Torstai on uusi perjantai

Eipä mennyt hukkaan eilinen sektioinfo! Keskustelun alku hoitajan kanssa:

Hoitaja: "Noniiin.... Silloin torstaiaamuna sitten voitte saapua tänne osastolle puoli seitsemän aikaan."

Minä: "Ei, kun siis, meillä on perjantaina sektiopäivä."

Hoitaja: "Siis eeeeikö teille ole kukaan ilmoittanut, että perjantain sektiot on kaikki siirretty torstaille??"

Minä: "Öööö....MITÄÄÄÄÄ!!??"

Eli YLLÄTYS! Sektio onkin HUOMENNA, ei perjantaina. Tuntuu ihan siltä, että christmas came early this year:D Ainakin Jukan ilmeen näkemisen muodossa, koska hän näytti vaipuvan johonkin shokkiin kuultuaan hoitajan sanat :D Mun huudon varmaan kuuli koko kerros :D

Viimeisen raskausviikon pullaposkimutsi

Tänään makasin sängyssä puoleen päivään olympialaisia katsellen ja raskausmahaa fiilistellen. En malta odottaa että pääsen tästä särkypallosta eroon ja että pystyn taas toimimaan normaalisti, sitomaan kengännauhat ja kaikkea! Mutta on se silti vain kamala ajatus että huomenna tätä ei enää oo. Ihan kauheeta! Mun turvarengas! Taas saa pakata piukat minimekot takahyllylle odottelemaan parempia aikoja, jotka luultavasti ei koskaan ihan heti palaa :D Ikuisuusdieetit odottavat, ja mikä kamalinta: LIIKUNNAN HARRASTAMINEN LAIHDUTUSTARKOITUKSESSA. *kyyneleet*

Huminanalle odottelee kitisijää

Huomenna on luvassa aikainen herätys, kun synnärillä pitää olla jo kukonlaulun aikaan. Päästään kuulemma ensimmäisenä leikkuriin, mikä on ihanaa, koska sitten ei tarvi notkua tuntikaupalla osastolla tyhjällä mahalla ja sen myötä kiristyvällä mielellä. En tunne vielä mitään jännityksen tai odotuksen fiiliksiä, mutta uskon sairaalaan pääsyn käynnistävän kunnon tärinät. Kanyylit ja katetrit ja spinaalit ja kaikki. Voi kauheeta. Onneksi Jukka on mukana, muuten vois jännittää vähä liikaa ja päätyisin taas vääntämään paniikkiräkäitkua niinku munasolupunktiossa viime keväänä (lääkäri kyllä sillon lohdutteli, että mulle annettu rauhoittavakin itkettää. Tiiä sitte, olikohan se vain mukava?). TYKSissa ei saanut mies tulla punktioon mukaan, mutta onneksi siellä oli ihana nuori hoitajatyttö joka pyyhki mun kyyneleitä operaation aikana <3

Tänään pitäisi vielä töötätä pylleröön 1kpl peräruiskeita sairaalasta saatujen valmistautumisohjeiden mukaisesti. Ai että, ihanaa. Mikäs se tekis paremman keskiviikkoillan kun oikein KUNNON pytynräjäytys. Sitten sairaalakassin kanssa panikoimista ja viimeistä kertaa saunomista, jonka jälkeen kaksin käsin ruoan vetämistä, koska puolen yön jälkeen ravinto on kielletty. Lisäys: kiinnostais logiikka sen takana, että suoli pitää tyhjentää 20:00, mutta sen jälkeen saa vielä mättää ruokaa neljä tuntia. Eikö se kympiltä vedetty pizza oo kuitenkin aamuseiskalta jo luukulla?

Niin ja tietenkin pitää vielä pumpata! Oon vihdoin saanut maitohanat auki (joo oikeesti yli säälittävää, mutta tulee sitä enemmän ku ennen) ja voinkin nyt paljastaa teille salaisuuteni: Sohvaperunat YLE Areenasta. Se herkistää mun hoivapuolen ja saa tavaran liikkeelle. Aamulla toimi kyllä miesten parisprinttikin, mutta en uskalla jinxata iltoja ja vaihtaa Sohviksia pois. Eilen illalla saaliiksi tuli hämmästyttävät 4 milliä, ja tänään aion parantaa!
On muuten vähä inhottavan väristä toi. Mä luulin, että maito on aina valkoista....

Että tämmöstä tällä kertaa: raskaana oleminen jaksaa edelleen yllättää. Toivottavasti yllätykset oli kuitenkin tältä erää tässä, eikä esim. Lempi paljastu huomenna sittenkin pojaksi (niinkuin ekassa ultrassa luvattiin, jonka jälkeen Lempi oli rakenneultraan saakka Lemmy)(tää ois kyllä oikeesti kauheeta! Saako poikalapsen palauttaa??) tai aamulla auto jätä rapsakassa -20 pakkasessa käynnistymättä. Transporter! Luotan sinuun!

Kohti huomista ja sen yli!

