Torstai on uusi perjantai

Eipä mennyt hukkaan eilinen sektioinfo! Keskustelun alku hoitajan kanssa:

Hoitaja: "Noniiin.... Silloin torstaiaamuna sitten voitte saapua tänne osastolle puoli seitsemän aikaan."

Minä: "Ei, kun siis, meillä on perjantaina sektiopäivä."

Hoitaja: "Siis eeeeikö teille ole kukaan ilmoittanut, että perjantain sektiot on kaikki siirretty torstaille??"

Minä: "Öööö....MITÄÄÄÄÄ!!??"

Eli YLLÄTYS! Sektio onkin HUOMENNA, ei perjantaina. Tuntuu ihan siltä, että christmas came early this year:D Ainakin Jukan ilmeen näkemisen muodossa, koska hän näytti vaipuvan johonkin shokkiin kuultuaan hoitajan sanat :D Mun huudon varmaan kuuli koko kerros :D

Viimeisen raskausviikon pullaposkimutsi

Tänään makasin sängyssä puoleen päivään olympialaisia katsellen ja raskausmahaa fiilistellen. En malta odottaa että pääsen tästä särkypallosta eroon ja että pystyn taas toimimaan normaalisti, sitomaan kengännauhat ja kaikkea! Mutta on se silti vain kamala ajatus että huomenna tätä ei enää oo. Ihan kauheeta! Mun turvarengas! Taas saa pakata piukat minimekot takahyllylle odottelemaan parempia aikoja, jotka luultavasti ei koskaan ihan heti palaa :D Ikuisuusdieetit odottavat, ja mikä kamalinta: LIIKUNNAN HARRASTAMINEN LAIHDUTUSTARKOITUKSESSA. *kyyneleet*

Huminanalle odottelee kitisijää

Huomenna on luvassa aikainen herätys, kun synnärillä pitää olla jo kukonlaulun aikaan. Päästään kuulemma ensimmäisenä leikkuriin, mikä on ihanaa, koska sitten ei tarvi notkua tuntikaupalla osastolla tyhjällä mahalla ja sen myötä kiristyvällä mielellä. En tunne vielä mitään jännityksen tai odotuksen fiiliksiä, mutta uskon sairaalaan pääsyn käynnistävän kunnon tärinät. Kanyylit ja katetrit ja spinaalit ja kaikki. Voi kauheeta. Onneksi Jukka on mukana, muuten vois jännittää vähä liikaa ja päätyisin taas vääntämään paniikkiräkäitkua niinku munasolupunktiossa viime keväänä (lääkäri kyllä sillon lohdutteli, että mulle annettu rauhoittavakin itkettää. Tiiä sitte, olikohan se vain mukava?). TYKSissa ei saanut mies tulla punktioon mukaan, mutta onneksi siellä oli ihana nuori hoitajatyttö joka pyyhki mun kyyneleitä operaation aikana <3

Tänään pitäisi vielä töötätä pylleröön 1kpl peräruiskeita sairaalasta saatujen valmistautumisohjeiden mukaisesti. Ai että, ihanaa. Mikäs se tekis paremman keskiviikkoillan kun oikein KUNNON pytynräjäytys. Sitten sairaalakassin kanssa panikoimista ja viimeistä kertaa saunomista, jonka jälkeen kaksin käsin ruoan vetämistä, koska puolen yön jälkeen ravinto on kielletty. Lisäys: kiinnostais logiikka sen takana, että suoli pitää tyhjentää 20:00, mutta sen jälkeen saa vielä mättää ruokaa neljä tuntia. Eikö se kympiltä vedetty pizza oo kuitenkin aamuseiskalta jo luukulla?

Niin ja tietenkin pitää vielä pumpata! Oon vihdoin saanut maitohanat auki (joo oikeesti yli säälittävää, mutta tulee sitä enemmän ku ennen) ja voinkin nyt paljastaa teille salaisuuteni: Sohvaperunat YLE Areenasta. Se herkistää mun hoivapuolen ja saa tavaran liikkeelle. Aamulla toimi kyllä miesten parisprinttikin, mutta en uskalla jinxata iltoja ja vaihtaa Sohviksia pois. Eilen illalla saaliiksi tuli hämmästyttävät 4 milliä, ja tänään aion parantaa!
On muuten vähä inhottavan väristä toi. Mä luulin, että maito on aina valkoista....

Että tämmöstä tällä kertaa: raskaana oleminen jaksaa edelleen yllättää. Toivottavasti yllätykset oli kuitenkin tältä erää tässä, eikä esim. Lempi paljastu huomenna sittenkin pojaksi (niinkuin ekassa ultrassa luvattiin, jonka jälkeen Lempi oli rakenneultraan saakka Lemmy)(tää ois kyllä oikeesti kauheeta! Saako poikalapsen palauttaa??) tai aamulla auto jätä rapsakassa -20 pakkasessa käynnistymättä. Transporter! Luotan sinuun!

