältäpäin pyyhkii ja hoonaa tossa pallean alla. Mutta ei onneksi tullut huono olo! 

Lempi saatiin putsattua ja sitten sitä oltiinkin jo kovaa kyytiä tuomassa mulle rinnalle. Paitaa ja peittoa päälle ja sitten onnistunut ensimmäinen imetys heti salissa. Samassa asetelmassa meidät rullattiin kolmen vartin kuluttua heräämöön, josta jatkettiin takaisin synnyttäneiden osastolle kun tunto palasi jalkoihin ja kaikki oli muutenkin ok. Ei paljo oo muistikuvia näistä ajoista, mutta joitain tunteja siinä meni. Heräämössä oli Lempin ja Jukan lisäksi kätilö, kätilöopiskelija ja heräämön hoitaja.

Heräämötunnelmia. Muistin, että olis ollut tummat seinät, mut valkoiselta näyttäis.

Osastolle paluun jälkeen aloin ottamaan kolmesti päivässä Voltaren+ParaTabs -komboa. Istuin sängynlaidalle syömään iltapalaa jo samana päivänä, ja perjantaina katetrin poiston jälkeen pääsin nousemaan ylös ja käymään vessassa, sekä myöhemmin illalla myös suihkussa. Toipuminen operaatiosta on mennyt naurettavan hyvin, eikä mulla nyt viikko leikkauksen jälkeen ole oikeastaan lainkaan kipuja. Pahinta olivat pari ekaa päivää, kun sängyssä kääntyminen oli niin tuskaisaa ja sitä kuitenkin piti tehdä kun Lempin kanssa kahdestaan meidän yksiössä maattiin, mutta heti kun vain pääsin jalkeille niin toipuminen lähti pikakelauksella eteenpäin.

Kotiinlähtöaamuna Lempi oli mammaa vähemmän tunnelmissa.

Mä nautin sairaala-ajasta täysillä. Siellä synnyttäneiden osastolla on niin maaginen tunnelma: aika on pysähtynyt ja ulkomaailma kadonnut. On vain minä ja vauva (ja olympialaiset). Ja sängyn viereen tuotu ruoka ja puhtaat lakanat. Ja se kahvikello mitä ne kolisutti kun oli ruokaa :D

Kotiutumislupa saatiin lastenlääkäriltä jo lauantaina, mutta halusin kuitenkin jäädä vielä yhdeksi yöksi nauttimaan tuosta kuplaelämästä, kun sitä tuskin toista kertaa tulen enää kokemaan. Worth every penny! Skipattiin perhehuonetarjous, koska Jukka sai viettää meidän kanssa osastolla aikaa niin paljon kuin halusi. Olisi saanut patjankin lattialle, mutta todettiin, että ehkä parempi mennä yöksi kotiin niin ei Saulikaan tarvi erikseen hoitopaikkaa.

Yön pikkutunneilla yks beibi.

Voin varmaan puhua meidän kaikkien kolmen puolesta kun sanon, että meille jäi sektiosta ja koko sairaala-ajasta aivan älyttömän hyvä fiilis ja kaunis muisto. Vaasan keskussairaalan torstainen sektiojengi ja koko mammaosaston henkilökunta oli kyllä niin puhdasta kultaa, että en tiedä miten heitä pystyisi kiittämään siinä määrin kun kuuluisi. Itselle jäi lämmin ja pörröinen olo, sekä hoitajien kannustuksen ja positiivisuuden ansiosta sellainen tunne, että vaikka hälytysnappia ei kotona sängyn vieressä olekaan, niin kyllä me pärjätään.

Kotia kohti! Kiitos VKS!