39+0

Raskausviikot paukkuu viimeistä kertaa tänään, ja edeltänyt viikko on ollut tähän astisista raskain. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi moni mamma mieluummin synnyttää kuin kantaa tätä jättimahaa mukanaan enää päivääkään pidempään. Kyllä kuulkaa alkaa paikat prakaamaan! Sitä luuli, että sukkien pukeminen oli kuukausi sitten vaikeaa, mutta se oli vasta alkusoittoa. Tällä viikolla lähtökohtaisesti kaikki ottaa kipeää tai tuntuu vain todella epämukavalta. PAITSI kylkiasento vartalotyynyn ympärille kietoutuneena, mikä on parasta.

Kuluneen viikon pääasiat:

1. Lypsäminen ja pumppaaminen.
Kyllä. Luitte oikein. It's happening. Suoritan rintarääkin varmasti kaikkien hygieniasääntöjen vastaisesti vessassa. Istun pytyllä tiukassa etukenossa, tuskanhiki otsalle uhkaavasti nousten ja vääntelen pumppua kaikkiin mahdollisiin kulmiin saadakseni tiristettyä edes jotain ruiskuun imaistavaa rinnasta pihalle. Välillä suoristan selkää ja katson itseäni peilistä silmiin: tässä sitä ollaan. Tämä on uusi normaali: irtoamispisteessä olevat nännit ja vaimeat tuuletukset kun ruiskuun päätyy enemmän kuin puoli millilitraa mölöä. Nännirasvan levittäminen pieni irvistys naamalla, koska sattuu. Nää on asioita joista Jukka yrittää urheasti pysyä epätietoisena, mutta ihanasti kuitenkin aina kysyy, että miten meni :D

Weapon of choice

2. No **TTU KUN KAIKKI OTTAA KIPIÄÄ JA KAIKESTA HENGÄSTYY!!!

3. Turvotus is here. Istuin yks päivä tässä sohvalla (vaihteeks) ja nostin jalat leveässä haara-asennossa sohvapöydän reunalle. Heiluttelin varpaita ja tajusin, että jalkapöydän luut ja jänteet ovat kadonneet, ja jäljellä oli vain tasainen paksu limppu. Viime yönä heräsin siihen kun sormia särki. Alkaa pelottamaan, että loppuviikosta joudun käymään kaupassa Crocsit jalassa *kauhunaama*.

4. Lapseni yrittää tunkea väkisin vaginaani ja se sattuu. Kohtuhirviö, formerly known as Lempi, päätti joku ilta sitten ilmeisesti syntyä. On sitten hämmästyttävät voimat tommosella päättäväisellä vauvan alulla, kun kiukulla vain yrittää kairata alemmas vaikka painoin molemmin käsin bikinirajan alapuolelta vastaan. Juili ja vihloi ja säkenöi, mutta ei paljo pikkumuijaa haitannut äidin kärsimykset kun päämäärä oli selvä, eli mahdollisimman alhaalla ja mahdollisimman ahtaasti. Lopulta luovutti onneksi, koska syntyminen ei vielä ole vaihtoehto.

5. Viimeinen kouluviikonloppu on suoritettu kunnialla ja puurakenteidenkin tentti hoidettu! Kiitos Lempi, että pysyit sisällä, etkä aiheuttanut kiusallista tilannetta luokassa, kun vedet hulahtavat lattialle ja joudun miettimään, että pitääkö mun nyt siivota ne pois ennenkuin voin lähteä kahtasataa synnärille.

6. Jukka on pidellyt lomapäiviä ja napuloinut mm. saunan valmiiksi. Miten ihanaa päästä omaan saunaan! Saulikin on tästä ollut hirveän innoissaan, ja meillä on ollut ihan ongelmia saada sitä poistumaan ylälauteelta kun hengailee siellä lämpöhalvauksenkin uhalla. Jos joku tietää, voiko koira tietoisesti tehdä itsemurhan saunassa, niin kertokoon nyt. Muussa tapauksessa Sauli saa jatkossa saunoa mielensä mukaan ja minä suljen lämpöhalvausriskin mielestäni.

Hän mököttää, koska häntä ei vielä päästetä saunaan joka vasta lämpenee.

Jukan aktiivisuus on pahentanut mun morkkista oman jaksamisen suhteen. Niin saakelin ärsyttävää kun ei pysty tehdä yhtään mitään ja kaikki jää toiselle, maailman huonoin laiskapaskaomatunto. Mutta minkäs teet kun ei mihinkään pysty. Oon lisäksi aika huono pyytämään apua, mutta onneksi Jukka on ollut siis niin ärsyttävän ihana, että ei siltä oo tarvinnut paljoa pyydellä kun se on ollut niin oma-aloitteinen kaikissa paskahommissakin, kuten Saulin iltapissatuksissa.

Tuleva äiti on napuloinut kasaan vain Lempin vauvakirjaa.