Kohti huomista ja sen yli!

39+0

Raskausviikot paukkuu viimeistä kertaa tänään, ja edeltänyt viikko on ollut tähän astisista raskain. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi moni mamma mieluummin synnyttää kuin kantaa tätä jättimahaa mukanaan enää päivääkään pidempään. Kyllä kuulkaa alkaa paikat prakaamaan! Sitä luuli, että sukkien pukeminen oli kuukausi sitten vaikeaa, mutta se oli vasta alkusoittoa. Tällä viikolla lähtökohtaisesti kaikki ottaa kipeää tai tuntuu vain todella epämukavalta. PAITSI kylkiasento vartalotyynyn ympärille kietoutuneena, mikä on parasta.

Kuluneen viikon pääasiat:

1. Lypsäminen ja pumppaaminen.
Kyllä. Luitte oikein. It's happening. Suoritan rintarääkin varmasti kaikkien hygieniasääntöjen vastaisesti vessassa. Istun pytyllä tiukassa etukenossa, tuskanhiki otsalle uhkaavasti nousten ja vääntelen pumppua kaikkiin mahdollisiin kulmiin saadakseni tiristettyä edes jotain ruiskuun imaistavaa rinnasta pihalle. Välillä suoristan selkää ja katson itseäni peilistä silmiin: tässä sitä ollaan. Tämä on uusi normaali: irtoamispisteessä olevat nännit ja vaimeat tuuletukset kun ruiskuun päätyy enemmän kuin puoli millilitraa mölöä. Nännirasvan levittäminen pieni irvistys naamalla, koska sattuu. Nää on asioita joista Jukka yrittää urheasti pysyä epätietoisena, mutta ihanasti kuitenkin aina kysyy, että miten meni :D

Weapon of choice

2. No **TTU KUN KAIKKI OTTAA KIPIÄÄ JA KAIKESTA HENGÄSTYY!!!

3. Turvotus is here. Istuin yks päivä tässä sohvalla (vaihteeks) ja nostin jalat leveässä haara-asennossa sohvapöydän reunalle. Heiluttelin varpaita ja tajusin, että jalkapöydän luut ja jänteet ovat kadonneet, ja jäljellä oli vain tasainen paksu limppu. Viime yönä heräsin siihen kun sormia särki. Alkaa pelottamaan, että loppuviikosta joudun käymään kaupassa Crocsit jalassa *kauhunaama*.

4. Lapseni yrittää tunkea väkisin vaginaani ja se sattuu. Kohtuhirviö, formerly known as Lempi, päätti joku ilta sitten ilmeisesti syntyä. On sitten hämmästyttävät voimat tommosella päättäväisellä vauvan alulla, kun kiukulla vain yrittää kairata alemmas vaikka painoin molemmin käsin bikinirajan alapuolelta vastaan. Juili ja vihloi ja säkenöi, mutta ei paljo pikkumuijaa haitannut äidin kärsimykset kun päämäärä oli selvä, eli mahdollisimman alhaalla ja mahdollisimman ahtaasti. Lopulta luovutti onneksi, koska syntyminen ei vielä ole vaihtoehto.

5. Viimeinen kouluviikonloppu on suoritettu kunnialla ja puurakenteidenkin tentti hoidettu! Kiitos Lempi, että pysyit sisällä, etkä aiheuttanut kiusallista tilannetta luokassa, kun vedet hulahtavat lattialle ja joudun miettimään, että pitääkö mun nyt siivota ne pois ennenkuin voin lähteä kahtasataa synnärille.

6. Jukka on pidellyt lomapäiviä ja napuloinut mm. saunan valmiiksi. Miten ihanaa päästä omaan saunaan! Saulikin on tästä ollut hirveän innoissaan, ja meillä on ollut ihan ongelmia saada sitä poistumaan ylälauteelta kun hengailee siellä lämpöhalvauksenkin uhalla. Jos joku tietää, voiko koira tietoisesti tehdä itsemurhan saunassa, niin kertokoon nyt. Muussa tapauksessa Sauli saa jatkossa saunoa mielensä mukaan ja minä suljen lämpöhalvausriskin mielestäni.

Hän mököttää, koska häntä ei vielä päästetä saunaan joka vasta lämpenee.

