Viimeinen neuvola ja vatsan ennakkokaipuu

Kotiuduin juuri viimeiseltä (!!!!!!) neuvolakäynniltä ennen mukulan syntymää, ja vähän tietty jää kaivelemaan, ettei 100 kilon kerho mennyt edes erityisoptimistisesti ajateltuna lähellekään rikki. En siis pääse heittämään perinteistä läppää siitä, että minkä painoisia siellä neuvolassa punnitaan. Dämit.

Viime käynnistä (2vk sitten) muutosta painossa + puoli kiloa, vatsassa +1cm (jäätiin sf-mitassa keskikäyrälle) ja verenpaineessa sen verran, että on ensimmäistä kertaa koko raskausaikana hintsusti koholla. Lempi on pysynyt oikein päin ja laskeutunut, mutta jäi vähän epäselväksi että onko pää kiinnittynyt vai ei (no en tiiä mitä mä sillä tiedolla edes muka teen, kun en tiiä mitä se tarkottaa :D). Hermot hänellä meni jokatapauksessa vatsan paineluun, eikä sf-mittauksesta meinannut tulla mitään kun hän laittoi mun sisuskaluja uuteen järjestykseen.

Onpa hassua että raskausajan neuvolat oli nyt tässä. Vielä hassumpaa, että koko raskausaika alkaa olla tässä. Sektiopäivään on reilu kaksi viikkoa (!!!!!!!!!!), ja vaikka mulla on ollut marraskuusta asti ihan täyspäiväisesti aikaa sisäistää tämä tuleva elämänmuutos, niin silti se nyt tuntuu tulevan vähän ihan puskista. Siis meillä on kahden viikon päästä LAPSI. Ei voi pitää paikkaansa! Enhän mä oo yhtään valmis! Täällä on KAIKKI KESKEN ja mun pitää laskea matikkaa ja aikuistua ja tapakasvattaa Saulia ja järjestellä Lempin huonetta ja nauttia elämästä ja nukkua myöhään ja fiilistellä tätä mahaa ja ja ja...

Fiilistellä mahaa. Kuvitelkaa, että musta on tullut se ihminen, joka yön pimeinä tunteina (ja viime aikoina päivän valoisinakin) pitelee käsiä tässä vatsalla ja kyynelehtii hiljaa kun pian tää pallo on poissa. Siis ihan tosissaan nytkin kun vain ajattelen asiaa niin mua alkaa itkettää :D Raskausvatsa on ollut parasta mitä mulle on kropallisesti koskaan tapahtunut (raskaustissitkin olis muuten, mutta kun ne on myös verisuonitissit = yök) ja oonkin nauttinut tästä ajasta pitämällä puoli vuotta pääsääntöisesti tiukkoja mekkoja, joissa tulee erittäin selväksi se, että vaikkei vatsa kiristänyt jenkkakahvoja veks, niin etupuolen läskimakkarat se kadotti. Mikä vapaus olla puoli vuotta vetämättä vatsaa sisään! :D Mikä ihana naisellisuus ja ylpeys omasta kropasta!

Ja onhan sitten ne Lempin liikkeetkin. Kun ne oli aluksi niin pieniä ja hentoja, että niitä tuskin erotti. Mietitytti lähinnä, että onko nyt lapsi vai ilmavaivat:D Tänä päivänä raskausviikolla 37 ei jää kyllä epäselväksi että mikä siellä liikahtaa, ja onneksi nyt loppua kohti liikkeet tuntuvat koko ajan vähän epämukavammilta. Niin ei sitten tuu niitä ikävä.

Paitsi että TULEEPA JA IHAN HELVETIN IKÄVÄ TULEEKIN! *kyynelvirta*

Yhyy luonto miksi teet mulle nämä hormonitemput? Tahtoisin vain nauttia viimeisistä päivistä, mutta vuoksesi vaivun murheen alhoon!

Laitetaan loppuun päivän positiiviset ettei mee ihan itkuksi:
+ Voitettiin perhevalmennusillassa Paapiin vai Piipaan vai mikälie body ja pipo! Kerrankos sitä onni suosii kun apajilla on meidän lisäksi vain kaks muuta. Winning!
+ Sauli jäi ekaa kertaa yksin vapaaksi olkkariin kun lähdin neuvolaan, normaalisti on siis kodinhoitohuoneessa, koska kiintokalusteiden ja kaiken irtonaisen järsiminen. Jostain syystä halusin elää reunalla ja antaa tälle päivälle mahdollisuuden jäädä historian kirjoihin. No kuinkas ollakaan niin mua ei palatessa ollut vastassa viirivehkamyrkytyksen kourissa tärisevä tuholainen, vaan hyvin hyvin unelias päikkäröijä. Minä <3 Sauli. Tajusin myös just miks mun verenpaine ehkä oli vähän koholla.....
+ Vaikka mun piti herätä yhdeksältä, niin tavallaan nukuin kuitenkin yhteentoista, mutta pääasia ettei mennyt kahteentoista!
+ Oon menestyksekkäästi koko päivän unohtanut yrittää saada maitoa pihalle näistä tisseistä. Jep, you heard me, LYPSÄMINEN on mun uusi normaali.

Kirpakkaa loppuviikkoa tyypit! <3