7. Tää on viimenen kerta *lisää tekeminen tai muu asia* ennen Lempin syntymää.
Tää varmaan pahenee ens viikon aikana, mutta oon nyt jo ehtinyt joka käänteessä ajattelemaan näinkin lopullisesti, että nyt teen sitä ja tätä viimeistä kertaa. Viimeinen kerta koulussa ennen Lempiä, viimeinen sunnuntaiaamu ilman Lempiä, viimeistä kertaa kahvilla likkojen kanssa ennen Lempiä, viimeinen vapaa viikonloppu ennenku Lempi on täällä. Koulusta lähtiessä totesin luokkakavereille, että see you on the other side.
No aika selvä juttu että ajattelen tähän astisen elämäni päättyvän sektiopöydällä ja niinhän se tavallaan tekeekin, tai ainakin muuttuu semitotaalisesti. Ja niin muutun minäkin: leikkaussalista kärrätään ulos eri ihminen kuin joka sinne tuotiin sisään, ja se on ihan jees! Se uusi Tea ei toivottavasti loputtomasti ikävöi niitä kaksin vietettyjä sunnuntaiaamuja, toisin ku tää nyky-Tea ihan jo varuiks ennakkoon ja tosi paljon :D

Viikon kuluttua hän on täällä

Mun ja Lempin diili näyttää pitävän sen suhteen, että hän ei ala syntymään ennenkuin saan tämänpäiväisen puurakenteiden tentin tehtyä. Tuossa äsken tenttimateriaalia epätoivoisesti selatessani tajusin, että sektioaika on tasan viikon päästä. Ensi viikolla tähän aikaan meitä on siis kahden sijasta kolme kolmen sijasta neljä!

Ajatus on yhtä aikaa sekä jännittävä, että kauhistuttava. Sitä vois luulla että kun tässä ei oo neljään kuukauteen tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin kypsytellyt tulevaa mukulaa, niin olis siinä samalla ollut aikaa saada oma pää jollain tasolla mukaan prosessiin. Mutta ei. Sieltä se silti tulee, lapsi. Yhtä epäuskottavaa kuin 9 kuukautta sitten testitikkuun ilmestynyt plussa.

Eilen aamulla erehdyin pyörittämään isompaa kelaa omista fiiliksistä. Mammaryhmässä kanssaodottajat pursuavat kärsimättömyyttä: mukulan syntymää odotetaan malttamattomina ja synnytyksen käynnistymiseksi on otettu kaikki keinot käyttöön. Kaikki ovat niin ihanan innoissaan jo syntyneistä vauvoista ja pursuavat rakkautta ja ihanaa äitiyttä. Oon niiiiiiin kateellinen.

Itselläni tuntemukset on välillä tosi ristiriitaisia. Vaikka onkin ihana ajatus että Lempi on pian ihan konkreettisesti tässä, niin silti ensi viikon perjantain sektiomerkintä kalenterissa saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Ei sillei haittais, vaikka tyyppi olisi tulematta vielä vaikka pari kuukautta. 

Toisten vauvakuplaeloa kadehtiessani tunnen samalla pelkoa siitä, että mitä jos kehitän päässäni jonkun vastareaktion Lempin synnyttyä. Jos se osastolla oleminen ja vauvan hoitaminen onkin ihan kamalaa ja tuntuu lähinnä siltä, että se pitäis olla jonkun toisen hommaa ja että mitä helvettiä mä siellä edes teen? Jos tulee semmoinen paniikki, että ei saakeli, tossa se nyt roikkuu ja mun on pakko olla tässä? Kenen idea tää oli? Haluan RAHAT JA ITSENI TAKAISIN! 

Mun suurin toive on, että pystyn pääsemään yli kaikista tunnelukoista ja hyppäämään koko touhuun niin täysillä, että oon just se vähän liian ällöttävä pastellinpinkki vauvannuuhkija, joka voi istua puoli päivää sohvalla ja vain tuijottaa sitä olemattoman kokoista ihmettä siinä vieressä samalla, kun hiljaiset kyyneleet valuu katkeamattomana vanana pitkin poskia ja rinnuksia ihan vain siksi, kun kaikki on niin hyvin ja oon niin oksettavan onnellinen. Ja vähä siksi, kun maailma on niin vaarallinen paikka. Ja siksi, että 15 vuoden päästä se pieni ihme jo vihaa mua yli kaiken enkä halua saa enää nuuhkia sitä ikinä. Yhyy!

Vaikka oma koppa on pikkasen sekaisin näin viime metreillä, niin odotan silti yli kaiken sitä, että Jukka pääsee vihdoinkin kokemaan tän pikkutyypin ihan oikeasti. Voi että siitä tuleekin niin kivaa! Hän sekoaa onnesta ja se on parasta! Ja heti toiseksi eniten odotan kotiutumispäivää ja sitä, että saadaan esitellä pikkusisko SAULILLE!! Voi voi voi voi miten innoissaan hän tuleekaan olemaan uudesta parhaasta kaveristaan! En kestä! :D Ihan mutkalla pyörii siinä kaukalon ympärillä eikä tiedä kuinka olis :D Eikä toivottavasti yritä esim. syödä Lempin naamaa tms.