Jukan aktiivisuus on pahentanut mun morkkista oman jaksamisen suhteen. Niin saakelin ärsyttävää kun ei pysty tehdä yhtään mitään ja kaikki jää toiselle, maailman huonoin laiskapaskaomatunto. Mutta minkäs teet kun ei mihinkään pysty. Oon lisäksi aika huono pyytämään apua, mutta onneksi Jukka on ollut siis niin ärsyttävän ihana, että ei siltä oo tarvinnut paljoa pyydellä kun se on ollut niin oma-aloitteinen kaikissa paskahommissakin, kuten Saulin iltapissatuksissa.

Tuleva äiti on napuloinut kasaan vain Lempin vauvakirjaa.

7. Tää on viimenen kerta *lisää tekeminen tai muu asia* ennen Lempin syntymää.
Tää varmaan pahenee ens viikon aikana, mutta oon nyt jo ehtinyt joka käänteessä ajattelemaan näinkin lopullisesti, että nyt teen sitä ja tätä viimeistä kertaa. Viimeinen kerta koulussa ennen Lempiä, viimeinen sunnuntaiaamu ilman Lempiä, viimeistä kertaa kahvilla likkojen kanssa ennen Lempiä, viimeinen vapaa viikonloppu ennenku Lempi on täällä. Koulusta lähtiessä totesin luokkakavereille, että see you on the other side.
No aika selvä juttu että ajattelen tähän astisen elämäni päättyvän sektiopöydällä ja niinhän se tavallaan tekeekin, tai ainakin muuttuu semitotaalisesti. Ja niin muutun minäkin: leikkaussalista kärrätään ulos eri ihminen kuin joka sinne tuotiin sisään, ja se on ihan jees! Se uusi Tea ei toivottavasti loputtomasti ikävöi niitä kaksin vietettyjä sunnuntaiaamuja, toisin ku tää nyky-Tea ihan jo varuiks ennakkoon ja tosi paljon :D

Viikon kuluttua hän on täällä

Mun ja Lempin diili näyttää pitävän sen suhteen, että hän ei ala syntymään ennenkuin saan tämänpäiväisen puurakenteiden tentin tehtyä. Tuossa äsken tenttimateriaalia epätoivoisesti selatessani tajusin, että sektioaika on tasan viikon päästä. Ensi viikolla tähän aikaan meitä on siis kahden sijasta kolme kolmen sijasta neljä!

Ajatus on yhtä aikaa sekä jännittävä, että kauhistuttava. Sitä vois luulla että kun tässä ei oo neljään kuukauteen tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin kypsytellyt tulevaa mukulaa, niin olis siinä samalla ollut aikaa saada oma pää jollain tasolla mukaan prosessiin. Mutta ei. Sieltä se silti tulee, lapsi. Yhtä epäuskottavaa kuin 9 kuukautta sitten testitikkuun ilmestynyt plussa.

Eilen aamulla erehdyin pyörittämään isompaa kelaa omista fiiliksistä. Mammaryhmässä kanssaodottajat pursuavat kärsimättömyyttä: mukulan syntymää odotetaan malttamattomina ja synnytyksen käynnistymiseksi on otettu kaikki keinot käyttöön. Kaikki ovat niin ihanan innoissaan jo syntyneistä vauvoista ja pursuavat rakkautta ja ihanaa äitiyttä. Oon niiiiiiin kateellinen.

Itselläni tuntemukset on välillä tosi ristiriitaisia. Vaikka onkin ihana ajatus että Lempi on pian ihan konkreettisesti tässä, niin silti ensi viikon perjantain sektiomerkintä kalenterissa saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Ei sillei haittais, vaikka tyyppi olisi tulematta vielä vaikka pari kuukautta. 

Toisten vauvakuplaeloa kadehtiessani tunnen samalla pelkoa siitä, että mitä jos kehitän päässäni jonkun vastareaktion Lempin synnyttyä. Jos se osastolla oleminen ja vauvan hoitaminen onkin ihan kamalaa ja tuntuu lähinnä siltä, että se pitäis olla jonkun toisen hommaa ja että mitä helvettiä mä siellä edes teen? Jos tulee semmoinen paniikki, että ei saakeli, tossa se nyt roikkuu ja mun on pakko olla tässä? Kenen idea tää oli? Haluan RAHAT JA ITSENI TAKAISIN! 

Mun suurin toive on, että pystyn pääsemään yli kaikista tunnelukoista ja hyppäämään koko touhuun niin täysillä, että oon just se vähän liian ällöttävä pastellinpinkki vauvannuuhkija, joka voi istua puoli päivää sohvalla ja vain tuijottaa sitä olemattoman kokoista ihmettä siinä vieressä samalla, kun hiljaiset kyyneleet valuu katkeamattomana vanana pitkin poskia ja rinnuksia ihan vain siksi, kun kaikki on niin hyvin ja oon niin oksettavan onnellinen. Ja vähä siksi, kun maailma on niin vaarallinen paikka. Ja siksi, että 15 vuoden päästä se pieni ihme jo vihaa mua yli kaiken enkä halua saa enää nuuhkia sitä ikinä. Yhyy!