Ps. Pidätän oikeudet asiavirheisiin. Muistikuvat ovat heikkoja, mutta tuntuvat siltä että ovat totta :D 

Hän on täällä

Terveisiä maailmasta, jossa vuorokaudessa ei ole tunteja ja päivät sulautuvat toisiinsa niin, että niiden vaihtumista tuskin huomaa. En ole ihan varma onko tänään maanantai vai tiistai. Kuulemma tiistai :D (tästä tarkimmat ehkä huomaavat, että tätä tekstiä on kirjoitettu aika monta päivää)

Hän yhden päivän ikäisenä

Ihana menninkäispötkylä Lempi syntyi tasan viikko sitten torstaina ja kotiuduimme sunnuntaina sairaalasta. Sen jälkeen päivät ovat koostuneet nukkuvan tytön tuijottamisesta, Saulin "hieman" liian kovan vauvatärinän sietämisestä, ja perusjuttujen opettelemisesta: pitääkö vauva röyhtäyttää kun se on syötetty jos kukaan (lue=neuvola) ei ole siitä erikseen maininnut? Pitääkö topsypuikko kastaa keitettyyn veteen vai sopiiko hanavesi? Onko Lempi tosiaan maailman kaunein lapsi? Voiko vauvan herättää, vaikka ei periaatteessa tarvis, mutta kun on jo ikävä? Onko tuo ihanuus todellakin mun?

Joihinkin kysymyksiin oon hakenut apua Googlesta: "imetys verta nännistä", "maidonnousu voiko rinta räjähtää", "koira vahtii vauvaa", "vauvan nimi maistraatti", "sektio kohtutulehdus oireet", "maidonnousu kaali", "viikon vanha imetystiheys", "mistä tietää riittääkö maito", "imetys takanoja", "imetys sattuu", ynnä muita yhtä trendikkäitä hakusanoja. Imetys on Käpälämäellä päivän sana ja Imetyksen Tuki Ry:n olemassaolo on lakannut ihmetyttämästä ensiodottajaa... Vaikka toisesta rinnasta tirahti alkuviikosta veret ja oikean imuotteen löytäminen on ollut haastavaa, niin sekin alkaa nyt hiljakseen sujua. Ei ainakaan tarvi enää purra harsoa ensi-imaisulla :D

Sauli on ottanut isovelitehtävän Erittäin Vakavasti

Kaikki on mennyt vähän liian hyvin, ja kun sanon vähän liian hyvin, tarkoitan sitä, että oon saanut öisin nukkua vain parilla herätyksellä, että Jukka on maailman paras poikakaveri ja isä, ja tietty että Lempi on ollut helppo kun mikä. Päivät kuluvat nukkumisen ja syömisen merkeissä, kunnes illalla kymmenen aikaan hän avaa maagiset silmänsä ja suo meille useita kymmeniä minuutteja tuijotteluaikaa. Voisin katsoa niitä silmiä ikuisesti, vaikka vähän häiritsee kun ne välillä pyörivät päässä kuin hedelmäpeli.

Ruttunaama ja Tea 2.0 lähdössä sairaalasta kotia kohti

Vaikka hormonimyrsky on jättänyt tulematta enkä tiristä itkua 24/7, niin on tää kertakaikkisen ihmeellistä aikaa. On hassua miten ihan kaikki muu on menettänyt merkityksensä tai ainakin muuttunut toissijaiseksi nyt, kun tuo olematon ihmisen alku on konkreettisesti tuossa. Ja on ihana löytää itsestään sellaisia puolia joiden olemassaolosta ei ole ollut tietoinen aikaisemmin: että minäkin osaan olla äiti ja että mustakin löytyy kaikki se rakkaus ja huolenpito minkä tuo menninkäispötkylä ansaitsee. Lempin lisäksi torstaina syntyi siis odotusten mukaisesti myös uusi Tea 2.0 :)

Aivotoiminnan lamaantumisesta kertoo se, että oon kirjoittanut tätä postausta todellakin kolme päivää. Sekava tunne, kun pää sanoo että kaikki on ok ja ei sun oo väsy ja kyllä sä oot nukkunu, niin kroppa on ihan kuin junan alle jäänyt ja sitte tää järkevien lauseiden muodostaminen on välistä hankalaa. Naurattaa mun ja Jukan kommunikointi, kun lauseet kyllä aloitetaan hienosti, mutta niiden loppuun saattamisen kanssa on haasteita, ja välillä suusta tulee vain jotain tolkutonta mongerrusta. Kuulin kaverilta eilen, että The Väsymys iskee joskus kolmannen viikon nurkilla. Ehkä sitten tää kierroksilla käyminen tasaantuu ja pystyn taas nukkua esim. päikkäreitä, jotka tällä hetkellä ovat sula mahdottomuus: silmät on kuin lautaset vaikka kuinka yrittäisi rentoutua. Hormonit, I salute you!