Kaikki menee varmasti lopulta tosi hyvin. Olis vain ihanaa jos kaikki menis hyvin heti alusta, eikä tarvis omia fiiliksiä morkkistella jälkikäteen ja vaipua johonkin paska mutsi -maailmaan. Pitää järjestellä ajatuksia vielä kun ehtii, ja yrittää olla suorittamatta näinä viimeisinä VAPAUDEN PÄIVINÄ kun ei vielä tarvi murehtia mistään muusta kuin siitä, että onko jääkaapissa piimää ja voiko nänni revetä irti jos sitä pumppaa liian voimakkaasti. Nyt kamat kasaan ja nokka kohti koulua, ja viimeistä tenttiä ennen äitiyttä! IIK!

Viimeinen neuvola ja vatsan ennakkokaipuu

Kotiuduin juuri viimeiseltä (!!!!!!) neuvolakäynniltä ennen mukulan syntymää, ja vähän tietty jää kaivelemaan, ettei 100 kilon kerho mennyt edes erityisoptimistisesti ajateltuna lähellekään rikki. En siis pääse heittämään perinteistä läppää siitä, että minkä painoisia siellä neuvolassa punnitaan. Dämit.

Viime käynnistä (2vk sitten) muutosta painossa + puoli kiloa, vatsassa +1cm (jäätiin sf-mitassa keskikäyrälle) ja verenpaineessa sen verran, että on ensimmäistä kertaa koko raskausaikana hintsusti koholla. Lempi on pysynyt oikein päin ja laskeutunut, mutta jäi vähän epäselväksi että onko pää kiinnittynyt vai ei (no en tiiä mitä mä sillä tiedolla edes muka teen, kun en tiiä mitä se tarkottaa :D). Hermot hänellä meni jokatapauksessa vatsan paineluun, eikä sf-mittauksesta meinannut tulla mitään kun hän laittoi mun sisuskaluja uuteen järjestykseen.

Onpa hassua että raskausajan neuvolat oli nyt tässä. Vielä hassumpaa, että koko raskausaika alkaa olla tässä. Sektiopäivään on reilu kaksi viikkoa (!!!!!!!!!!), ja vaikka mulla on ollut marraskuusta asti ihan täyspäiväisesti aikaa sisäistää tämä tuleva elämänmuutos, niin silti se nyt tuntuu tulevan vähän ihan puskista. Siis meillä on kahden viikon päästä LAPSI. Ei voi pitää paikkaansa! Enhän mä oo yhtään valmis! Täällä on KAIKKI KESKEN ja mun pitää laskea matikkaa ja aikuistua ja tapakasvattaa Saulia ja järjestellä Lempin huonetta ja nauttia elämästä ja nukkua myöhään ja fiilistellä tätä mahaa ja ja ja...

Fiilistellä mahaa. Kuvitelkaa, että musta on tullut se ihminen, joka yön pimeinä tunteina (ja viime aikoina päivän valoisinakin) pitelee käsiä tässä vatsalla ja kyynelehtii hiljaa kun pian tää pallo on poissa. Siis ihan tosissaan nytkin kun vain ajattelen asiaa niin mua alkaa itkettää :D Raskausvatsa on ollut parasta mitä mulle on kropallisesti koskaan tapahtunut (raskaustissitkin olis muuten, mutta kun ne on myös verisuonitissit = yök) ja oonkin nauttinut tästä ajasta pitämällä puoli vuotta pääsääntöisesti tiukkoja mekkoja, joissa tulee erittäin selväksi se, että vaikkei vatsa kiristänyt jenkkakahvoja veks, niin etupuolen läskimakkarat se kadotti. Mikä vapaus olla puoli vuotta vetämättä vatsaa sisään! :D Mikä ihana naisellisuus ja ylpeys omasta kropasta!

Ja onhan sitten ne Lempin liikkeetkin. Kun ne oli aluksi niin pieniä ja hentoja, että niitä tuskin erotti. Mietitytti lähinnä, että onko nyt lapsi vai ilmavaivat:D Tänä päivänä raskausviikolla 37 ei jää kyllä epäselväksi että mikä siellä liikahtaa, ja onneksi nyt loppua kohti liikkeet tuntuvat koko ajan vähän epämukavammilta. Niin ei sitten tuu niitä ikävä.

Paitsi että TULEEPA JA IHAN HELVETIN IKÄVÄ TULEEKIN! *kyynelvirta*

Yhyy luonto miksi teet mulle nämä hormonitemput? Tahtoisin vain nauttia viimeisistä päivistä, mutta vuoksesi vaivun murheen alhoon!