Vaikka oma koppa on pikkasen sekaisin näin viime metreillä, niin odotan silti yli kaiken sitä, että Jukka pääsee vihdoinkin kokemaan tän pikkutyypin ihan oikeasti. Voi että siitä tuleekin niin kivaa! Hän sekoaa onnesta ja se on parasta! Ja heti toiseksi eniten odotan kotiutumispäivää ja sitä, että saadaan esitellä pikkusisko SAULILLE!! Voi voi voi voi miten innoissaan hän tuleekaan olemaan uudesta parhaasta kaveristaan! En kestä! :D Ihan mutkalla pyörii siinä kaukalon ympärillä eikä tiedä kuinka olis :D Eikä toivottavasti yritä esim. syödä Lempin naamaa tms.

Kaikki menee varmasti lopulta tosi hyvin. Olis vain ihanaa jos kaikki menis hyvin heti alusta, eikä tarvis omia fiiliksiä morkkistella jälkikäteen ja vaipua johonkin paska mutsi -maailmaan. Pitää järjestellä ajatuksia vielä kun ehtii, ja yrittää olla suorittamatta näinä viimeisinä VAPAUDEN PÄIVINÄ kun ei vielä tarvi murehtia mistään muusta kuin siitä, että onko jääkaapissa piimää ja voiko nänni revetä irti jos sitä pumppaa liian voimakkaasti. Nyt kamat kasaan ja nokka kohti koulua, ja viimeistä tenttiä ennen äitiyttä! IIK!

Raskausajan vaivat: totta vai tarua?

Sitä aina puhutaan kuinka odotusaikaan kuuluu kaikkea enemmän tai vähemmän väkinäistä vikaa ja kremppaa. Mä oon koko ajan hehkutellut ja ihmetellyt, että kun mulla ei oo oikein mitään ongelmia ja kaikki on vaan niin ihanaa. Et tietty ny tota saikkua on ollut, mutta nekin kivut loppui samalla hetkellä kun sai lopettaa työnteon ja ottaa rennommin.

Ajattelin tähän vähän listata niitä yleisimpiä asioita mitkä odotusaikaan yhdistetään ja katsoa, että miten meni niinku omasta mielestä.

Hemoglobiinin lasku - Tarua. Multa kysyttiin neuvolassa, että mitä syön kun on niin hyvät arvot: pizzaa, sipsiä ja karkkia. True story.

Hengenahdistus - Tarua. Hengästyn puhumisesta, mutta sitten toisaalta se ettei vois esim. nukkua selällään on ihan paskapuhetta. Mä aina yritän oikeaoppisesti nukahtaa vasemmalle kyljelle, mutta sitte aina ku herään niin oonki selälläni. Ja hyvin vaan henki kulkee.

Hermot - TOTTA. Julkinen anteeksipyyntöni kaikille työkavereille ja läheisille ja tuntemattomillekin, joita mun alkukolmanneksen silmitön hormoniraivo kosketti. Olin töissä niin kauhee että jopa tajusin hävetä omaa käytöstäni. Liikenteessä olin 100% road ragea, ja sen sai tuntea jokainen joka
a) ei vilkuttanut poistuessaan liikenneympyrästä (keskaria ja huutoa),
b) ollut jo pienessä liikkeessä siinä vaiheessa kun liikennevalon punainen vaihtuisi ihan just vihreäksi (tööttiä, huutoa, käsien heiluttelua italialaisittain ja puskurissa ajamista), tai
c) ei ajanut vähintään 10km/h ylinopeutta rajoituksista riippumatta (puskurissa roikkumista ja jäätävä tuijotus ohitustilanteessa).
Jukkakin sai osansa mun hirviöinnistä, mutta oli onneksi todella ymmärtäväinen :D
Oikeesti oli kyllä ihan siistiäkin olla hetken aikaa joku ihan toinen henkilö omassa kropassaan: en ainakaan jäänyt hautomaan tuntemuksiani ja sanoin kyllä heti jos joku mätti. Se oli vapauttavaa. Vähäkö oon kateellinen ihmisille jotka näyttää heti kaikki fiiliksensä ja puhuu suunsa puhtaiksi kun sanottavaa on.

Hot tip: jos hemoglobiiniarvot huolettavat, laita vähä kananuudelia.

Ihon tummuminen - Totta. Paikallisesti: se tumma pystyviiva mikä tohon vatsaan tulee, linea nigra, oli aluksi vain navan alapuolella, mutta nyt se on kuukauden sisään pamahtanut myös navasta palleaan. Ja nännit, en lähde edes kuvailemaan tätä sen enempää. Sanottakoon, että ne on tummat ja ne on valtavat, ja ne myös yrittää salakavalasti sirottautua koko rinnan alueelle. Yök.
Maksaläiskiltä oon sen sijaan säästynyt.