Laitetaan loppuun päivän positiiviset ettei mee ihan itkuksi:
+ Voitettiin perhevalmennusillassa Paapiin vai Piipaan vai mikälie body ja pipo! Kerrankos sitä onni suosii kun apajilla on meidän lisäksi vain kaks muuta. Winning!
+ Sauli jäi ekaa kertaa yksin vapaaksi olkkariin kun lähdin neuvolaan, normaalisti on siis kodinhoitohuoneessa, koska kiintokalusteiden ja kaiken irtonaisen järsiminen. Jostain syystä halusin elää reunalla ja antaa tälle päivälle mahdollisuuden jäädä historian kirjoihin. No kuinkas ollakaan niin mua ei palatessa ollut vastassa viirivehkamyrkytyksen kourissa tärisevä tuholainen, vaan hyvin hyvin unelias päikkäröijä. Minä <3 Sauli. Tajusin myös just miks mun verenpaine ehkä oli vähän koholla.....
+ Vaikka mun piti herätä yhdeksältä, niin tavallaan nukuin kuitenkin yhteentoista, mutta pääasia ettei mennyt kahteentoista!
+ Oon menestyksekkäästi koko päivän unohtanut yrittää saada maitoa pihalle näistä tisseistä. Jep, you heard me, LYPSÄMINEN on mun uusi normaali.

Kirpakkaa loppuviikkoa tyypit! <3

Ensiodottajan kootut havainnot, osa 1

Tammikuun alussa rohkenin ensimmäistä kertaa ihmettelemään FB:ssa raskauden myötä mieleen nousseita kysymyksiä ja huomioita. Tässä niitä tuoreemmilla lisäyksillä.

- Miksei kasvava vatsa sittenkään näytä kiristävän mun jenkkakahvoja litteiksi niinku toivoin? 
-- Tätä ei ole tapahtunut vieläkään, vaikka kolkuttelen jo raskausviikkoa 37 eikä tää tästä varmaan enää hirveästi kasva. Toivo alkaa hiipua. Kysymystä vois laajentaa myös vähän pidemmälle, nimittäin siihen, että miten on mahdollista että pakarat jatkuu suorassa linjassa selän jatkumona? Eli on selkä, selkä, selkä, ja sitten yhtäkkiä vako. Missä se kaari on? Siellä kuuluis olla kaari. Onneks sitä pystyy vähä feikata kiristämällä tukivyöllä selkäläskejä sopivaan kohtaan.

- Mitkä ruoka-aineet EI närästä? 
-- Sain vinkin, että hunajameloni. Harmi vain että se maistuu ihan perseelle ja syön mieluummin vaikka Rennietä.

- Maailmasta löytyy kantoliinoista seonneiden naisten alalahko ja ne maksaa käytetyistä liinoista yli 400 euroa. Kuvitelkaa. 
-- Tämä ei lakkaa hämmästyttämästä mua!

llmeeni, kun ajattelen laihdutuskuuria tai 400 euron kantoliinaa

- Mites tää lihominen? Ajattelin laittaa kaiken toivoni imetysdieettiin, ja sen myötä kuulunkin yhtäkkiä porukkaan jota pelottaa ajatus siitä, että lapselle kelpaakin vain pullo. 
-- Sittemmin olen liittynyt FB:n imetystukiryhmään ja kolunnut läpi kaikki kauhukertomukset verta oksentavasta vauvasta ja siitä, kuinka imetyskivun kyllä kestää kun laittaa harson suuhun ja polkee jalkaa lattiaan. Kuulostaa siis ihan saakelin kamalalta mutta who am I kidding, kyllä se lenkille lähdön voittaa!

- Tää on vissiin sitä turvotusta kun reiteen jää vaalea käden kuva kun puristan sitä hetken. Auttaakohan tähän joku vai kuuluuko diiliin?
-- Nykyisin mulla jää lakanan kuvat joka paikkaan jos makaan paikallani yli puoli minuuttia. Jaloissa myös esiintyy epäilyttäviä punertavia alueita, eikä iltaisin jää epäselväksi missä kohtaa sukan varsi loppui. Ei paljo kiinnosta enää että mikä tähän auttaa, tuokaa lisää sipsiä! 

- Naamaki ihan turvonnu. näytän kamalalta. kuuluu diiliin!
-- Ei muutosta. Mulla on myös enemmän leukoja kuin koskaan ennen. MISSÄ SIPSIT VIIPYVÄT??

- Pitääkö olla huolissaan, kun synnärin jälkeisessä sairaala-ajassa eniten huolettaa se, että saanko katsoa rauhassa olympialaisia vai joudunko jonkun kitisevän urheiluvihaajan kanssa samaan huoneeseen?
-- Edelleen ajankohtainen huolenaihe. Tähän varauduttu pakkaamalla sairaalakassiin myös kuulokkeet ja läppäri.

- Nyt siellä varmaan joku jo alkoi kirjoittaa kommenttia tyyliin "kuule ei sua siinä vaiheessa paljo olympialaiset kiinnosta".
-- Ei kukaan kirjottanu, mutta varmaan hiljaa mielissään äitylit myhäili, että hehheh, ei toi ensikertalainen vielä tiedä mikä sitä odottaa. 

- Tilasin ekat imetysmekot netistä. Joku väärinkäsitys kun viidestä mekosta yks soveltuu tarkoitukseen. Oops. Pidän silti kaikki.
-- Ihan hyvähän niitä on olla jos sattuu jäämään tohon eteen oikein kunnon RÖLLYKKÄ. Jep, you heard me, sanoin sen ääneen. RÖLLYKKÄ. Tietänette millä sijalla se on mun inhokkisanalistalla.

Perhevalmennusillan saldoa

Eilen oli paikallisessa neuvolassa järjestetty rastimuotoinen perhevalmennusilta, jonne rohkaistuttiin lähtemään, vaikka alunperin oli tarkoitus jättää kaikki valmennukset väliin pääasiassa piirissä istumisen, synnytyshengitysharjoitusten ja esittelykierrosten pelossa.

Kannatti mennä! Meininki oli rento ja henkilökunta oli ihanaa, eikä meitä odottavia ollut paikalla kuin ihan muutama. Saatiin joka pisteeltä mukaan jonkunlaista paperia ja tietopakettia, joiden sisältö on sittemmin herättänyt itsessäni tuntemuksia.

Isäksi tulevan miehen huoneentaulu -lapussa huomioni herätti kohta 2:

" Harjoittele odotusaikana ruoanlaittoa, pyykinpesua, siivoamista, kaupassa käyntiä yksin ja vaatteiden silittämistä."

Öööö siis hetkinen.... "Harjoittele kaupassa käyntiä yksin". Onko tosiaan olemassa miehiä, jotka ei osaa käydä kaupassa yksin?? Oh lord. :D Haha, mua lakkas just haittaamasta että meilläkin miesrintamalla on koettu haasteelliseksi pyykkikoneen käyttö, enkä oikeestaan osaa silittää itsekään, koska todella: KAUPASSA KÄYNTI YKSIN. What?! :D Äkkiä ny harjotteleen miten laitetaan ostos korin kautta hihnalle ja kortti maksukoneeseen. Tsemppiä!

Imetyksen ensihetket -lapun infolaatikko otsikolla Vauva osaa:

"Hän ottaa katsekontaktia äitiin ja tutustuu myös rintaan katsellen ja kosketellen."

"Hän valmistelee rintaa ja itseään imetystä varten nuolemalla nänniä."

Voi ei :D Oonko ainut jota tämä PUISTATTAA? :D En mä halua että mun ihana prinsessa LIPITTELEE MUN NÄNNIÄ JA KATSOO SAMALLA SYVÄLLE SILMIIN! 

Äiti, minun on nälkä! Puolen tunnin ajanjaksolla kuvattu kuvasarja Lyydiasta, jolla on koko ajan enemmän ja enemmän nälkä. Sen näkee naamasta. Suosikkini on kello 18:52 naama:

"Lyydia hengittää nopeasti, känisee ärtyisästi ja kääntelee päätään hätäisenä puolelta toiselle. Äiti paijaa Lyydiaa, mutta kosketus ei rauhoita tätä enää. Kun äiti ottaa Lyydian syliin, hän "nokkii" äitiä päällään ja takoo tätä nyrkeillään."

Tää kuvaa myös mua nälkäisenä aika osuvasti (äidin tilalle vain Jukka), varsinkin jos ruokaa ei ole näköpiirissä ja tilanne kiristyy.

Hoida parisuhdettasi päivittäin:

"Eron hetkellä: Älä lähde aamulla tietämättä yhtä tärkeää asiaa puolisosi päivästä."

Jäi vähän epäselväksi miten toimitaan, jos puolison päivässä ei tapahdu mitään tärkeää.

"Kun palaatte yhteen: Puoliso, joka jo on kotona, tulee kotiin tulevaa vastaan ovelle, kuuden sekunnin suukko."

Riittääkö tähän, jos ovelle tulee vastaan jo kotona oleva kääpiöbullterrieri jolta saa varmasti useammankin kuuden sekunnin "suukon". En menis siihen väliin.

---------

Kaiken tämän ohella saatiin leikkiä sellaisilla real life -vauvanukeilla, jotka painoi about saman verran kuin se vastasyntynyt beibi tulee painamaan. Osaankin nyt mm. kylvettää vauvaa ja myös kääräistä hänet kapaloon, sekä pidellä tyyppiä sylissä ainakin kolmella eri otteella. Mielestäni ihan hyvin yhdelle illalle tämmöseltä rookielta! 

Mitä kaikkea pitikään

Havahduin tänään todellisuuteen: kuukauden päästä Lempi on jo varmasti täällä. Tai ainakin sairaalassa, mutta siis mun kehon ulkopuolella jokatapauksessa. Ihan oikeasti olemassa, eikä vain monottamassa kylkiluita ja punkemassa palleaa ruokatorvesta ylös.
Se tarkoittaa sitä, että oon tänään ollut raskaana 248 päivää. Tai mukamas raskaana, kun ne ensimmäiset viikot lasketaan jotenki ihan kuinka sattuu ja siellä laskuissa on mukana päiviä jolloin en todellakaan oo vielä ollut paksuna.

No kuitenkin.