Ientulehdus - Tarua. Näitäki piti olla, verta vuotaa ja kaikki ihan kauheeta, eikä edes parane millään. No ei oo näkyny.

Itkeminen ja herkistely - Totta. Nyt loppuraskaudesta varsinkin. Viimeksi herkistyin tänään, kun joku Suomen naisampumahiihtäjä alkoi itkemään haastattelussa kun sillä oli joku valjas vissiin menny rikki ja tietty kisa pilalla. LAURA (nimi keksitty), MÄKIN ITKEN!
Lempin vauvakirjaan kirjoittaminen sinä-muodossa oli ihan liikaa, samoin instan sektiovideoiden katsominen heristeli hanoja.

Kengännumeron kasvu - Tarua. Siis okei, tää on mun suurin pelko. Kun on tämmönen sirolla 41-42 varustettu lumilapiojalka, niin suurin kauhistus olis, jos pitäis oikeesti alkaa etsiä kaupoista NELIKOLMOSEN HIENOJA NAISTENKENKIÄ, koska SEMMOSIA EI OLE!! Toistaiseksi mahdun vielä vanhoihin kenkiin *puunkoputtamis*. Syynä saattaa olla se, että oon marraskuun alusta asti lähinnä pötkötellyt tai vähintään istunut, eli ei oo paljo päässy luut leviämään tän reilun 90 kilon alla.

Best.

Nukkumisvaikeudet - Tarua. Hehheh on välillä ihan huono omatunto kun mammaryhmässä naiset valittaa kun uni ei maistu ja kello neljältä alkaa uusi päivä muutaman tunnin torkkujen jälkeen. Toista se on täällä! 12h ihan kevyesti! Nouseminen ennen kello kymmentä ei ole vaihtoehto. Tää on osittain johtanut pohdintaan siitä, että oonko väsynyt koska raskaus, vai väsynyt, koska oon laiska ämmä ja mulla on ihana tekosyy.

Närästys - TOTTA. En oo ihan varma närästikö mua jo samana päivänä kun alkio siirrettiin, mutta siltä tuntuu. Tauotonta närästystä since kesä 2017. Hankala sulattaa tätä kun mua ei oikeesti IKINÄ närästänyt ennen raskautta. Rennietä menny varmaan lavallinen ja pahin asia viimeisen puolen vuoden aikana on ollut se, jos ne on unohtanut himaan kun on lähtenyt esim kouluun.
Pahimmat aiheuttajat: suklaa, viinirypäleet, sitrushedelmät, mehut, sipuli, sipsit, dippi.
Parhaiten auttaa: piimä, jaffa, lääkkeet. Äsken auttoi myös se, kun söin Geishojen päälle hedelmäkarkkeja.

Pahoinvointi - Tarua. Haha! Pahoinvointi, I laught at you! Mulla oli ekan kolmanneksen aikana tasan kaks kertaa semmonen pieni matkapahoinvointihetki, joka loppu yhtäkkiä kuin tulikin.  Ja yhden kerran muistan että oon meinannut työmaalla lähteä kahvitunnilla vessaan kun tuntui, että kohta tulee ylös. Mutta siinäpä ne. Haha! Miten helppoo?? HAHAHAHAHA!!! Oon kuullut kauhukertomuksia siitä, kuinka joku on oksentanut päällensä ja seinälle ja roskikseen ja vähä joka paikkaan, ja joillain pahoinvointi on salakavalasti myös palannut ihan loppumetreillä. Hahahaa!!! Suckerrrsss!!

Peräpukamat -  Tarua. Nääki monilla kuulemma kauhee ongelma, vuotaa verta ja kaikkee ihan hirveetä. Ei meitsillä. THANK YOU SWEET LORD.

Raskausaivot - Niin totta! Täällä yks kappale erittäin vakavia raskausaivotapauksia. Ei se ajatus vaan kulje jos ei oo kulkeakseen ja on tosi ärsyttävää tajuta toimivansa ihan saakelin hitailla. Havahdun keittiön pöydän äärestä siihen, että oon tuijottanu ikkunasta ulos ilman että oon muodostanut yhtään ymmärrettävää ajatusta ainakaan viiteentoista minuuttiin. Myös kokonaisten lauseiden muodostaminen on välillä vaikeaa, ja taannoin pohdin, että voinko katsoa Netflixiä jos netti ei toimi, päätymättä lopulta mihinkään lopputulokseen ja unohtamalla koko asian. Oon myös takunnut vähä liian yksinkertaisen matikan tehtävän parissa ja pommittanut opettajaa asian tiimoilta sähköposteilla niin kauan, että kolmessa viimeisessä viestissä opettaja kehottaa mua siirtymään seuraavaan tehtävään. _Kolmessa_.