248 päivästä oon ollut saikulla viimeiset 75, koska ruumiillinen duuni ja kasvava raskausvatsa ei oikein tulleet toimeen keskenään. Muistan elävästi kuinka aloin mielessäni laatimaan tehtävälistaa itselleni sen varalta, että pätkinä annettu sairasloma oikeasti kestäisikin äitiysloman alkuun asti. Melkein kolme kuukautta myöhemmin voidaan käydä tuo lista pikaisesti läpi noin niinku toteutumisen suhteen:

1. Öljyän keittiön tammitason uudestaan.
No se sitten jäi, kun siinä päällä on niin paljon tavaraa ja kuulin huhua että se pitäis hioakin sitte. Tossa se selän takana tuijottaa mua syyllistävästi, eikä päivääkään kulu etteikö se öljyäminen käy mielessä. Muttaku ne tavarat siinä ja olikohan se öljy itsesyttyvääkin vielä....

2. Järjestän kaikki kaapit ja nakkaan turhat kamat mäkeen/varastoon/kirpparille.
Osittainen onnistuminen: järjestin OSAN kaapeista. Mutta pääasiassa sillei, että siirsin tavaraa vain toiseen kaappiin. Lempille lohkes kodarin kaapeista tasan kaks hyllyä: toisessa on sen lakanat ja pyyhkeet ja toisessa liian isot talvivaatteet. Vieritän tästä epäonnistumisesta osasyyn kyllä Jukalle, koska pääasiassa niissä kaapeissa on jäljellä enää sen kamoja mitkä pitäis käydä läpi, enkä mä voi sen kamoja käydä läpi.

3. Käyn Saulin kanssa joka päivä metsässä ja se on ihanaa.
No tää ON IHANAA ja ollaan aika hyvin onnistuttukin, mutta marraskuussa oli vielä kauheen märät maastot niin se vähä rajoitti, ja nyt kasvava vatsa tulee viikosta toiseen yhä vähemmän toimeen liikkumiseen liittyvien asioiden kanssa (lue = käveleminenkin sattuu), niin meidän lenkit on jääny harmittavan lyhyiksi. Ja hitaiksi. Ihan näkee kuinka Saulilla välillä keittää kun se joutuu odotella perässä vaappuvaa ihmistä.

Eikös sekin lasketa lenkiksi, jos käy metsässä kaffilla?

4. Kahvittelen päivittäin milloin kenenkin luona.
Oikeestihan oon lähes täysin erakoitunu tänne Käpälämäkeen. Oon marraskuun jälkeen onnistunut hilaamaan itseni kahvipöytään ehkä viidesti, luultavasti nolla kertaa omasta aloitteesta. Ihan jännittää että miten mun yltiöoptimistisille MLL:n mammakahvilasuunnitelmille käy keväällä :D "Joo vitsi varmaan kivaa kun tapaa sitten muita mammoja!" vs. "Toisaalta vois vain laittaa sälärit kiinni ja olla käymättä suihkussa neljään päivään....Enhän mä ees tunne sieltä ketään."

5. Saan kaikessa rauhassa laittaa Lempille kaiken valmiiksi.
Kaikessa rauhassa on joustava käsite. Lykkäsin hankintojen tekemistä niin pitkälle, että Jukka otti jo asian puheeksi vetoamalla siihen, että mukulahan saattaa vaikka syntyä pian eikä sillä oo MITÄÄN valmiina. Kuukautta myöhemmin Lempin huone näyttää edelleen enemmän varaston ja toimiston yhdistelmältä kuin lastenhuoneelta, vaikka rullasin lattiaan värikkään räsymaton ja kaikkea. Ja maalasin lipaston (ks. kuva)!

Mamma laittamassa asioita valmiiksi. Sauli auttaa.

6. Oon supermutsi ja teen kaikkia ihania kasvissoseita valmiiksi pakastimeen, että niitä voi sieltä sitten vain niks naks tiputella lautaselle ja mikroon sulamaan.
Sanomattakin selvää että tämä ajatus muistui mieleeni vasta pari päivää sitten. Hehheh, soseita pakkaseen, kaikkea kans. Eihän se saa edes syödä niitä vielä herran aikoihin ja tarvin tilaa jätskille ja Saulin luille!

7. Luen kirjaston koko vauva- ja lapsitietohyllyn läpi. Kehityspsykologia kiinnostaa.
Luin yhden kirjan (Suuri suomalainen vauvakirja tms) ja sekin oli ihan liikaa, koska siitä mulle selvisi mm. se, että joskus istukka ei irtoakaan itsekseen vaan LÄÄKÄRIN PITÄÄ LAITTAA KÄSI VAGINASTA KOHTUUN JA RAPSUTELLA SE ISTUKKA SORMIN IRTI. Too much information, en lue enempää. Paitsi Vuoden Mutsi -kirjat, jotka on olkkarin pöydällä as we speak.
Kehityspsykologia ei enää kiinnosta, koska eikö lapsen kasvattaminen oo vähä niinku koiraa kouluttais? Been there, done that!

8. Käyn mammajoogassa.
Ihan ku jaksaisin lähtee jonnekin puolen tunnin päähän joogatunnille ähisemään muiden mammamahojen keskelle. Mulle riittää päivän asanaksi se, kun yritän saada yhdellä kädellä sukkaa jalkaan tai nähdä mitä sheivaan kun sheivaan.