Tämä.

Raskausarvet - Tarua. Oon pari kertaa saanut suihkun jälkeen peilin edessä paskahalvauksen kun oon sekoittanut jonkun raapimajäljen raskausarpeen, mutta ei niitä vaan oo tullu *puunkoputtamis*. Nää oli mun pelkolistan kärkipäässä heti alusta asti: näin jo semmosen arpisen eturepun tossa loppuelämän ajan, mutta toistaiseksi näyttää lupaavalta. Oon toiveikas, että nää pysyykin taruna. Kiitti mun ihana iho ja Sebamedin raskausarpirasva!

Raskausajan diabetes - Tarua. Pelkäsin sokerirasituksen tuloksia ihan sikana. Olin ihan hermona, että saakeli soikoon jos tää raskaus vie homejuuston ja valkkarin lisäksi multa vielä sokerin, niin en ala. Onnenkyyneleet poskillani luin Kannasta testituloksia ja tungin lisää mököjä suuhun. Parasta!

Suonenveto - Totta. Kyllä ne pohkeet aina välillä vaivihkaa yrittää lähteä kramppaamaan, mutta yleensä oon messissä ja ehdin puolustautua. Toisinaan käy huonommin ja herään yöllä siihen, että sääri on ihan kivikova ja on pakko nousta seisomaan että saa painettua jalkapohjan väkisin lattiaan ja krampin laukeamaan. Sitten just pari päivää sitten meinas mennä hermo kun yritin pujottaa jalkaa sukkahousuun, niin aina kun oikaisin varpaat siihen pujotusasentoon niin ne alko kramppaan. Sama toistui saapasvaiheessa. Tietty ärsyttävää.

Suonikohjut - Tarua. Mitä näitä mun suurimpia pelkoja nyt alkas tällei tuleen? Meillä on suvussa taipumus näihin ihanuuksiin, ja niitä on tulossa tein mitä vain, MUTTA raskauskohjuilta oon säästynyt! Kuulin huhua että näitä voi tulla raskausaikana myös häppäreihin. Tiedoksenne, että oon säästynyt myös niiltä. ...... Tai oon luultavasti, koska who am I kidding, en oo nähny sinne moneen kuukauteen.

Aika kova kroppa kun on niin hienosti selvinnyt näistä kuukausista <3

Turvotus - Totta. Tästä kirjotinkin jo, ja se vaan pahenee. Mulla on alkanu sääret sillei ihmeellisesti punertaakin turvotuksen takia, tottapa siellä on joku kuolio kohta :D Viimepäivinä sormetki vähä nakimmat ku ennen, ja sitte jos vaikka istun käden päällä, niin siihen tulee hassuja kangaskuvioita :D
Älkää kysykö miks istuisin käteni päällä.

Ummetus - Tarua. Täällä on enempi päinvastainen ongelma :D Ei oo paljo tarvinnu luumuja syödä ku luistaa muutenki :D

Valkovuotoränni - Totta. Ihan kauheeta oikeesti. Mulla menee Alldayseja tukkupaketti viikos. On ihan relevantti kysymys, että mistä erottaa valkovuodon ja tihkuvan lapsiveden:D Voin kertoo: ei varmaan tasan mistää.

Kohonnut verenpaine - Tarua. Mulla on koko ajan ollu paineet alhaalla siinä määrin, että en pysy tajuissani aamupalan jälkeen. Alhainen paine on ainut syy millä oikeutan perustelen alkuraskaudessa salmiakin vetämisen kaksin käsin. "Joo kato ku mun kroppa kyllä tietää mitä se tarvii." "Nii kun mulla on nää matalat paineet. Täähän niinku auttaa siihen."

Väsymys - Totta. Meinasin kuolla ekalla kolmanneksella. Olin duunissakin niinku joku haamu, enkä tajua miten pysyin hereillä. Se väsymys oli jotenki niin kokonaisvaltaista ettei sitä voi verrata mihinkään univelkoihin edes. Se oli semmonen kauhee uupumus elämiseen. Taisin nukahtaa kahvitunnilla istuallenikin kesällä. Onneksi se meni ohi. Saattaa myös liittya alkukolmanneksen raivoamiseen.

---------

Näistä kuulemma suurin osa jää onneksi synnärille, mutta sieltähän saa vaan korvaavia sitte tuplana tilalle :D

Viimeinen neuvola ja vatsan ennakkokaipuu

Kotiuduin juuri viimeiseltä (!!!!!!) neuvolakäynniltä ennen mukulan syntymää, ja vähän tietty jää kaivelemaan, ettei 100 kilon kerho mennyt edes erityisoptimistisesti ajateltuna lähellekään rikki. En siis pääse heittämään perinteistä läppää siitä, että minkä painoisia siellä neuvolassa punnitaan. Dämit.

Viime käynnistä (2vk sitten) muutosta painossa + puoli kiloa, vatsassa +1cm (jäätiin sf-mitassa keskikäyrälle) ja verenpaineessa sen verran, että on ensimmäistä kertaa koko raskausaikana hintsusti koholla. Lempi on pysynyt oikein päin ja laskeutunut, mutta jäi vähän epäselväksi että onko pää kiinnittynyt vai ei (no en tiiä mitä mä sillä tiedolla edes muka teen, kun en tiiä mitä se tarkottaa :D). Hermot hänellä meni jokatapauksessa vatsan paineluun, eikä sf-mittauksesta meinannut tulla mitään kun hän laittoi mun sisuskaluja uuteen järjestykseen.

Onpa hassua että raskausajan neuvolat oli nyt tässä. Vielä hassumpaa, että koko raskausaika alkaa olla tässä. Sektiopäivään on reilu kaksi viikkoa (!!!!!!!!!!), ja vaikka mulla on ollut marraskuusta asti ihan täyspäiväisesti aikaa sisäistää tämä tuleva elämänmuutos, niin silti se nyt tuntuu tulevan vähän ihan puskista. Siis meillä on kahden viikon päästä LAPSI. Ei voi pitää paikkaansa! Enhän mä oo yhtään valmis! Täällä on KAIKKI KESKEN ja mun pitää laskea matikkaa ja aikuistua ja tapakasvattaa Saulia ja järjestellä Lempin huonetta ja nauttia elämästä ja nukkua myöhään ja fiilistellä tätä mahaa ja ja ja...

Fiilistellä mahaa. Kuvitelkaa, että musta on tullut se ihminen, joka yön pimeinä tunteina (ja viime aikoina päivän valoisinakin) pitelee käsiä tässä vatsalla ja kyynelehtii hiljaa kun pian tää pallo on poissa. Siis ihan tosissaan nytkin kun vain ajattelen asiaa niin mua alkaa itkettää :D Raskausvatsa on ollut parasta mitä mulle on kropallisesti koskaan tapahtunut (raskaustissitkin olis muuten, mutta kun ne on myös verisuonitissit = yök) ja oonkin nauttinut tästä ajasta pitämällä puoli vuotta pääsääntöisesti tiukkoja mekkoja, joissa tulee erittäin selväksi se, että vaikkei vatsa kiristänyt jenkkakahvoja veks, niin etupuolen läskimakkarat se kadotti. Mikä vapaus olla puoli vuotta vetämättä vatsaa sisään! :D Mikä ihana naisellisuus ja ylpeys omasta kropasta!

Ja onhan sitten ne Lempin liikkeetkin. Kun ne oli aluksi niin pieniä ja hentoja, että niitä tuskin erotti. Mietitytti lähinnä, että onko nyt lapsi vai ilmavaivat:D Tänä päivänä raskausviikolla 37 ei jää kyllä epäselväksi että mikä siellä liikahtaa, ja onneksi nyt loppua kohti liikkeet tuntuvat koko ajan vähän epämukavammilta. Niin ei sitten tuu niitä ikävä.

Paitsi että TULEEPA JA IHAN HELVETIN IKÄVÄ TULEEKIN! *kyynelvirta*

Yhyy luonto miksi teet mulle nämä hormonitemput? Tahtoisin vain nauttia viimeisistä päivistä, mutta vuoksesi vaivun murheen alhoon!

Laitetaan loppuun päivän positiiviset ettei mee ihan itkuksi:
+ Voitettiin perhevalmennusillassa Paapiin vai Piipaan vai mikälie body ja pipo! Kerrankos sitä onni suosii kun apajilla on meidän lisäksi vain kaks muuta. Winning!
+ Sauli jäi ekaa kertaa yksin vapaaksi olkkariin kun lähdin neuvolaan, normaalisti on siis kodinhoitohuoneessa, koska kiintokalusteiden ja kaiken irtonaisen järsiminen. Jostain syystä halusin elää reunalla ja antaa tälle päivälle mahdollisuuden jäädä historian kirjoihin. No kuinkas ollakaan niin mua ei palatessa ollut vastassa viirivehkamyrkytyksen kourissa tärisevä tuholainen, vaan hyvin hyvin unelias päikkäröijä. Minä <3 Sauli. Tajusin myös just miks mun verenpaine ehkä oli vähän koholla.....
+ Vaikka mun piti herätä yhdeksältä, niin tavallaan nukuin kuitenkin yhteentoista, mutta pääasia ettei mennyt kahteentoista!
+ Oon menestyksekkäästi koko päivän unohtanut yrittää saada maitoa pihalle näistä tisseistä. Jep, you heard me, LYPSÄMINEN on mun uusi normaali.