9. Kiertelen kirppareilla ja ostelen Lempille kaikkea ihanaa.
Taisin käydä äidin kanssa kerran kirpparilla marraskuussa. En ostanut mitään.

10. Otan koulussa ylimääräisiä kursseja, kun kerrankin on oikeasti aikaa.
Hehheh, hyvä kun selvisin edes niistä suunnitelluista. Tänään palautin viimeisen tehtävän yhteen kurssiin joka loppui jo viime vuonna. Ollu vähä kiireitä täs.

Raskausaivot äärirajoilla.

11. Koulutan Saulista erikoistemppukoiran joka ei kalpene paimenkoirille palveluinnokkuudessa.
Lasketaanko se, jos Jukka on kouluttanu siitä erikoistemppukoiran? Se osaa nykyään mm. pyöriä! :D

12. Nukun. Nukun. NUKUN!
Kuinka ollakaan oon jossain onnistunut edes semihyvin. Mammaryhmiä seuraillessa on tullut aika selväksi, että oon onnekas unenlahjojeni suhteen. Ihan kuulkaa kevyesti menee joka päivä 10+ tuntia. Toki herään yhdeltä ja neljältä mennäkseni vessaan tai päästääkseni Saulin vessaan, kuudelta syömään aamupalaa kun Jukka lähtee duuniin, kymmeneltä ihan lopullisesti toettuani aamupalan aiheuttamasta verenpainetajuttomuudesta ja joka kerta kun pitää kääntää kylkeä, mutta jos ei kymmentä tuntia tule yössä täyteen niin väsymyskuolema iltapäivään mennessä on taattu.

Onneksi sairasloma on nyt ohi ja oon siirtynyt virallisesti äitiyslomalle alkaen tämän viikon maanantaista. Ja eikös se niin oo, että äitiysloman ensimmäinen kuukausi on ihan vain vatsan silittelyä ja sohvalla makaamista varten, ladataan niitä akkuja. Olen valmis lataamaan! Tervetuloa viimeinen raskauskuukausi!

Kuka mitä hä

Onpa jännittävää aloittaa kirjoittaminen ihan uudesta aiheesta. Mitä tähän nyt sitten..?

Moikku!

Kun Facebookin statusloota käy liian pieneksi, pitää laajentaa reviiriä. Mikäs sen luontevampaa kuin aloittaa puhtaalta pohjalta uusi blogi: ihana, turvallinen kotipesä, minne viikkojen ja kuukausien saatossa voi purkaa kaikki ne ihan typerimmätkin kysymykset ja havainnot mitä täällä uudessa ihmemaassa mieleen juolahtaa.

Musta on siis tulossa äiti. ÄITI! No en olisikaan arvannut kolmenkympin pyörähtäessä mittariin että tästä tilanteesta itseni vielä löydän, mutta niin se mieli vain kliseisesti muuttuu kun The One tulee vastaan. Yhtäkkiä olinkin, että no ilman muuta meille tulee lapsi!
Sen mukulan aikaansaaminen osoittautui kuitenkin odotettua suuremmaksi haasteeksi, ja petrimaljan kautta pari kertaa vauhtia haettuamme näytti raskaustesti vihdoin plussaa kesällä 2017.

Vähän sillei puolisalaa aloin seuraamaan vatsani kasvua peilistä. Aluksi tosi varovasti, kun jännitti ja pelotti ja hirvitti, mutta kuukausien kuluessa varmuus kasvoi ja lopulta sitä USKALSI USKALTAA tottua ajatukseen, että siellä se pikkumuija kasvaa menemään ja sitten yks kaks se jo syntyykin. Siis ihan pian! Ens kuussa! Siis tulee tänne meille! VAUVA!!!

Viime aikoina olen FB:n statuslootaan purkanut mieltäni askarruttavia vauva- ja odotusaiheisia kysymyksiä, koska mitäs muuta mä saikulla tekisin kun makaisin sohvalla ja miettisin, että montako liivinsuojaa mä tarvin, tai murehtisin, että mitä jos saankin sairaalassa jonkun kamalan kämppiksen joka ei anna mun katsoa olympialaisia öisin? :D On aika selvää että kysymykset tuskin ainakaan vähenee vauvan synnyttyä, koska en ihan oikeasti tiedä lapsista yhtään mitään, joten tässä sitä nyt sitte kirjoitellaan ja ollaan ihan julkisesti urpoja. Taas.

Oman sekoilun ohella tarjoan vertaistukea kaikille samassa tilanteessa oleville mistään mitään tietämättömille ensimutseille, jotka eivät naureskelun pelossa uskalla itse kysyä sitä kaikista typerintä kysymystä, tai pohtia ääneen vaikka sitä, että mikä on rintakumi.

Tervetuloa!

Ainiin ps. Ei tässä ekaa kertaa olla harhailemassa blogoslavian puolella: viimeisin päiväkirja löytyy edelleen julkisena ja sisältää ylä- ja alamäkiä nykyisen kotimme rakennusajoilta TÄÄLLÄ.

Pps. Ku oon tämmönen tehomimmi, niin nyt tätä voi seurata myös Facebookin kautta, TÄÄLLÄ.