Kirpakkaa loppuviikkoa tyypit! <3

Ensiodottajan kootut havainnot, osa 1

Tammikuun alussa rohkenin ensimmäistä kertaa ihmettelemään FB:ssa raskauden myötä mieleen nousseita kysymyksiä ja huomioita. Tässä niitä tuoreemmilla lisäyksillä.

- Miksei kasvava vatsa sittenkään näytä kiristävän mun jenkkakahvoja litteiksi niinku toivoin? 
-- Tätä ei ole tapahtunut vieläkään, vaikka kolkuttelen jo raskausviikkoa 37 eikä tää tästä varmaan enää hirveästi kasva. Toivo alkaa hiipua. Kysymystä vois laajentaa myös vähän pidemmälle, nimittäin siihen, että miten on mahdollista että pakarat jatkuu suorassa linjassa selän jatkumona? Eli on selkä, selkä, selkä, ja sitten yhtäkkiä vako. Missä se kaari on? Siellä kuuluis olla kaari. Onneks sitä pystyy vähä feikata kiristämällä tukivyöllä selkäläskejä sopivaan kohtaan.

- Mitkä ruoka-aineet EI närästä? 
-- Sain vinkin, että hunajameloni. Harmi vain että se maistuu ihan perseelle ja syön mieluummin vaikka Rennietä.

- Maailmasta löytyy kantoliinoista seonneiden naisten alalahko ja ne maksaa käytetyistä liinoista yli 400 euroa. Kuvitelkaa. 
-- Tämä ei lakkaa hämmästyttämästä mua!

llmeeni, kun ajattelen laihdutuskuuria tai 400 euron kantoliinaa

- Mites tää lihominen? Ajattelin laittaa kaiken toivoni imetysdieettiin, ja sen myötä kuulunkin yhtäkkiä porukkaan jota pelottaa ajatus siitä, että lapselle kelpaakin vain pullo. 
-- Sittemmin olen liittynyt FB:n imetystukiryhmään ja kolunnut läpi kaikki kauhukertomukset verta oksentavasta vauvasta ja siitä, kuinka imetyskivun kyllä kestää kun laittaa harson suuhun ja polkee jalkaa lattiaan. Kuulostaa siis ihan saakelin kamalalta mutta who am I kidding, kyllä se lenkille lähdön voittaa!

- Tää on vissiin sitä turvotusta kun reiteen jää vaalea käden kuva kun puristan sitä hetken. Auttaakohan tähän joku vai kuuluuko diiliin?
-- Nykyisin mulla jää lakanan kuvat joka paikkaan jos makaan paikallani yli puoli minuuttia. Jaloissa myös esiintyy epäilyttäviä punertavia alueita, eikä iltaisin jää epäselväksi missä kohtaa sukan varsi loppui. Ei paljo kiinnosta enää että mikä tähän auttaa, tuokaa lisää sipsiä! 

- Naamaki ihan turvonnu. näytän kamalalta. kuuluu diiliin!
-- Ei muutosta. Mulla on myös enemmän leukoja kuin koskaan ennen. MISSÄ SIPSIT VIIPYVÄT??

- Pitääkö olla huolissaan, kun synnärin jälkeisessä sairaala-ajassa eniten huolettaa se, että saanko katsoa rauhassa olympialaisia vai joudunko jonkun kitisevän urheiluvihaajan kanssa samaan huoneeseen?
-- Edelleen ajankohtainen huolenaihe. Tähän varauduttu pakkaamalla sairaalakassiin myös kuulokkeet ja läppäri.

- Nyt siellä varmaan joku jo alkoi kirjoittaa kommenttia tyyliin "kuule ei sua siinä vaiheessa paljo olympialaiset kiinnosta".
-- Ei kukaan kirjottanu, mutta varmaan hiljaa mielissään äitylit myhäili, että hehheh, ei toi ensikertalainen vielä tiedä mikä sitä odottaa. 

- Tilasin ekat imetysmekot netistä. Joku väärinkäsitys kun viidestä mekosta yks soveltuu tarkoitukseen. Oops. Pidän silti kaikki.
-- Ihan hyvähän niitä on olla jos sattuu jäämään tohon eteen oikein kunnon RÖLLYKKÄ. Jep, you heard me, sanoin sen ääneen. RÖLLYKKÄ. Tietänette millä sijalla se on mun inhokkisanalistalla.